HALZAGURKIN TOINEN, ENSIMMÄISTÄKIN JÄRJESTÄYTYMÄTTÖMÄMPI JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS
EPÄPÖYTÄKIRJA ELI KOKOUSMUISTIO ELI DEBRIEF KOKOUKSESTA
| Aika: | 18. marraskuuta 1998 joskus illalla |
|---|---|
| Paikka: | Eetu Mäkelän asunto |
| Läsnä: | Jenni Alanen, Riina Arffman, Jussi Helminen, Henrik Hjerppe, Sampo Koistinen, Niko Koivumäki, Iiris Konttinen, Pekka Lapila, Tomas Lundqvist, Eetu Mäkelä, Lauri Pitkänen, Zillah Rayo, Esko Rikkanen, Veikko Sariola, Mikko Siukola, Melissa Säilä ja Ville Tulkki |
Kaikilla läsnäolijoilla oli itsestäänselvä äänioikeus.
3.2 Todettiin, että kokouksesta voisi tehdä pöytäkirjan kun kerran äänestetäänkin. Riina Arffman ilmoittautui sihteeriksi kysymällä, onko kenelläkään paperia.
Yritettiin päästä sopimukseen päivästä, mikä ei ollutkaan aivan helppoa, koska jotkut ovat varattuja viikonloppuisin, jotkut viikolla ja jotkut aina. Aina vapaa vähemmistö oli hiljaa ja ehkä häpesi, vaikka siihen ei olisikaan ollut syytä. Ennen päätöstä pohdittiin kiivaasti, onko tiistai parempi dokauspäivä kuin maanantai. Molemmilla päivillä oli vakaat kannattajansa, mutta äänestäminen päätettiin jättää toiseen kertaan. Kokous oli kuitenkin yksimielinen siitä, että lauantai dokauspäivänä on kärsinyt inflaation tavallisuutensa vuoksi. Larppiryhmälle sopivasta kokoontumispäivästä sen sijaan päädyttiin seuraavaan ratkaisuun:
Lauantai päätettiin hylätä lähes yksimielisesti, koska silloin useimmat ovat syystä tai toisesta estyneitä. Sunnuntai voitti arkipäivät äänin 4/11.
Mahdollisiksi kellonajoiksi valittiin epäjärjestätyneesti 14, 16 ja 17.
Ne saivat ääniä seuraavasti:
| 14 | 10 ääntä |
| 16 | 3 ääntä |
| 17 | 1 ääni |
Tästä lähtien Halzagurk tapaa siis sunnuntaisin kello 14 Kompassilla (paikasta ei tarvinnut edes keskustella).
Lopuksi kokous siirtyi City-käytävän Carrollsiin.
Sihteeri kieltäytyy vakuuttamasta epäpöytäkirjan tietoja oikeiksi ja kehottaa puheenjohtajaa tekemään samoin. Ihmisiä (ja niin niin, elämänmuotoja ja muitakin) on kohdassa 5 saatettu yhdistää vääriin projekteihin. On myös mahdollista, että joku läsnäolijoista pitää lauantaita ihanteellisena dokauspäivänä ja joku kieltäytyy juopumasta kaikkina viikonpäivinä. Larppaaminen onkin suositeltavampi tapa paeta todellisuutta.
|
Takaisin pääsivulle |
|