Nopeat linkit:
Varahahmot:
Yritys kiristää Edwardia Betsyn isyydellä epäonnistui sikäli, että hän ei halunnutkaan pitää tapausta salassa ja antaa sisarusten avioitua keskenään. Kihlajaiset onnistuit kuitenkin pilaamaan, ja perusteellisesti. Mark ja Betsy joutuivat perumaan kihlautumisensa julkisesti melkein heti julkistamisen jälkeen. Betsy järkyittyi tapauksesta niin, että otti yliannostuksen uni- ja masennuslääkkeitä. Tämä nyt ei varsinaisesti ollut tarkoituksesi, mutta mitäs tyttö on niin heikko ja tyhmä. Myös Roselle kävi hieman hullusti - hänet kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan keskenmenon takia. Mielenkiintoista. Eihän tämä tyttöystävälleen Shirleylle voinut raskaana olla... Myös Thornbridgien kaapista putoili herkullisia luurankoja. Ilmeisesti perheen esikoistyttären Starlingin ja Jeremiah Blackwaterin lapsi ei ollutkaan kuollut, vaan sitä oli piiloteltu talon yläkerrassa jo vuosi. Tuona herkullisen kohtalokkaana iltana lapsi kuitenkin kuoli, kun Thornbridgen kapinallinen kuopus tuli poltelleeksi pilveä tämän vankikomerossa. Maybellen typerä homoveli kiikutti pennun roskikseen, ja sinä kiiruhdit tietysti ottamaan pari mainiota valokuvaa. Opportunismi on menestyksesi salaisuus. Illan lopuksi Stewart pidätettiin yrityksestä murhata veljensä Danny.
Danny kuitenkin kuoli verenmyrkytykseen, kun Liberty tarjosi hänellekin hiukan tajuntaa laajentavia suonensisäisesti (ts. tiputuslaitteiden kautta). Stewartia vastaan ei löytynyt todisteita, ja hänet vapautettiin. Haha. Eipä tietenkään löytynyt, koska ratkaiseva todistusaineisto on sinun hallussasi. Tiedät varsin hyvin, että Stewart ampui Dannya, koska pelkäsi tämän uhkaavan asemaansa Blake Fashionsissa. Oli aika tyhmää tehdä se videovalvotussa parkkihallissa! Stewartin onneksi sinä olit tilanteen tasalla ja hankit kasetin itsellesi. Se kävi aika helposti. Ennen veljenmurhayritystä kamera oli sattumalta taltioinut pariskunnan lemmenpuuhia. Juoppo vartija, joka ei ollut katsonut nauhaa loppuun asti, myi kasetin sinulle siinä hyvässä uskossa, että olit perverssi tirkistelijä etkä suinkaan tärkeää todistusaineistoa pimittävä juonitteleva ämmä. Nyt Stewart siis välttää vankilan, kunhan tanssii täsmälleen sinun pillisi mukaan. On aivan selvää, että sinä johdat Blake Fashionsia (firmanryöstöstä myöhemmin lisää). Lisäksi olet saanut Stewartista itsellesi mukavan leikkitoverin. Nautit tilanteesta vilpittömästi: Sinulla on 25-vuotias rakastaja, joka on täysin sinun armoillasi. Stewart ei voi vahingoittaa sinua, koska heti kuoltuasi tallelokerosi pankkiholvissa avataan ja turvakameran nauha tulee julkisuuteen.
Niin, Blake Fashion on sinun. Jack oli niin murtunut perhettään riepotelleiden koettelemusten jälkeen, että luovutti firman auliisti sinun hoitoosi. Firma saatiinkin pian nousuun. Jeremiah Blackwater, Starligin mies siis, oli jo pitkään harrastanut teollisuusvakoilua Stewartin piikkiin, ja kun julkaisitte Thornbridge Creationsin nerokkaat mallit ominanne, menestys oli taattu. Thornbridget eivät voineet nostaa tapauksesta mitään äläkkää - sinulla kun on kuvamateriaalia laimilyödystä, roskikseen dumpatusta vauvaparasta. Thornbridget odottavat yhä oikeudenkäyntiä. Toistaiseksi heillä on kohtuulliset mahdollisuudet selvitä, koska lapsen olemassaoloa ei voida todistaa.
Niin kauan kuin Maybelle on sinulle kiltti. Piruilet Maybellelle häpeämättömästi. Tavallaan kunnioitat rautarouvaa, ja siksi onkin kahta suloisempaa saada hänet valtaansa. Vikittelet Edwardiakin ihan silkkaa ilkeyttäsi - ja yleisestä miesvihasta.
(Tässä vaiheessa olisi ehkä syytä paljastaa, että miesvihaan ja muuhun ilkeyteesi on syykin. 15-vuotiaana seurustelit Archie O'Hara-nimisen nuorisorikollisen kanssa. Rakastit häntä koko nuoren ja vielä suhteellisen tahrattoman sydämesi pohjasta, ja annoit hänen nähdä haavoittuvaiseen sisimpääsi - ynnä muuta roskaa, johon teinit ovat taipuvaisia. Archie opetti sinut ryöstämään kioskin sekä käyttämään veistä kuin kunnon salamurhaaja ainakin. Pari kuukautta kestäneen suhteenne aikana ehdit tulla raskaaksi. Archie kuitenkin ilmoitti kyllästyneensä sinuun ja lähti pitkäsäärisen strippaajan matkaan, ennen kuin ehdit kertoa tilastasi. Murruit ensin, sitten kasvatit tehokkaan panssarin. Lasta et halunnut vaivoiksesi, joten myit sen hämärälle adotiojärjestölle. Tästä saakka olet vihannut miehiä, pitkiä naisia ja onnellisia äitejä, etkä ole luottanut yhteenkään ihmiseen. Lisäksi olet yhä taitava veitsenheiluttaja. Hyödyllisiä ominaisuuksia kaikki.)
Kiristykesi uhriksi joutuu myös perhelääkäri Jonathan, jonka lääkärinlupa on hyllyllä, ja pysyy, jos sinä julkistat kuvasi. Hahhah. Koko Thornbridge-Lancaster klaani on tossusi alla - paitsi Markin uusi morsian Janice Fox. Hän on raivostuttavan ovela, ja sitä paitsi pitkäsäärinen. Hän onnistui jo aikoja sitten saamaan selville, että sinulla on kuvanauha Stewartin murhasta. Hän tietää, että sinun kuolemasi merkitsisi Stewartin tuhoa. Janice väittää olevansa valmis tekemään kaikkea kiusaa Maybellelle sinun pussiisi. Uskot kyllä, että Janice ei halua mitään hyvää tulevalle anopilleen, mutta et silti täysin luota tyttöön. Piru vie, sinun ja Stewartin tuhoaminen ei haittaisi tätä pätkääkään. Janicea on pakko mielistellä, ja vähän jopa kunnioittaa.
Blaken klaanista sen sijaan ei sinulle löydy vastusta. Jack on säälittävä juoppo, ja tyttärillä menee huonosti. Betsy karkasi itsemurhayrityksestä toettuaan Nepaliin, ja takaisin tullessaan hän oli haksahtanut new age-hömpötykseen. Rosella taas meni poikki Shirley Wilkinsin kanssa, ja nyt hän on seonnut Jeesus-juttuihinsa pahemmin kuin koskaan. Huvittavinta tilanteessa on, että tytöt eivät suurin surminkaan usko Stewartia Dannyn ampujaksi. He rukoilevat tätä palaamaan kotiin ja sopimaan Jackin kanssa. He ovat valmiit tarrautumaan jopa sinuun kuin johonkin äitihahmoon. Älöttävää, mutta hyödyllistä. Etkä edelleenkään voi kieltää jonkinlaisia suojelevia tunteitasi Betsyä kohtaan. Michelle Brown on muka niin emansipoitunut että, mutta roikkuu yhä appensa ja kälyjensä nurkissa, ja hyppii seinille kun vain näkeekin Stewartin. Huvittavaa.
Daisy Nicholson ärsyttää sinua. Tajuat, että sillä isomahaisella kanalla on tiettyä merkitystä Stewartin ja samalla koko Blake Fashionsin imagon kannalta. Stewart on vasta selvinnyt murhasyytteestä ja yhdestä avioerosta, nyt hänen on paras esittää julkisuuteen ylpeää isää. Et kuitenkaan välitä peitellä tunteitasi tuota typerää muovinukkea kohtaan, joka on jäänyt kiinni Blaken perheeseen kuin purukumi. Ja jolla on pitkät sääret.
Sinua ei ole kutsuttu häihin. Tulit Stewartin siivellä päästäksesi lähemmäksi uhrejasi. Tiedät, että sinusta ei pidetä, joten kannat mukanasi veistä. Varmuuden vuoksi.
Yhteenvetona vielä joitakin keskeisiä kontakteja:
Rukoilit mahdollisuutta itsemurhaan joka ikinen päivä maatessasi sairaalassa toipumassa niistä lukemattomista pillereistä, jotka olit mahalaukkuusi ahtanut. Millään ei enää ollut väliä, elämäsi oli tuhottu, pirstaleina. Mies, jota olit koko elämäsi ajan luullut isäksesi, kävi luonasi päivittäin katsomassa, mitä sinulle kuuluu. Entinen kihlattusi, joka oli paljastunut velipuoleksesi, jätti muutaman kohteliaisuuskäynnin jälkeen saapumatta. Oikeaa isääsi et muistaaksesi edes nähnyt ensimmäisten sairaalapäiviesi jälkeen.
Kenestäkään heistä et oikeastaan enää välittänyt. Vaikka lääkärit pelastivatkin henkesi, oli sielusi jo kuollut. Kun olit toipunut tarpeeksi, hajotit sairaalan ikkunan ja pakenit sitä kautta yöhön. Kohti uutta elämää. Jonnekin kauas tästä paikasta.
Monien vaiheiden kautta päädyit Nepaliin. Et oikeastaan tiedä, miksi lähdit juuri sinne. Ainakin silloin ajattelit että halusit vain päästä mahdollisimman kauas pois ja Nepal oli suunnilleen niin kaukana kaikesta kuin vain mahdollista. Ikävä kyllä perheesi löysi sinut jopa sieltä ja raahasi väkisin takaisin valtoihin.
Tai no, ei se sittenkään niin ikävä ollut, loppujen lopuksi. Sinut lähetettiin hypnoositerapeutille, ja hän sai sinussa ihmeitä aikaan. Onnistuit muistamaan asioita, jotka piilotajuntasi oli sinulta kätkenyt. Ei se tietenkään pelkästään iloinen asia ollut. Alkuun sinun oli vaikeaa hyväksyä esimerkiksi sitä, että sinulla oli ollut suhde Edward Thornbridgen, entisen sulhasesi isän kanssa. Edwardin, joka on nyttemmin paljastunut oikeaksi isäksesi.
