Yrityksen perustajia ja pääosakkaita. Suhtautuu yritykseensä vilpittömän innokkaasti, on johtajana leppoisa ja tulee toimeen kaikkien kanssa. Kertoo mielellään juttuja suloisesta vauvastaan. Nallekarhu.
Oli niin ikään perustamassa yritystä, ja kuuluu nyt pääosakkaisiin. Terävä finanssinero, joka osaa sanoa ei hiukan johtajakolleegansa paremmin. Charmantti, varhaiseen keski-ikään ehtinyt mies.
Ahkera ja iloinen sihteerikkö, joka hallitsee varsinkin ihmissuhteet ja pikkujoulujen järjestelyn. Mukava ihminen.
Kiireinen. Paljon papereita monistettava, arkistoitava ja pois heitettävänä. Kengät sanovat kops, kops, kops, kun Miettinen kiiruhtaa puolijuoksua käytävillä.
Pelastava enkeli, kun tietotekniikka kieltäytyy yhteistyöstä. Mutta pitääköhän hän meitä muita vähän tyhminä? Juoru: Seurustelee asiakaspalvelun Maria Pitkäsen kanssa.
Piinkova nuori liikenainen, jonka ankarassa luonteessa on jotakin suorastaan pelottavaa. Iirikselle on vaikea sanoa vastaan.
Iloinen elämäntapamarkkinoija, joka luultavasti myisi vaikka jäitä eskimoille. Sosiaalinen ja hauska kaveri.
Pirteä tyttö, joka vastaa puhelimeen sekä huolehtii asiakkaiden ja pelinkirjoittajien välisistä yhteyksistä. Ehtii kaiken lisäksi pitää kyntensäkin moitteettomassa kunnossa!
Käy pelipaikoilla hoitamassa asiat. Tehokas, mutta sopivan rento työntekijä ja muutenkin miellyttävä ihminen. Juoru: Seurustelee ATK-tukihenkilön kanssa.
Työtehtävät kts. edellä. Motkottaa paljon, mutta on pohjimmiltaan iloluontoinen ja viehättävä nuori nainen.
Tällä osastolla työskentelee luovia osaajia, joiden vastuulla on itse eläytymien valmistaminen.
On ollut yrityksessä mukana lähes alusta asti ja tietää siksi, miten hyvä eläytymä tehdään. Paljon outoja ideoita. Taipuvainen puuttumaan alaistensa työhön kiusallisesti viime hetkellä. Laiska. Piintynyt poikamies.
Pelottava ja armoton koordinaattori. Juppi, joka harrastaa viininmaistelua ja seurustelee nuorsuomalaisen poliitikon kanssa.
Positiivinenja kannustava organisaattori. Löysi kuulemma itsensä vaikeassa avioeroprosessissa ja on nyt hilpeä New Age-hörhö.
Työteliäs ja kunnianhimoinen, suorastaan työlleen elävä eläytymäntekijä.
Omalaatuinen puurtaja, joka on kiinnostunut lähinnä pyrotekniikan käytöstä peleissä.
Ikuinen pikkupoika, jolta ei puutu ideoita, mutta kylläkin pitkäjännitteisyyttä. Ujo, ei osaa väittää vastaan.
Työssään viihtyvä kelpo kansalainen. Ainut vika Villessä on, että hän on löytänyt Jeesuksen ja yrittää ujuttaa peleihin uskonnollisia opetuksia.
Innovatiivinen, taiteellinen, puhkuu visioita. Vastaa eläytymien kehittämisestä HLZ:n omaan suuntaan.
Vastaa oikestaan siitä, että pelit miellyttävät massoja. Taiteellinen. Kärsii huhujen mukaan vaikeasta avioeroprosessita ja vaikuttaakin aika väsyneeltä.
Ompelijoiden, puuseppien ym. työtä johtava, maanläheinen taiteilija.
Uuttera uusmediaosaaja, joka on töissä ensimmäisenä aamulla ja lähtee viimeisenä illalla. Vähän ujo, mutta pidetty.
Kunnianhimoinen dramaturgian opiskelija, joka harjoittelee eläytymänkirjoitusta yrityksessänne ja jota saa pomputtaa.
Kummallinen folkloristiikan ja keskiajantutkimuksen opiskelija, jonka nuorekkaissa visioissa uusista maailmoista ja roduista on pitelemistä. Eli ei osaa (vielä) mitään ja sopii myös pomputettavaksi.
Tällä osastolla tehdään kaikkea uutta, hienoa ja yrityksen tehokkuutta kohentavaa.
Parantaa työtehoa järjestämällä työntekijöiden yhteisiä retkiä ja muuta kivaa sekä yleisesti parantamalla työpaikan ilmapiiriä. Ihan taitava ja mukava, mutta viran tarpeellisuudesta ollaan montaa mieltä.
Pitää yllä yrityksen nuorekasta imagoa. Ikkunaverhojen värillä voi kuulemma olla arvaamaton merkitys.
Viileän tehokas nuori menestyjä, joka tutkii, miten yrityksen tehokkuutta voisi kohentaa.
Ex-sihteeri, joka loikkasi kunnianhimoisesti hoitamaan yrityksen laajennusta eteläiseen naapurimaahan ja kenties muuallekin.
Miellyttävä balttigentlemanni, joka hoitaa yrityksen paraikaa alkavaa toimintaa Virossa ja on täällä tutustumassa organisaatioon.
Mukava, joskin vähän syrjäänvetäytyvä perusreiska.
Ei yrityksenne sentään pelkkää voittoa tavoittele, joten teille on palkattu siivooja henkisesti sairaiden yhteiskuntaansopeuttamisprojektin kautta. Henrik saattaa käyttäytyä hyvinkin oudosti, mutta siitä ei kannata häkeltyä.
|
Halzagurkin (firman) pikkujoulut - Hahmot Halzagurkin (firman) pikkujoulut - Sääntöehdotelmat Halzagurkin (firman) pikkujoulut - Kuvia Takaisin Halzagurkin tapahtumasivulle Takaisin pääsivulle |
|