Menneiden tekojesi hyväksymisessä ja tasapainoon pääsemisessä korvaamaton apu on ollut myös eräällä sisaruskunnalla, johon olet liittynyt. He ovat oikein mukavaa porukkaa sekä heillä on myös hienoja ja kauniita ajatuksia maailmasta. Vähä vähältä olet itsekin omaksunut noita ajatuksia. Nyt ymmärrät, että elämässäsi keräämäsi karma vaikuttaa tulevassa reinkarnaatiossasi samsaran, elämän syklin, kautta. Sinun tulee etsiä elämäsi tarkoitusta, sva-dharmaasi, kunnes aikasi on täysi ja pääset pois tästä syklistä. Ja paljon muuta. Valon Lapset ovat opettaneet sinulle niin paljon erilaisia asioita, ettet olisi ikinä voinutkaan kuvitella tietäväsi niin paljon. Erityisen paljon maailmasta sinulle on kertonut henkilökohtainen opettajasi nimeltä Dusty. Et tiedä hänen oikeaa nimeään, mutta mitä sillä on väliä. Ihailet häntä joka tapauksessa suuresti.
Ikävä kyllä jouduit lähtemään Valon Lapsien pyhätöstä aika kiireesti, sillä perheesi tuli taas hakemaan sinua. He eivät suostuneet uskomaan, että sinun on hyvä olla ja että olet nyt aivan terve. Höh, perhe.
Nyt kun olet asunut perheenjäsentesi kanssa jo jonkin aikaa, olet huomannut, etteivät lämpimät tunteesi heitä kohtaan ole sittenkään kadonneet. Välität sittenkin perheestäsi. Sinulla on rakas sisko Rose sekä hellä ja huolehtiva "isä", Jack. Sekä veljesi Stewart. Poissaollessasi kultainen veljesi vain on etääntynyt muusta perheestä, mikä on erittäin valitettavaa. Syypäänä pidät hänen entistä vaimoaan, Michelleä.
Michelle oli ilmiselvästi kyllästynyt mieheensä ja oli ottanut tästä eron. Sen sijaan, että olisi vain kadonnut elämistänne hän iski silmänsä Jackiin, ja hakeutui tämän hoiviin. Michelle sepittelee kauheita valheita siitä, miten julma veljesi muka on. Ja mikä pahinta, Jack uskoo kaiken! Tuolle pitäisi tehdä jotakin.
Onneksi sentään isäsi entinen vaimo, Daisy, on huomannut tilanteen ja seisoo nykyään Stewartin rinnalla lohduttaen häntä. Daisy on myös raskaana Stewartille, mikä loppujen lopuksi on iloinen asia. Uusi elämä aina on.
Sinä yrität siskosi Rosen kanssa saada veljeäsi takaisin. Yritätte myös saada isäänne vakuuttuneeksi, että Stewart on vain kiltti veli, mutta niin kauan kuin tuo syöjätär Michelle sepittelee valheitaan ette ole oikein onnistuneet.
Nyt edesmenneen veljesi Dannyn lapsen äidin sisko (voiko sen enää vaikeammin sanoa) eli Vanessa Lancaster menee naimisiin kasvatusisäsi pikkuserkun Harvey Darcyn kanssa, ja myös te olette kutsuttuja häihin. Häät pidetään jollain eristäytyneellä paikalla keskellä maissipeltoja. Et voi olla ajattelematta kaukaisia Valon Lapset -pyhättöjä, joista olet kuullut niin paljon, mutta joita et ikävä kyllä ole nähnyt.
Ikävä kyllä paikalle ovat tulleet myös Thornbridget. Et ole vieläkään, tervehtymisestäsi huolimatta, pystynyt antamaan heille anteeksi. Varsinkaan tuolle Edwardille, jota syytät kaikista ongelmistasi. Eikä Markkaan sinusta kovin paljoa loppujen lopuksi välittänyt, vaan iski itselleen heti uuden heilan, jonkin kauniin mallin. Tyypillistä.
Ainoa poikkeus tuossa perheessä, ainoa henkilö, joka ei suhtautunut sinuun ylimielisesti, on Frank. Hän tosin puhui sinulle vain muutaman sanan verran, kun vaihdoitte kuulumisia, ja kääntyi sitten äkkiä pois. Jäit vain katselemaan hänen peräänsä omituisen tunteen vallatessa mielesi.
Olet miettinyt pitkään asioita ja tutkinut sielusi syövereitä. Et välttämättä haluaisi tunnustaa sitä itsellesi, mutta et voi loppujen lopuksi muutakaan. Viime yönä tajusit asian, joka oli pitkään piinannut sinua. Todella pitkään.
Rakastat yhä Frank Thornbridgea. Omaa veljeäsi.
Kertaus...
Olet asunut siskosi vieraana täällä Valloissa jo puolisen vuotta. Onhan sinulla turvattu toimeentulo, paljon vapaa-aikaa eikä muutenkaan huolen häivää, mutta jotakin vain yksinkertaisesti puuttuu.
Pikkuhiljaa sinusta on alkanut tuntua siltä, että jokaikinen henkilö täälläpäin ON NIIN %¤#"&/:n "SUORA" KUIN OLISI METRISEN METALLITANGON KURKUSTAAN ALAS TUNKENUT! Lähes kaikki Thornbridgejen perhetutut joihin olet tutustunut ovat niiiiin suoraselkäisiä kuin vain olla voi. Eikä heillä ole sellaisiakaan kovinkaan monta, niin sisäänlämpiävää porukkaa he ovat. Eikä bikinirannoilla käyskentelykään sinulle sovi, jonkinlaista tasoa täytyy pitää yllä.
Kotona Englannissa tiesit, mistä milloinkin saisit... haluamaasi... mutta tässä uudessa maassa olet hieman ulkona kuvioista. Olet toivonut tapaavasi joitakin samanmielisiä, mutta se hetki näköjään antaa odottaa itseään.
Et tietenkään ole vielä tehnyt mitään... harkitsematonta... mutta kyllä vanhankin pukin (krhm) pinnalla jokin raja on. Jos jotain ei pian ala tapahtua, niin et kyllä vastaa seurauksista...
Sillä välin olet saanut "nauttia" perheesi ja heidän tuttaviensa "ihastuttavasta" seurasta. Kyllähän heitä hyvin sietää, niin kauan kun he eivät rupea selittelemään tiettyjä mielipiteitään sinulle päin naamaa. Periaatteessa pidät siskostasi Maybellestä erittäin paljon (et tietenkään sillä tavalla) mutta epäilet, että ikävä kyllä hänen käsityksensä "perheen maineen" säilyttämisestä koskeen sinun toimiasikin. Noh, siitä ongelmasta ei tarvitse huolehtia, onhan sinulla jo pitkähkö kokemus salailusta, mutta jos jotakin et voi sietää, niin perhe"lääkärin" mielipiteitä. Jonathan Lancaster on niin täynnä "oikeamielisiä" kantojaan että pikkuhiljaa olet ruvennut ihmettelemään, miksei tuo mies halkea pelkästä hurskaudesta. Argh, sietämätön /mies/.
Thornbridgeillä ei ole kovin hyvin mennyt, niin olet kuullut. Heidän yrityksensä on menossa kohti alamäkeä, mikä on sääli, sillä siitä riippuu myös oma elantosi. Edward ja Maybelle, pääasiassa Maybelle, hallitsevat yhä pikku kuningaskuntaansa, Markilla menee lujaa jonkun mallin, Janice Foxin, kanssa. Frank taas on masentunut, kuten myös varmaankin perheen kaksi tytärtä, joista vanhempi Starling on passitettu hullujenhuoneeseen ja nuorempi, Lucy, koulukotiin.
Jeremiah sai sitten viimeinkin selville todellisen alkuperänsä. Hän nopeasti hankki avioeron siskostaan ja katosi elämistänne. Samoin poistui Ted, joka ei vain kestänyt kaikkea amerikkalaista hössötystä, vaan palasi Iso-Britanniaan. Sääli, sillä olit tavallaan kiintynyt molempiin noista pojista.
Nyt kun sinulla on ollut aikaa, olet kerinnyt tarkkailemaan ihmisiä ympärilläsi, se yksi päämäärä lähinnä mielessäsi. Frank oli ilmiselvästi virhearvio, hän kun näyttää aika pahasti vastakkaiseen sukupuoleen suuntautuneelta. Hänen epäonnekseen tuokin suuntaus näyttää kohdistuneen lähinnä hänen omaan siskopuoleensa, Betsy Blakeen. Thornbridgeillä näyttää olevan aikamoinen tarve sukurakkauteen - monellakin tasolla.
Ilmeisesti Frank on pääsemässä eroon ihastumisestaan siskoonsa. Sen sijaan olet ollut huomaavinasi hänen harrastaneen jotain teerenpeliä Daisy Blaken kanssa. Ei sinänsä, että moinen sinua muuten kiinnostaisi, mutta huomiosi kohdistuikin Daisyn nykyiseen aviomieheen, Stewart Blakeen. Stewartilla tuntuu olevan jatkuvasti jos jonkinmoisia kulissiavioliittoja edustusvaimoineen. Hän lähinnä kuuluu hakanneen vaimojaan heidän rakastamisensa sijaan. Entäs jos se kertoo jotain hänen syvemmistä tunteistaan..? Olet ajatellut ottaa selvää tästä, mutta et ole koskaan saanut tilaisuutta, lähinnä koska Thornbridget eivät oikein pidä Blakeista.
Oma syynsä tilaisuuksien puutteeseen on tottakai Daisyssä, tuo kana kun kiertelee miestään aina kun pettämiseltä ehtii. Ärsyttävä kana, loppujen lopuksi. Ja vielä aivan pullea raskautensa takia. Et ole koskaan ymmärtänyt, mitä seksikästä raskaana olevissa naisissa on, vaikka sellaista olet useasti kuullut väitettävän.
Ylipöyhkeän tohtori Lancasterin tytär on kuulemma menossa naimisiin. Ei se kovin paljoa sinua muuten kiinnostaisi, paitsi että sinutkin on raahattu hänen häihinsä. Häät pidetään jossain keskellä ei-mitään, sulhasen kodissa. Olet nyt joutunut samaan taloon inhan tohtorin kanssa. Moneksi päiväksi. Lohdutukseksi käyköön se, että myös Stewart on paikalla. Ehkäpä saisit nyt tilaisuuden hieman... jutella... hänen kanssaan.
Pian saapumisesi jälkeen huomasit muutamia muitakin lupaavia kohteita. Tulevan sulhasen veli, Jefferson Darcy, on vanhapoika vailla naista ja ilmeisesti päättänyt sen aivan oma-aloitteisesti. Teit nopeasti hieman... tunnusteluja... ja kävikin ilmi, että siinä olisi sinulle erittäin lupaava kandidaatti. Sana tai pari vain lisää, niin etköhän sinäkin pääse tavoitteeseesi. Olet sinänsä erittäin innoissasi tästä mahdollisuudestasi, ja ainoa esteesi taitaa olla se, ettet halua siskosi ja hänen perheensä asiasta tietävän. Kai se riittää kunhan odotat sopivaa tilaisuutta.
Myös paikallinen pappi, George Egger, osoittaa tiettyjä piirteitä, jotka ovat kaappihomoille mielestäsi ominaisia. Hän on aivan liian paljon kiinni naisissa. Tästä voi vetää vain kaksi johtopäätöstä: 1) Hän on perverssi sika, tai 2) hän vain yrittää kieltää todellisen luontonsa.
Niinä muutamana päivän, jotka olet viettänyt Darcyjen tilalla, olet lähinnä nauttinut olostasi ja hautonut suunnitelmiasi. Kyllä se makea elämä tästä vielä urkenee.
Kerrataan vielä:
Ja siis sinun miestäsihän ei viedä! Ei sillä mitään väliä, että se olit sinä, joka erosi Harvey Darcysta eikä toiste päin. Olet joka tapauksessa päättänyt, että Harvey on sinun, eikä kukaan Vanessa Lancaster häntä sinulta vie. Ikävä kyllä olet tehnyt päätöksesi hieman myöhässä, sillä nuo kaksi ovat menossa nyt naimisiin. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä. Sinä aiot tehdä kaikkesi estääksesi nuo häät, sillä Harvey kuuluu sinulle.
Ei sinänsä, että sinä ajatuksissasi mitenkään uskollinen hänelle olisit. Olet nimittäin yhä ihastunut Frank Thornbridgeen, mutta tässä ei ole mielestäsi mitään ongelmaa. Yksi mies, kaksi miestä, mitä väliä? Ikävä kyllä Frankinkään suhteen et ole oikein edistynyt, hän kun nykyään ei edes vastaanotollasi käy. Kyllä hänen pitäisi, mieshän on aivan raunio, mutta minkäs teet. Jos hän vain tiedostaisi ongelmansa, hänelle tulisi paljon parempi olo.
Itse asiassa monet vakioasiakkaasi ovat vain hävinneet johonkin. Et tiedä miksi, mutta epäilet pahinta. Joskus sinusta jopa tuntuu, että ehkä he kaikki juonittelevat pääsi menoksi jotain.
Ei sinänsä mikään ihme, että Frank on alamaissa. Itse asiassa koko hänen perheensä on aivan tolaltaan. Heidän yrityksellään Thornbridge Creationsilla menee huonosti, he ovat syytettyinä lapsenrääkkäyksestä ja heidän maineensa melkein vedettiin lokaan jonkun seurapiiritoimittajan toimesta. Ei niin, että se sinua kauheasti surettaisi.
Itse asiassa olet ihan iloinen siitä, että lähes koko Thornbridgejen klaani on syytettyinä. Tämä antaa sinulle hieman valtaa heidän suhteensa, sattumalta kun olet heidän psykiatrinsa. Sinun mielipidettäsi heidän henkisestä tilastaan pidetään varmasti suuressa arvossa tulevan oikeudenkäynnin aikana. Oletkin vallanhuumassasi aina väliin kiusaamassa Maybelleä ja Edwardia, mutta et liikaa, heidän käsityksensä sinusta kun kuitenkin on tärkeä. Mutta jos sinulla olisi jotain, mitä todella haluaisit, niin Maybelle olisi varmaan enemmän kuin iloinen auttamaan sinua saamaan havittelemasi.
Jos nyt tällä hetkellä jotakin haluaisit, niin se olisi kyllä - yllätys yllätys - miestä itsellesi. Niin, olet päättänyt hurmaavasi sekä Frankin että Harveyn (ei välttämättä tuossa järjestyksessä), mutta tätä ennen sinulla ei ole vähään aikaan ollut yhtään hyvää suhdetta. Ei sen jälkeen, kun lähdit Jamie Smithin luota. Joskus mietit, että mahtoiko tuo päätös olla sittenkään kovin järkevä, mutta vain joskus.
Läheinen ystäväsi Michelle on eronnut Stewart Blakesta, mikä on mielestäsi vain hyvä asia. Olet suhteellisen iloinen hänen itsenäistymisestään, joskin sinua hieman arveluttaa se, että nyt Michelle tuntuu jääneen Stewartin isän Jackin armoille.
Nyt olet joka tapauksessa tullut Vanessan ja Harveyn häihin. Siis olet tullut estämään ne. Harvey on vain iloinen saapumisesi johdosta - hyvä merkki - mutta hänen muu perheensä tuntuu katsovan sinua karsaasti. Noh, et sinä sellaisten maalaisjunttien ihailua haluaisikaan. William Darcy, Harveyn isä, on vanha pieru ja Jefferson, Harveyn veli, on saamaton mammanpoika.
Paikalla on myös Frank ja hänen perheensä. Sekä Blaket. Kaikki ovat hirveän ärtyisiä ja katselevat sinuakin hieman vihaisesti. Olet itse asiassa aika peloissasi, olet nimittäin kuullut aivan liian monta tositarinaa psykiatreista, jotka ovat joutuneet asiakkaittensa pahoinpitelemiksi. Tai vielä pahempaan kohteluun. Hätäännyksesi hetkellä otit käsilaukkuusi isot sakset. Et sinä koskaan tiedä, milloin sellaista saattaisit tarvita...
Kertaus:
Sinulla on mennyt viime aikoihin saakka ihan hyvin. Kun olit tullut raskaaksi, Jack ilmoitti haluavansa avioeron. Hän oli kai jotenkin arvannut, että lapsi ei ollut hänen. Mutta se ei haitannut yhtään, koska olisit muutenkin halunnut erota Jackista. Hän oli niin tyhmä, että antoi Blake Fashionin johdon Alicelle ja Stewartille - yhdelle lapsesi varteenotettavista isäehdokkaista. Stewart oli vielä sopivasti eronnut Michellestä, joten valintasi oli selvä. Vaaadit Stewartia viemään sinut vihille. Hän ei tietenkään voinut vastustaa viehätysvoimaasi. Hän osti oitis sormuksen ja lupasi häät heti lapsen synnyttyä. Muutitte asumaan upeaan rantahuvilaan. Olit onnellinen. Stewart oli jo pitkään ollut ehdoton suosikkimiehesi. Alex Wilkinskin on mies paikallaan, mutta eihän köyhä tenniksenopettaja voisi tarjota sinulle ja lapselle kunnon elämän edellytyksiä. Et halua tinkiä puku- koru- kenkä- ja meikkivarastostasi, juhlista ja kampaajalla käymisestä.
Kihlauksesi Stewartin kanssa alkoi ihan lupaavasti. Mutta sitten vatsasi alkoi kasvaa yhä suuremmaksi ja suuremmaksi, ja nyt kaikki on pialla! Sinusta on tullut inhottava, muodoton möhkäle, eikä Stewart enää välitä sinusta! Ei, hän suorastaan vihaa sinua, koska olet niin ruma. Olet varma, että hänellä on muutakin kuin pelkkiä firmanjohtamisasioita. Onhan Alice tietysti vanha, mutta hänellä on kaunis vartalo, koska hän ei ole saanut lapsia. Eivät miehet kai muusta välitä! Stewart ei ole moneen kuukauteen juuri koskenutkaan sinuun. Paitsi että hän löi sinua ennen Cornfieldiin lähtöänne. Hän viipyi myöhään poissa kotoa ilmoittamatta mitään, ja kun valitit asiasta, hän löi sinua vyöllä selkään. Melkein kaaduit alas portaita. Sen jälkeen olet nähnyt miehesi silmissä uuden, paholaismaisen kiillon. Olet alkanut kantaa veistä käsilaukussasi. Pelkäät.
Olet käynyt kovin herkäksi ja levottomaksi. Itkeskelet jatkuvasti, mikä rumentaa sinua entisestään. Pelkäät tulevasi hylätyksi. Tähän saakka olet voinut luottaa naiselliseen vetovoimaasi, etkä ole oppinut muita keinoja päämääriesi saavuttamiseksi. Tällä hetkellä sinulla on vain yksi mies pauloissasi. Stewart on menettänyt mielenkiintonsa sinua kohtaan, eikä Alexistakaan ole kuulunut mitään sen jälkeen kun lopetit tennistuntisi. Sinulla on salainen suhde Frank Thornbridgen kanssa, mikä lohduttaa vähän. Mutta itseluottamuksesi on alkanut mureta, ja pelkäät Frankinkin jättävän sinut. Sitten olet aivan yksin! No, onhan sinulla ystävättäriä. Olet läheisissä väleissä Janice Foxin ja entisen tytärpuolesi Betsyn kanssa. Olet kuitenkin tottunut pitämään naisia vain kilpailijoina, etkä osaa luottaa heihin. Mitä sinä heidän kanssaan tekisit? Mistä puhuisit? Janicen ja Betsyn seurassa alat väkisinkin ajatella heidän upeaa ulkonäköään ja tule vihreäksi kateudesta. Heidän lisäkseen sinulla on vielä veljesi Kevin. Hän on suuri lohtu. Kevin on sinulle läheisempi kuin kukaan muu. Sinun ei tarvitse kilpaillaan hänen kanssaan, eikä hänestä. Totta kai hän rakastaa sinua, koska on veljesi. Sinäkin rakastat häntä pyyteettömästi. Hän rupesi puolisen vuotta sitten Da Village Boyz-nimisen poikabändin solistiksi, ja nyt kaikki teinitytöt kuolaavat hänen peräänsä. Olet iloinen, mutta vähän mustasukkainen. Et enää ehdi tavata Keviniä juuri lainkaan!
Itsekeskeinen kun olet, enin osa ajastasi kuluu kasvanutta vatsaa tuijotellessa ja surkeaa elämääsi murehtiessa. Kiintymyksesi Keviniä kohtaan on kuitenkin saanut sinut suuntautumaan toisen hyväksi koituvaan projektiin. Kevin pitää paljon lapsista, ja väittää sitkeästi olevansa Marlene Lancasterin pikku tyttären isä. Marlene ei vain suostu myöntämään tätä. Kevin vetäytyikin aluksi syrjään, mutta saavutettuaan menestystä hän pitää itseään Marlenen arvoisena. Hän on pyytänyt sinua pehmittämään Marlenea. Et ole vielä ehtinyt aloittaa, mutta tänä iltana voisi olla sopiva aika. Tiedät, että Kevin on ainakin valmis auttamaan sinua lapsesi kasvatuksessa, jos joudut eroamaan Stewartista. Kaipaat Keviniä.
Häätalossa on äärimmäisen stressaava ilmapiiri. Stewart vaanii sinua murhanhimoisesti. Alice-narttu vaanii miestäsi. Ehkä Alice ja Stewart puhuvat sinusta pahaa selän takana. Varmasti puhuvat. Vihaat Alicea! Ja kaikkia muitakin. Et ehkä Janicea ja Betsyä, mutta muita. Hekin vihaavat ja halveksivat sinua. Betsy tosin väittää, että hän ja hänen siskonsa pitävät hänestä, ja Jackkin pitäisi, mutta Michelle on kääntänyt hänet sinua vastaan. Siinä tapauksessa vihaat Michelleä. Et jaksa ajatella niin tarkkaan. Sinä et loppujen lopuksi ole koskaan halunnut mitään muuta kuin että sinusta pidettäisiin, mutta alusta alkaen se on ollut liikaa vaadittu. Jo äitisi hyljeksi sinua, kun olit aivan pieni.
Sisälläsi vääjäämättä kasvava elämä antaa hiukan toivoa. Lapsesi ainakin on pakko rakastaa sinua. Mutta ajatus tuntuu etäiseltä, et osaa iloita sellaisen rakkaudesta, joka ei edes ole vielä olemassa. Yleensä pidät lasta kiusankappaleena, joka ensin tuhoaa vartalosi ja sitten vielä parkuu jaloissa monta vuotta. Et sinä sellaista osaa hoitaakaan. Lapsen pitäisi syntyä kuuden viikon kuluttua. Haluat tietysti päästä eroon vatsastasi, mutta toisaalta lapsen maailmaantulo pelottaa. Ymmärrät epämääräisesti, että entiseen päiväperhoelämään ei ole paluuta. Olet kauhuissasi.
Yhteenveto keskeisistä kontakteista:
Voi voi, mitä oletkaan mennyt tekemään... Ei tässä nyt näin pitänyt käydä... Olet aina vain tarkoittanut hyvää, mutta kaikki on ilmeisesti mennyt aikalailla pieleen.
Sinua surettaa suuresti se tosiasia, että välisi vanhan ystäväsi Jack Blaken kanssa ovat vastikään menneet poikki. Noh, olihan siihen vähän syytäkin, et syytä häntä yhtään. Pikemminkin itseäsi.
Onhan se ymmärrettävää. Itsekin olit aika pahasti järkyttynyt, kun selvisi, että Betsy on oikeasti sinun lapsesi. Tekee sinänsä pahaa ajatella, että sinulla on jopa ollut suhde hänen kanssaan joskus muinoin. Et ole päässyt puhumaan kunnolla Betsyn kanssa pitkiin aikoihin, hänkin on kai sinulle suuttunut. Eikä asiaa yhtään edistä se pikku yksityiskohta, että hänen siskopuolensa Rose sai aikaisemmissa juhlissanne keskenmenon. Betsy ei tätä ehkä tiedäkään, mutta vauva oli ilmeisesti sinun. Tämä ei onneksi ole yleisesti tiedossa, olet kertonut hairahduksestasi vaimollesi Maybellelle, mutta hän on ilmeisesti antanut sinulle anteeksi. Onneksi. Rosen suhde ex-hankkijaanne Shirley Wilkinsiin taisi päättyä tuon jupakan vuoksi.
Poikasi Mark ei kovin kauaa Betsyä surrut. Nykyään hän vain pitää hauskaa (työnteon ohessa, tottakai) yrityksenne huippumallin Janice Foxin kanssa. Olet ihan iloinen siitä, että Markilla menee lujaa, mutta et koskaan muuta ole epäillytkään. Hän nyt vain on sellaista tyyppiä, joka aina tipahtaa jaloilleen. Toisin kuin toinen poikasi...
Frank oli ilmeisesti myös rakastunut Betsyyn. Ja häneen järkytys iski ehkä kovimmin. Kuten veljensäkin, on hän kierrellyt erinäisissä juhlissa, ehkä liikakin. Epäilet, ettei Frank enää oikein hallitse juomistaan. Hänen työpanoksensa on pienentynyt päivä päivältä eivätkä epämääräiset naissuhteet yhtään auta asiaa. Ehkä asialle pitäisi tehdä jotain.
Mielestäsi ilkein kohtalo on ollut kahdella tyttärelläsi... Tai oikeastaan heitä on kolme, jos Betsy lasketaan mukaan. Betsykin kärsi joistain mielenterveysongelmista, yrittihän hän itsemurhaakin. Myöhemmin hän kuulemma karkasi jonnekin Intiaan mutta hänet tuotiin takaisin Valtoihin terapiaan ja hän kuulemma toipuu ihan hyvin. Olit erittäin iloinen kuultuasi hänen toipumisestaan. Mutta Starlingista ja Lucysta.
Starlingin niin onnelliselta vaikuttanut avioliitto päättyi dramaattisesti. Hänen miehensä Jeremiah paljastui Maybellen pojaksi ja hänen lapsensa Renard tukehtui kuoliaaksi. Ei ihme että sellaisen jälkeen rupeaa päässä viiraamaan. Joten hän on nykyään jossain hermoparantolassa.
Lucy puolestaan todettiin osasyylliseksi sekä Renardin että Jackin pojan Danielin kuolemiin (ja taas yksi syy Jackille vihata sinua *sigh*). Maybelle sai passitettua hänet erittäin kovaa kuria harjoittavaan koulukotiin, jossa jokainen opetettiin herran nuhteeseen. Hän tuskin nauttii olostaan.
Etkä itsekään ole jäänyt täysin kolhuitta. Myös sinut pidätettiin Renardin rääkkäyksestä syytettynä. Olette tosin saaneet takuut maksettua, mutta oikeudenkäynti on vasta tulossa. Saa nyt nähdä, mitä siitäkin tulee. Myös perhelääkärinne Jonathan Lancaster on syytettyjen joukossa, hänen lääkärinlupansa on hyllytetty.
Aikoinaan perustamasi Thornbridge Creations on myös kokenut kovia. Jeremiahin varastettua uudet mallistonne Blake Fashion sai kovan etulyöntiaseman (et oikein ymmärrä, miksi Maybelle ei halua ilmoittaa asiasta julkisesti, mutta kai hänellä on syynsä), eikä pahenevaa taloudellista syöksykierrettänne helpota yhtään se, että Maybelle poltti paljon rahaa jottei aikaisemmissa juhlissanne vieraillut freelancereportteri olisi saanut julkaistua skandaalijuttuaan.
Nyt olette saapuneet jonnekin päin keskilänttä Jonathanin tyttären Vanessan häihin. Talo on keskellä kieltämättä kauniita maissipeltoja, paikalliset ovat mukavia ja ruoka hyvää (jopa se eilinen sienimuhennos). Muuten kaikki olisi ihan rauhallista, mutta kun nuo Blaket ovat ilmeisesti myös kutsuttuja mukaan. Sinulla ei ole mitään valittamista, oletkin jo jonkin aikaa etsinyt tilaisuutta puhua Betsyn, Rosen ja Jackin kanssa. Vaimosi vain tuntuu suhtautuvan heihin hieman turhan penseästi.
Tosin sinua häiritsee Alice Olsen Blaken ajoittain tungettelevakin käyttäytyminen. Tosin epäilet sen olevan vain oman mielikuvituksesi tuotetta, eihän Alice sinusta mitään haluaisi.
Kontaktit...
Et tiedä, kuka olet. Se on kiusallista. Kuvittelet muistiasi vanhana, pimeänä ullakkona, jota ei ole siivottu moneen vuoteen. Auringonsäteet kurkistelevat seinien raoista, ja pölypilvet tanssivat. Muuta ei näe ilman taskulamppua. Jos ullakolta yrittää etsiä jotakin, huomaa, että kaikki olennaiset asiat on kasattu nurkkiin vuosia sitten. Päällä on niin paljon rojua, että tarvittaisiin monta vahvaa miestä raivaamaan tärkeät asiat esiin. Eikä sinun päässäsi asu vahvoja miehiä. Voi myös olla, että hiiret ovat syöneet tärkeät muistot. Tai että ullakolla on ollut tulipalo. Ullakko onnistuttiin pelastamaan viime hetkellä, mutta sinun muistosi paloivat poroksi. Nyt olet muistinsa menettänyt, vähän höperö naisparka.
Viisi vuotta sitten Jefferson Darcy löysi sinut harhailemasta maissipellostaan. Et tiedä, miten olit sinne joutunut, etkä muista muutakaan aikaisemmasta elämästäsi. Kun nimeäsi kysyttiin, sanoit olevasi Alexandra. Se tuntui oikealta. Nyt sinulle sanotaan, että sekin on väärin. Alexandraa ei olekaan. Sinua ei ole. On joku nainen, jota et tunne ja jonka muut väittävät olevan sinä.
Viisi vuotta Darcyjen luona olivat onnellista aikaa. Opettelit maatilan työt ja teit niitä ahkerasti. Sinua tarvittiin. Sinä ja William Darcy elitte yhdessä kuin mies ja vaimo, ja vähitellen aloit pitää Jeffersonia kuin omana poikanasi. Harveytakin, mutta häntä näki harvemmin. William oli nyreissään, koska Harvey oli mennyt naimisiin kaupunkilaistytön kanssa. Sitten Harvey erosi kaupunkilaistytöstä ja toi pian mukanaan uuden morsiamen. Taas kaupunkilaisen. Sinusta tyttö on suloinen, mutta Williamista ei. Vaikka ihmekös tuo jos pidät tytöstä, kun hän on oma lapsesi. Kuulemma.
Eräänä kauniina kesäpäivänä Vanessan isä tuli käymään. Jännitit tietysti, pelkäsit, että William alkaa räyhätä. Niin hän alkoikin, kun tohtori Lancaster väitti olevansa naimisissa sinun kanssasi. Kun tohtori näki sinut, hän valahti aivan kalpeaksi ja alkoi vapista. Pelkäsit jo hänen saavan jonkun kohtauksen, mutta sitten hän ottikin sinut syliinsä ja kutsui rakkaaksi pikku Lizzykseen. Hän näytti valokuvia, joissa oli hän hiukan vähemmän harmaantuneena, ja kaksi pientä tyttöä, ja joku nainen, jonka hän väitti olevan sinä. Hän kertoi, että olitte olleet naimisissa jo 25 vuotta. Teillä oli kaksi tytärtä, toinen niistä oli Harveyn suloinen morsian Vanessa. Myöhemmin toinenkin tytär, Marlene, tuotiin nähtäväksi. Hänkin on sievä ja herttainen, ja hänellä on pieni vauva Danielle. Tohtori kertoi, että olit kadonnut lento-onnettomuudessa Alpeilla jo viisitoista vuotta sitten. Kaikki luulivat sinun kuolleen. Sitten olitkin päätynyt Iowaan maissipellolle, ja Darcyt olivat ottaneet sinut huostaansa. Hyvä niin, mutta nyt saat palata kotiin Paradise Beachille tohtori Lancasterin luokse. Hänen etunimensä on Jonathan, ja niin sinunkin pitäisi opetella häntä kutsumaan.
Sinulle annettin uusi nimi ja elämä. Olet Elizabeth Lancaster, omaa sukua Lipton. Ikä 49 vuotta. Jonathanin vaimo, Marlenen ja Vanessan äiti, Daniellen isoäiti ja Harveyn tuleva anoppi. Alexandraa ei olekaan, hän on vain oikuttelevan ja epäluotettavan pääsi keksintöä.
Et muista mitään perheestäsi. Et voi uskoa, että tyylikkäästi pukeutunut, kaunis nainen valokuvissa olisit sinä. Et voi kuvitella menneesi naimisiin toht- siis Jonathanin kaltaisen hienon miehen kanssa. Tähän saakka olet uskonut olleesi köyhä ja yksinäinen, koska kukaan ei kaivannut eikä etsinyt sinua ja koska et muistanut yhtään rakasta ihmistä. Yrität epätoivoisesti palauttaa mieleesi kuvia onnellisesta perhe-elämästäsi. Sinä ja Jonathan nuorina ja onnellisina kävelemässä alttarille, vastasyntynyt lapsi käsivarsillasi, pikku Vanessa tai Marlene opettelemassa kävelemään... Mikään ei värähdä mielessäsi. Et edes tiedä, miten vauvaa syötetään tai miten vaipat vaihdetaan. Miten sinulla olisi voinut olla kaksi tytärtä?
Tunnet kalvavaa syyllisyttä siitä, että olet jättänyt itsestäsi kasvaneet tyttäret niin varhain ja unohtanut heidät kokonaan. Heidän nimensä, kasvonsa, naurunsa. Haluaisit korvata kaiken. Helppoa se ei ole, nyt kun tyttäret ovat jo kasvaneet aikuisiksi - mutta he ovat onnellisia paluustasi ja haluavat antaa sinulle uuden tilaisuuden. Saat olla lempeä ja hellä heitä kohtaan, silitellä heidän hiuksiaan ja kuunnella heidän murheitaan. Et vielä tiedäkään kaikkea. Jonathan vastaa vältellen kysymyksiisi Marlenen lapsesta. Olet ymmärtänyt, että tyttöparalle kävi hullusti ja sitten lapsen isä kuoli tapaturmaisesti. Jonathan ei kai oikein hyväksy sen pojan perhettä, Blakeja. Marlenea se surettaa. Sinun täytyy lempeänä ja viisaana äitinä asettua sovittelijaksi. Se on ihmeellistä. Sinua sanotaan äidiksi, ja Lizzy- rakkaaksi. Nimi Elizabeth tosiaan nostaa jotakin esiin hämärän mielesi nurkista.. Se edustaa onnea, turvallisuutta ja kaikkea tavoiteltavaa ja kunnioitettavaa. Elizabeth Lipton, rakastettu, kadehdittu, kaunis ja onnellinen. Nimi on aivan liian hyvä sinulle. Mitä oletkaan mahtanut tehdä, kun et enää pidä itseäsi oman nimesi arvoisena? Pelkäät tietää. Sinun on sovitettava syntisi ja tultava nimesi mittaiseksi. Jumala sinua auttakoon.
Luonteeltasi olet lempeä, pehmeä ja empaattinen, eikä sinulla ole juurikaan omaa tahtoa. Ajattelet aina toisten ihmisten etua, et koskaan itseäsi. Tilanne on sinulle lähes ylivoimainen, mutta ankara velvollisuudentuntosi ei anna sinun luhistua.
Alexandran on unohduttava. Se tekee kipeää. Suhteesi Williamiin oli hirvittävä synti. Rakkautesi Williamia kohtaan on loputtava, sillä nyt kaikki rakkautesi kuuluu Jonathanille, miehellesi, jonka olet pahuudessasi unohtanut. Kaikki, mitä Cornfieldissä asuessasi on tapahtunut, kietoutuu tuohon hirvittävään syntiin. Se on surullista.
Olet oppinut pitämään kiltistä Mary Janesta, hänen nuoresta, kauniista äitipuolestaan Dollysta ja yrmeästä halonhakkaajaisästään Johnista. Olet monet kerrat istunut, suu lapsekkaassa hymyssä, kuuntelemassa kylän moraalinvartijan rouva Clarkin ja hänen aikuisen Rosaleen-tyttärensä jutustelua. Pelkäät, että kukaan heistä ei ymmärrä eikä hyväksy lähtöäsi. Eivät he tajua, että Alexandraa ei koskaan ole ollut olemassakaan.
Yhteenveto keskeisistä ihmissuhteista:
Ilmeisesti Jonathanin ystäviä. Et tunne vielä ketään henkilökohtaisesti.
Darcyjen sukulaisia, joista Jonathan ei pidä. Myös Marlenen lapsen kuolleen isän perhe. Suhtautumisesi ei ota selkiytyäkseen.
Niinhän siinä sitten kävi, että Betsy paljastui sisarpuoleksesi. Se ei veljeäsi Markia kovinkaan pitkään masentanut, vaan pian heidän eronsa jälkeen Mark oli jo kiinni Janice Foxissa, mallissanne, jota sinä yhdessä sisaresi Starlingin kanssa olitte hänelle ajatelleet naittaa. Se oli siis vielä silloin, kun sinä elättelit haaveita Betsystä ja Mark vain piti saada pois tieltä. Kyllä paljon on nyt muuttunut.
Itse taas koit aikamoisen henkisen kolhun Betsyn todellisen isän paljastuttua. Toisin kuin Mark, joka aina tipahtaa jaloilleen, sinulta kesti pitkään, ennen kuin pystyit unohtamaan Betsy Blaken. Unohtamiseen liittyivät kiinteästi monet humalanhuuruiset illat baarissa, yöt joita et kyennyt muistamaan sekä krapulaiset aamut, jolloin heräsit tietämättä lainkaan, missä olit, kuka oli se nainen joka nukkui vieressäsi tai kuinka paljon olit maksanut hänelle. Viime aikoina oli pahin kipu kerinnyt lievetä, mutta olet huomannut alkoholin yhä suovan tervetulleen lievityksen tuskaasi. Jotkut voisivat väittää sinun alkoholisoituneen. Itse et oikeastaan jaksa välittää.
Myös työsi on aikalailla kärsinyt. Mutta sen ovat aiheuttaneet mielestäsi toiset syyt. Miksi taistella enää väistämätöntä vastaan? Jos Thornbridge Creations kaatuisi talousvaikeustensa johdosta, niin se kaatuisi. Sinä et pystyisi tekemään asialle mitään. Piste.
Niissä juhlissa, joista kärsimyksesi alkoivat, tapahtui myös paljon muuta. Siskosi ja parhaan ystäväsi Starlingin avioliitto kariutui ja hänen lapsensa kuoli. Nuoremman siskosi Lucyn onnistui aiheuttaa kahden ihmisen kuoleman silkkaa ajattelemattomuuttaan. Thornbridge Creationsin alamäki alkoi.
Molemmat siskosi ovat nyt jonkinlaisessa laitoksessa, Starling mielisairaalassa ja Lucy sisäoppilaitoksessa. Ei heilläkään kovin hyvin mene.
Äitisi on tehnyt suunnattomat määrät työtä saadakseen kaiken kuntoon. Näet selvästi, kuinka rasittuneeksi hän on viime aikoina muuttunut. Samalla veljesi Mark vain hurvittelee ja pitää hauskaa. Ilmeisesti hän ei koskaan opi ottamaan toisia huomioon, ja miksi oppisi? Saahan hän kaiken ilmaiseksi, onhan onni aina hänen puolellaan, liiteleehän hän aina vain ruususta ruusuun elämän kedolla samalla, kun SINÄ VAIN TÖRMÄÄT SAMAISTEN RUUSUJEN VARSIIN JOUTUAKSESI PIIKKIEN LÄVISTÄMÄKSI! Se on vain niin väärin.
Myöskään isäsi Edward ei tunnu pistäneen tikkua ristiin perheensä hyväksi. Isäsi, jota ennen niin kunnioitit joskin säälit, tuntuu täysin välinpitämättömältä perheensä kohtalosta, samaan aikaan kun hänen vaimonsa, sinun äitisi, vain raataa. Olet alkanut ajatella, että ehkä olet jo pidemmän aikaa ollut väärässä, ehkä isäsi sittenkin vain laiskottelee samalla kun hänen tunnollinen vaimonsa paiskii kaikki työt. Millainen mies, millainen isä, ei vastaa perheenjäsentensä hätähuutoihin silloin kun he tarvitsevat häntä pahiten? Millainen aviomies pettää jatkuvasti vaimoaan, samalla kun hyväuskoinen vaimo vain antaa kerta kerran jälkeen anteeksi? Sillä ainakin Betsy on selvästi ollut aviopetoksen myötä syntynyt äpärä, kohtalo kahta kauheampi sille herkälle tytölle, johon olit niin kiintynyt. Isäsi syytä, tuo kaikki.
Alkoholinhuuruisten kuukausiesi jälkipuoleen edes jonkinlaista pysyvyyttä toi, ironista kyllä, eräs Blake. Daisy Blake löysi sinut kapakasta yhtenä lukemattomista illoista, ja tarjosi sinulle lohtua niin hyvin kuin pystyi. Hän ei kyennyt viemään suruasi pois, ei kyennyt täyttämään edes pientä osaa siitä henkisestä tyhjiöstä, joka sisälläsi vallitsi, mutta pienikin helpotus tuskaasi oli tervetulletta. Tosin Daisy on nykyään naimisissa Stewart Blaken, veljensä ampujan, kanssa, ja suhdettanne onkin koko sen keston ajan leimannut pelko sen paljastumisesta.
Perhelääkärinne Jonathanin tytär Vanessa menee naimisiin ja sinutkin puoliksi raahattiin mukaan häihin. Saavuttuanne Darcyjen talolle näit hänet ensi kertaa niin pitkään aikaan. Oli kuin kaikki haavat sisältäsi olisi jälleen revitty auki. Voisit kieltää sen koko muulta maailmalta, mutta et voinut kieltää sitä itseltäsi, vaikka olit niin kauan yrittänyt. Rakastit - rakastat - Betsyä. Siellä hän oli, muiden häävieraiden joukossa. Vaihdoitte nopeasti kuulumisia ja käännyit pois. Et kestänyt enempää - tiesit, että kävi miten kävi, tunteitasi tuota naista kohtaan et koskaan enää voisi julkistaa. Koska sinun isäsi petti vaimoaan joskus muinaisuudessa. Koska tuo nainen oli... siskosi.
Betsy oli ilmeisesti karannut joksikin aikaa Nepaliin sekä ottanut oppia jostain New Age -uskonnosta. Sieltä hänet oli haettu pois muiden ihmisten keskuuteen. Muuta et häneltä kerinnyt kuulla, mutta tiesit, ettei isäsi ollut taaskaan pannut tikkua ristiin oman tyttärensä vuoksi.
Myös muut Blaket olivat paikalla, Daisy heidän joukossaan. Hän jatkoi vikittelyäsi, mutta sekään ei enää tuntunut samalta.
Eilen illalla kaikki olivat kokoontuneet syömään yhteistä illallista. Mielestäsi lähes mauttoman sienimuhennoksen syötyäsi kävit hakemassa pullosi kätköstään ja menit ullakolle pohtimaan tilannettasi...
...mukaasi oli myös jostain jäänyt veitsi. Loppujen lopuksi, jos elämäsi olisi aina tällaista helvettiä - niin mitä järkeä enää jatkaa sitä? Jos sinä vain kärsisit ja aiheuttaisit kärsimystä joka ikisellä hengenvedollasi, niin mitä järkeä enää jatkaa hengittämistä? Ei se mihinkään enää muuttuisi tästä. Kaikki olisivat loppujen lopuksi onnellisempia jos olisit poissa heidän keskuudestaan. Tottakai he surisivat ensin - hetken. Mutta sen jälkeen he vain kohauttaisivat hartiotaan ja jatkaisivat elämiään.
Ehkä sinunkin olisi vain parempi - kuolla?
Puristit sormesi veitsen kahvan ympärille ja veit sen terän kaulallesi. Horjahtaessa hiukan tönäisit vahingossa viinapullosi kumoon. Ei sillä enää ollut väliä, sehän oli jo tyhjä. Suljettuasi silmäsi ja valmistautuessasi viiltämään kurkkusi auki täytti yksi kuva mielesi.
Yhdet kasvot.
Yksi nainen.
Silloin tajusit sen. Rakastat Betsyä. Mitä väliä sillä on, mitä muut siitä ajattelevat? Mitä väliä, vaikka olette puoliksi sukua? Koko maailma voisi mennä helvettiin tai minne ikinä se halusikin mennä, sinulle vain yksi ihminen merkitsee jotain. Kenelläkään muulla saatika heidän mielipiteillään ei ole mitään väliä.
Sormesi herpaantuivat. Veitsi putosi lattialle ja pian pääsi seurasi hyvää esimerkkiä kun pullollinen humaltavia vei sinusta voiton ja sammuit ullakon lattialle.
Herättyäsi tänä aamuna krapulaisena maailma ei enää näyttänyt niin selkeältä. Mutta olit päätöksesi tehnyt. Kertoisit Betsylle tunteistasi - kunhan olisit ensin hieman saanut rohkaisua. Ja helvettiin muu maailma. Erityisesti perheesi.
Ennen kuin laskeuduit tikkaita pois ullakolta otit veitsen mukaasi.
Ainahan on se mahdollisuus, että Betsy sanoisi ei.
Ainahan on se mahdollisuus, että joku muu kieltäisi hänet sinulta.
Kertaus:
George on pappi. Mikäs siinä, papithan ovat kunnioitettuja. George nyt kuitenkin sattuu olemaan homo. Mitäpä kirkko sanoisi jos tietäisi? George ei itsekään pidä tilanteesta, ja pyrkii pettämään itseään (ja tietysti muita) kaikin mahdollisin keinoin - lähentelemällä jokaista lähimaastoonkaan osuvaa vähänkään naikkosen näköistä olentoa. Georgen vietti miessukupuoleen on kyllä vahva, mutta vielä toistaiseksi on tahdonvoima pitänyt.
George on myös irstas ihminen, ja hyvinhyvinhyvin tekohurskas. Hän pyrkii täydellisyyteen (ja heterouteen) koko tahdonvoimallaan, ja vaatii sitä täysin myös muilta. Sitä, joka ei George- malliseen täydellisyydeen pysty, George parjaa herkeämättä.
Georgen "uhreina" toimivat pääasiassa Mary Jane ja Vanessa (jotka eivät juurikaan uskalla vastustella), sekä Elizabeth ja Marlene. Muutkin kelpaavat kyllä, tällä saralla George aikoo olla aktiivinen. Vaikka hampaat irvessä.
Georgen omatunto on huono, mutta senkin hän pyrkii salaamaan itseltään. Ja on vielä vähän lisää tekohurskas. Esittää yleisesti mukavaa pappissetää, ja sehän menee täydestä kaikkiin.
Kylätoimikuntalaiset Trudy Clark (tiukka täti, jolle sietää olla mieliksi) ja Rosaleen Matthews (yksi aktiivisen kähminnän kohteista) ovat siedettävää porukkaa. Gablen perheestä Mary Janen lisäksi kähmittävänä on MJ:n äitipuoli Dolly Gable. MJ:n isää John Gableakin tekisi mieli vähän kähmiä, tai paljonkin, mutta tämän George pyrkii upottamaan johonkin syvälle.
Darcyt ovat Georgelle mieleen, Georgella on aika lailla tukahdutettuja tunteita perheen poikia (Jefferson ja Harvey) kohtaan. Williamia mielistellään. Ja ihme kyllä ei himoita. Ehkä ei. Kaikki tämä saa Georgen syyttelemään Darcyja jatkuvasti ties mistä tekaistuista synneistä.
Tavarat: Raamattu.
Kontaktit, suhtautumiset ja pintapuolinen kertaus ihmisistä:
Yleissuhtautuminen:
Harvey on Vanessan säteilevä sulho, joka todella rakastaa Vanessaa. Yrittää saada tämän taotuksi isänsä Williamin päähän, Willam kun ei selvästikään pidä tästä hääajatuksesta.
Harvey mielistelee ahkerasti Jonathania, joka jotenkin tuntuu myös vastustavan tätä hääjupakkaa. Eikä Harvey kyllä pysty ymmärtämään miksi joku haluaisi vastustaa näin mahtavaa asiaa.
Harveytä vaivaa jossain määrin selkeä Elizabethista johtuva skisma Williamin ja Jonathanin välillä. Elizabeth on pitkään toiminut vaimonkorvikkeena Williamille, ja nyt Jonathan karauttaa paikalle ja uhkaa viedä Elizabethin omakseen. Tässä asiassa Harvey on isänsä Williamin puolella, muttei kuitenkaan avoimesti sitä myönnä, sillä onhan Jonathan ahkeran mielistelyn kohde.
Myös Harveyn ex-vaimo, Cicely Darcy, on ilmaantunut häihin ja tästä Harvey on iloinen. Harveylla ei ole enää mitään sensuuntaisia tunteita Cicelyä kohtaan, mutta kuitenkin pitää tästä ja haluaa pysyä ystävällisissä väleissä.
Pikkuveljensä Jeffersonin kanssa Harveyllä on hyvä suhde, ja Harvey onkin aina toiminut Jeffersonin tukena ja turvana. Harveytä huolestuttaa hieman Jeffersonin huono naisonni, ja Harvey haluaisi auttaa. Miten olisi Mary Janen ja Jeffersonin tyrkkiminen yhteen?
Mary Janehan on mukava tyttö, eikä olisi yhtään pahitteeksi että hän liittyisi perhepiiriin Jeffersonin kautta. Myös Mary Janen perhe on aika mukavaa sakkia...
Harveyn "eka kerta" oli Mary Janen Dolly-äitipuolen kanssa heinäladossa. Tästä on aikaa jo yli kymmenen vuotta, eikä Harveyn ja Dollyn välillä enää mitään ole.
Harvey tuntee Cornfieldin asukkaista Rosaleen Matthewsin, joka oli Harveyn hyvä lapsuudenystävä, ja toimii nyttemmin kylätoimikunnassa. Toinen kylätoimikunnan naisista on Trudy Clark, joka tuntui olleen täti jo Harveyn syntyessä. Wesley Clark on Harveytä hieman vanhempi, ja tämä ikäero häiritsi lähempää ystävystymistä lapsuusiässä.
Jack Blake on Harveyn hyvä kaveri (ystävä), ja pitkälti tämänpä vuoksi Harvey kutsuikin koko Blaken perheen häihinsä. Harmi vain, että siivellä tuli se ärsyttävä kolmikko Stewart-Alice-Daisy, jota Harvey ei voi sietää. Rehellisiä ne eivät ainakaan ole, tai vähintäänkin ovat luihuja.
Harvey tuntee myötätuntoa Jackia kohtaan. Jackia on elämä kohdellut kaltoin. Ja kohtelee yhä, päätellen siivelläeläjäkolmikosta. Miksei Jack vain dumppaa koko porukkaa ... sinne missä pippuri kasvaa? Sietäisi.
Kontaktit ja suhtautumiset (osittain kertausta)
En nyt rupea temppuilemaan taiteellisesti, vaan sanon suoraan: Olemme kehitelleet sinulle hiukan lisää taustaa. Olet nyt palannut lapsuudenmaisemiisi, joten sinun hyvä tietää, mitä kaikkea nuoruudessa tulikaan tehtyä.
Synnyit Cornfieldin maalaiskylässä köyhään, kunnolliseen maanviljelijäperheeseen. Sinulla oli kaksi vanhempaa siskoa ja isoveli. Ikäeronne ei ollut huimaava, mutta sen verran iso kuitenkin, että sinusta tuli koko perheen hemmottelema pikku Jack. Koulussa olit aina yksi luokkasi etevämmistä oppilaista. Äitisi hehkui ylpeyttä, ja oli varma, että hänen Jackistään vielä tulisi jotakin suurta. Kirjailija, tiedemies tai vaikka senaattori! Isäsi ei hehkuttanut ylpeyttään yhtä suureen ääneen - hän oli jäyhä mies, joka ei tunteitaan juuri esitellyt. Taisi hän olla hiukan ankarakin, kun pelkäsi äidin hemmottelevan sinut piloille. Tiesit kuitenkin aina, että isäsi rakasti ja tuki sinua.
Ongelmat alkoivat vasta, kun olit hiukan toisella kymmenelläsi. Aloit viettää enemmän aikaa tovereittesi seurassa, mikä sinänsä on aivan luonnollista. Onnettomuudeksesi vain satuit olemaan pieni ja heikko, eikä sinulla ollut keinoja poikajoukossa loistamiseksi. Sinua kiusattiin ja syrjittiin. Jostain kumman syystä kuitenkin koulun pelätyimmät pahikset, Archie O?Hara ja Bert McDonald, päättivät sinun olevan hyvä jätkä. He panivat kiusaajasi ojennukseen ja ottivat sinut seuraansa. Tiesit kyllä, että O?Harojen ja McDonaldien maine paikkakunnalla oli hurja, eivätkä vanhempasi olisi hyväksyneet moista seuraa - ja niinpä liikuit uusien ystäviesi seurassa vaivihkaa. Jouduit yhä kauemmas kaidalta polulta. Ryypiskelitte salaa, kävitte kaupungissa ryöstämässä kioskeja, lainailemassa autoja ja vokottelemassa tyttöjä... Kouluarvosanasi heikkenivät ja sinua jouduttiin rankaisemaan pikkurikkomuksista, mutta et välittänyt. Uudessa elämässäsi oli vauhtia!
Aloit miettiä uudelleen elämääsi vasta päästyäsi lukiosta. Et sentään halunnut jäädä pikkupaikkakunnalle salaöykkäröimään loppuiäksesi. Irtipääsyäkään ei vain ollut. Maanviljelys ei kiinnostanut, kaupunkiin lähtö pelotti. Archielle ja Bertillekään vanhanlainen meno ei enää riittänyt. Suunnittelitte pankkiryöstön. Teitte kuitenkin muutamia suunnitteluvirheitä, ja hätäpäissään Archie tuli ampuneeksi pankinjohtajan. Sinä odotit pakoautossa parin korttelin päässä. Archie ja Bert otettiin kiinni, ja he saivat elinkautisen, mutta sinun osallisuudestasi tapahtumiin ei edes tiedetty. Teit vaikean päätöksen. Otit ryöstösaaliin ja pakenit kaupunkiin. Niillä rahoilla perustettiin Blake Fashion.
30 vuotta on kulunut, etkä ole koskaan lakannut potemasta syyllisyyttä. Jonkin aikaa meni hyvin. Firma menestyi kohtuullisesti, sait upean vaimon ja neljä ihanaa lasta. Isabellan kuoltua olet kuitenkina alkanut epäillä, että viekkaudella ja vääryydellä ansaitsemasi omaisuus tuottaa pahaa onnea. Kun avioliittosi Alicen kanssa kariutui, arvelit kärsiväsi Jumalan rangaistusta ja aloit paeta yhä syvemmälle alkoholin tuomaan unohdukseen. Yritit tehdä tytötä firman eteen, menit uusiin naimisiin upean nuoren naisen kanssa, mutta mikään ei lopulta auttanut .Viime aikojen tapahtumat ovat osoittaneet sen todeksi. Perheesi on kirottu, ja se on sinun syytäsi. Yksin sinun.
Kun Danny oli kuollut, Stewart pidätetty, Betsy oli todistettu Edward Thornbridgen lapseksi, yrittänyt itsemurhaa ja paennut Nepaliin ja Rose saanut keskenmenon, olit epätoivoinen. Olisit mieluiten tappanut itsesi, mutta velvollisuudentuntosi ei sallinut sinun tehdä sitä. Lapsesi tarvitsivat sinua! Päätit matkustaa syntymäkylääsi, pikkuserkkusi Harveyn luokse toipumaan siksi aikaa kun Betsy ja Rose kävivät terapiassa. Paljon kiinnekohtia et enää Cornfieldistä löytänyt. Äitisi on kuollut ja täysin seniiliksi käynyt isäsi vanhainkodissa läheisessä kaupungissa. Sisaruksesi ovat muuttaneet pois aikoja sitten. Harveyn isän, isäsi serkun Williamin sentään muistat. 30 vuotta sitten hän oli kärttyisästä ja epäluuloisesta luonteestaan tunnettu vanhapoika. Lähtösi jälkeen hän onkin mennyt naimisiin ja saanut kaksi poikaa, mutta luonne ei ole muuttunut miksikään. Kunnioitat Williamia, vaikka hänen mielipiteensä esimerkiksi sinun tyttäristäsi ja vaihtuvista aviovaimoistasi ovat jyrkkiä. Olet saanut tutustua myös toiseen pikkuserkkuusi Jeffersoniin. Hän on ujompi ja varautuneempi kuin Harvey, mutta kuitenkin erittäin sympaattinen. Lisäksi Darcyjen ruokakuntaan kullui tullessasi hiukan höperö, mutta lempeä ja rakastettava Alexandra-niminen rouva, jonka William oli löytänyt maissipellolta harhailemasta ja korjannut talteen, ilmeisesti kuolleen vaimonsa paikalle Muutama kuukausi sitten ilmaantuikin Jonathan Lancaster väittämään naista kadonneeksi vaimokseen Elizabethiksi. Hämmentävää. Lapsuudestasi kylässä muistuttavat myös pelottava rouva Clark, jonka puutarhasta pihistelit omenoita pikkuvesselinä, ja yrmeä, mutta tehokas halonhakkaaja John Gable. Johnilla on tytär Mary Jane, joka on tulossa häihinkin. Tyttö on herttainen, mutta hieman neuroottisen oloinen. Sinusta vaikuttaa ilmeiseltä, että Jeffersonin ja Mary Janen välillä on vipinää.
Olet yhtä kaikki ollut kuivilla jo monta kuukautta. Blake Fashionin johdon olet luovuttanut suosiolla Alicelle. Et enää välitä rahasta! Nyt sinulle on tärkeää rakentaa uutta arkea perheesi kanssa.
Stewartin kanssa et ole edes puheväleissä. Uskot, että hän ampui Dannya. Ainakin hän piessyt vaimoaan ja pettänyt tätä oman äitipuolensa kanssa, ja käyttäytynyt muutenkin hyvin kylmästi.. Myös Daisyn ja Stewartin pikainen kihlautuminen satuttaa sinua. Et voi moittia Stewartia, perintötekijöidensä uhrihan poika vain on, mutta et myöskään kuvittele voivasi rakentaa uutta yhteyttä häneen. Toisaalta toivoisit, että saisit oppia tuntemaan ensimmäisen lapsenlapsesi, mutta on turha haikailla mahdottomien perään. Ja mistä sen tietää, onko lapsi edes Stewartin. Et elättele joutavia kuvitelmia Daisyn moraalista.
Tyttäristäsi pidät lujasti kiinni. Et välitä siitä, että et ole Betsyn isä, vaan kohtelet häntä yhä omana lapsenasi. Sinulla ei ole maailmassa montaa läheistä ihmistä, etkä todellakaan aio takertua pikkuseikkoihin. Samasta syystä suhtaudut Rosen lesbouteen ja molempien tytärten uusiin aatteisiin (Betsyn new age ja Rosen jeesustelu) avarakatseisesti. Tytöt ovat solmussa ahdistuksessaan, ja heidän on paettava johonkin. Mieluummin uskonto kuin viina, ajattelet. Pikku perheeseene kuuluu yhä Myös Michelle, vaikka hän ja Stewart ovat eronneet. Tyttöraukalla ei ole oikein paikkaa mihin mennä. Pidät velvollisuutenasi auttaa häntä. Sinun poikasihan Michellen elämän särki. Sitä paitsi sydämessäsi on herännyt helliä tunteita entistä miniääsi kohtaan. Ne ovat muutakin kuin sääliä ja ystävyyttä. Podet tästä syyllisyyttä. Michelle on haavoittuvaisessa tilassa, etkä halua hyväksikäyttää häntä. Sitä paitsi perhettäsi vaivaa kirous, ja olisi parempi, jos tyttö jaloilleen päästyään pakenisi teistä niin kauas kuin mahdollista. Et silti voi olla elättelemättä haaveita onnellisesta rulevaisuudesta, nyt kun olet luopunut verellä rakennetusta yrityksestäsi...
Häät huolestuttavat sinua. Joudut taas kohtaamaan Stewartin, Daisyn ja Alicen, sekä Edward Thonrbridge, jota kohtaan et voi olla tuntematta katkeruutta. Mitä jos et pysykään kuivilla? Loppujen lopuksi viimeiset kuukaudt ovat pakoa, ja kohta et ehkä enää pysty siihen. Sinua pelottaa, mutta yrität pysyä lujana. Ovathan uuden ystäväsi Harveyn häät sinänsä iloinen tapahtuma, jonka haluat kokea selvänä.
Yhteenveto keskeisistä kontakteista:
Ja kuten tavallista, sait loppujen lopuksi tahtosi lävitse. Vaikka joku saattaisi tuntea sääliä kaikkia osallisia kohtaan ja huonoa omatuntoa järkyttyneiden hyväksikäytöstä, niin sinä et ole sellainen. Markin ja Betsyn paljastuttua sisarpuoliksi ja erottua odotit vain hetken ennen kuin laukaisit seuraavan hyökkäyksesi Markin hurmaamiseksi. Ja mies oli kuin vahaa käsissäsi.
Olet todella nauttinut viimeisimmistä kuukausista. Juorulehtien toimittajat haalivat mahdollisuuksia haastatella uusinta kohuparia, pääset milloin mihinkin seurapiiritapahtumaan jos vain haluat eikä kukaan enää pidä sinua pelkkänä tavallisena mallina. Ja ylimääräinen hyvä koituu tottakai siitä, että mies rinnallasi on juuri Mark Thornbridge. Kihlauduitte jopa vast'ikään. Sinulla menee hyvin etkä aio antaa kenenkään muuttaa sitä.
Ei tietenkään elämäsi ole täysin ilman epäilyksen varjoa. Markin rautarouvaäiti Maybelle kun tuntuu olevan aivan liian varma siitä, millaiset naiset hänen kultapojalleen sopivat. Ja sinä et kuulu näiden naisten joukkoon. Niin kauan tunnet olosi turvalliseksi kun Mark rakastaa sinua, sillä tiedät onneksi tasan tarkkaan, ketkä vanhempasi ovat (Markin edellinen kihlattu Betsy Blakehan paljastui Markin isän Edwardin tyttäreksi). Ja Markin on parempi rakastaa sinua vielä pitkään, olet nimittäin pistänyt kaiken peliin tämän suhteen takia. Olet jopa luopunut sekalaisista irtosuhteistasi.
Olet varma, että Starling olisi erittäin iloinen sinun ja Markin suhteesta, jos hän vain kuulisi asiasta. Tai ehkä hän on kuullutkin, et ole varma. Hän nimittäin otti hieman raskaasti avioeronsa ja kuulemma tyttöparalla rupesi viiraamaan päässä. Olet saanut kuvan, että siinä oli vielä jotain muutakin kuin vain avioero. Joka tapauksessa Maybelle passitti tyttärensä johonkin hullujenhuoneeseen, arvatenkin täysin suljetulle osastolle.
Eikä Lucyllä yhtään parempaa kohtaloa ollut. Hän kun meni noissa Markin ja Betsyn "juhlissa" vetämään marihuanaa hieman väärässä paikassa ja aihettamaan Danny Blaken, ystäväsi Marlenen poikaystävän, kuoleman. Ei sillä väliä, että kyseinen poju oli jo valmiiksi koomassa. Joka tapauksessa Lucy passitettiin koulukotiin odottamaan oikeudenkäyntiä.
Ilmeisesti muitakin Thornbridgen perheen jäseniä kuten myös Marlenen isää Jonathan Lancasteria odottaa jonkinlainen oikeudenkäynti. Et ole oikein selvillä, mitä tämä koskee, mutta olet kuullut hurjia huhuja siitä, että Starlingin esikoinen ei olisikaan kuollut synnytyksessä, vaan olisi syntynyt vammaisena. Sen jälkeen tätä olisi pidetty kaapissa. Et oikein tiedä, mitä tällaisista väitteistä pitäisi ajatella, mutta luotat kyllä siihen, että Mark kertoo sinulle, mistä kaikesta on kyse. Kunhan vain kysyt. Viime aikoina sinä et vain ole tullut kysyneeksi. Sellaista sattuu.
Vanhoista ystävistäsi sinulle on jäänyt enää Marlene Lancaster. Hän on nyt saanut pienen tyttövauvan, oikein söpön sellaisen, jonka hän on nimennyt Danielleksi. Vaikka mielestäsi tämä on aika kornia, kun ottaa huomioon lapsen oikean sekä väitetyn isän, olet vain hymyillyt herttaisesti. Nyt lapsi vain tarvitsee itselleen isän. Kenny ei oikein tule kuuloon, hän kun häipyi nopeasti pois elämistänne Dannyn kuoleman jälkeen. On liittynyt johonkin poikabändiin tai jotain. Ovat kuulemma suosittujakin naisten keskuudessa - 13-vuotiaiden sellaisten. Lapsen isästä on ymmärrettävästi paljon polemiikkia, ja Marlenea painostetaan antamaan lapsensa isyystesteihin. Voi raukkaa. Pitäisiköhän häntä jotenkin auttaa?
Olet itse asiassa ajatellut parittaa Marlenea ja Markin veljeä, Frankia keskenään. Frankin ja Betsyn suhde kun ei enää tule kysymykseenkään, niin miksi ei? No onhan Frank juhlinut aivan liikaa viime aikoina, mutta ehkäpä hän rauhoittuu, kunhan saa vakaan suhteen. Suhde olisi varmaan hyvästä molemmille osapuolille, ja jos se olit sinä, joka heidät siihen työnsi, saat varmasti paljon kiitosta osaksesi myöhemmin. Ja kaikki hyötyvät.
Olet kuullut vähän kaikenlaista Frankin tilasta tällä hetkellä. Suureksi yllätykseksesi olet ollut huomaavinasi, että Frankilla on ollut jonkinlainen pintapuolinen suhde Daisy Blakeen, joka on nykyään naimisissa Stewart Blaken kanssa. Olet aikaa myöten ystävystynyt Daisyn kanssa, teissä kun on paljon samaa. Ei hän ole mitään sinulle Frankista kertonut, mutta ei tuollaisia asioita nyt välttämättä tarvitse kenellekään suoraan sanoa. Ei ainakaan sinulle. Tajuat ne muutenkin. Ei niin että se sinua mitenkään ihmetyttäisi - kuten sanottu, Daisy on aivan samanlainen lutka kuin sinäkin ja Frank puolestaan aivan alamaissa. Sinua arveluttaa vain Daisyn aviomiehen suhtautuminen tuohon suhteeseen, jos hän saa siitä joskus tietää.
Stewart Blakella on nimittäin maine - ilmeisesti aivan ansaitusti. Suurin osa ihmisistä ympärilläsi on aivan varma, että hän oli se henkilö, joka ampui Danny Blakea ja aiheutti tämän kooman - ja välillisesti kuolemankin. Ongelma on vain siinä, että kukaan ei voi todistaa tätä. Paitsi Alice Olsen Blake, Stewartin isän Jackin entinen vaimo. Sait kerran aivan sattumalta selville, että tällä on jokin todiste - videonauha - Stewartia vastaan. Alice käyttää tätä nauhaa kiristääkseen Stewartia, joka on täysin voimaton. Olet onnistunut pääsemään väleihin myös Alicen kanssa (ethän muuten tietäisi tätä kaikkea), ja tässä onkin hyvä tilaisuus parantaa välejäsi Maybelle Thornbridgeen.
Siis häh?
Tässä vaiheessa pitää selvittää vähän yhtiöpolitiikkaa ja viimeaikaisia tapahtumia. Et ole koskaan ollut kiinnostunut yhtiöiden asemasta (kunhan ne maksavat sinulle hyvin), mutta jos siitä on hyötyä, siitä kannattaa ottaa selvää.
Kuten niin hyvin tiedät, hallitsee sulhasesi Markin perhe suhteellisen arvostettua muotitaloa Thornbridge Creationsia. Heillä meni erittäin hyvin aivan viime aikoihin asti. Äskettäin kilpaileva yritys Blake Fashion, jota ei nyt aikaisemmin olisi voinut mainita samassa lauseessa Thornbridgejen kanssa, julkaisi mitä hienoimman malliston. Useat pahat kielet väittävät tämän johtuneen siitä, että Blaket olivat jotenkin saaneet haltuunsa Thornbridgejen tulevat pukusuunnitelmat. Thornbridget eivät ole kommentoineet asiaa mitenkään, vaikkakin juuri Blake Fashionin nousu on syönyt heidän pääomaansa. Ja tällä on syynsäkin.
Tiedät Alicen kiristävän Maybelleä. Hän ilmeisesti tietää jotain, mitä ei kannattaisi julkistaa, ja vastavuoroisesti Maybelle on hiljaa yritysvakoilutapauksesta. Tiedät, että osakkeesi Maybellen silmissä nousisivat huomattavasti, jos voisit jotenkin ratkaista tämän ongelman hänen puolestaan.
Et ole kuitenkaan viime aikoina ollut kovin paljoa tekemisissä kummankaan tädin kanssa, joten harkinta on sinulla jäänyt hieman taka-alalle. Mutta kävikin niin, että ystäväsi Marlenen sisko Vanessa menee naimisiin ja kutsui suuren osan tutuistaan häihin. Mukana ovat myös sinä ja Maybelle, sekä ilmeisinä kuokkavieraina Alice ja Stewart, muiden ohessa. Maybelle on selvästikin ärtynyt heidän täällä olostaan, mutta sinulle ei olisi voinut paremmin käydä. Tässä on ensimmäinen todellinen tilaisuutesi tehdä jotain.
Olet harkinnut kaikkia mahdollisuuksiasi pitkään ja hartaasti, ja päätynyt yhteen ja vain yhteen johtopäätelmään. Alice ilmeisesti pelkää Stewartia niin paljon, että on nähnyt vaivaa sen eteen, että jos hän katoaa tai kuolee niin Stewart jää kiinni. Alicella on tällä hetkellä kuristusote lähes jokaisesta ihmisestä, mutta entäs jos hän vain "katoaisi"? Silloin luultavasti Stewart joutuisi lukkojen taakse. Stewart kun kuuluu veljeäänkin ampuneen, niin eiköhän hän linnaan ansaitse joutua. Sinulta hänen on turha sympatiota anella.
Tottakai Alicen tappaminen on hieman... jyrkkää, ja toivoisitkin, että olisi jokin muu vaihtoehto. Mutta nähdäksesi tämä on paras tapa asemiesi parantamiseen. Ehkä Maybelle höltyy hieman, kun hänen ei enää tarvitse stressata Alicestakaan.
Nyt on vain niin, että Vanessa, jonka häissä olet, on kuitenkin suhteellisen hyvä ystäväsi. Et missään nimessä ole niin julma ja sydämetön, että menisit tappamaan jonkun ystäväsi häissä. Mutta on sinulla stiletti mukana, ihan kaiken varalta...
Kertaus:
Asiaan.
Nyt sinulla ukkoraiskalla menee aika huonosti. Nykyajan Amerikassa vallitsevat pehmeät hippiarvot, kaiken maailman epäsikiöitä pitäisi helliä ja paapoa. Sinua syytetään lääkärinvelvollisuuksiesi laiminlyömisestä. Se on niin väärin! Jos sinä olisit saanut päättää, sitä pikku hirvitystä ei koskaan olisi syntynytkään. Onko se sinun vikasi, jos sisarukset lisäänyvät keskenään ja tuottavat elinkelvottomia jälkeläisiä? Onko se sinun vikasi, jos iljettävät homoseksuaalinaiset pettävät tyttöystäviään, tulevat raskaaksi, käyttävät huumeita ja saavat keskenmenoja? Sinä yritit vain tehdä parhaasi auttaaksesi noit piruparkoja, mutta kiittämättömyys on maailman palkka. Lääkärinlupasi on hyllytetty siksi aikaa, kun syytteitä tutkitaan. Vaikuttaa siltä, että sinusta on tehty hirviö ja holtittomasti käyttäytyvistä potilaistasi viattomia uhreja. Rehellistä, perinteisiin arvoihin nojaavaa miestä ei nykymaailmassa kunnioiteta.
Voit vielä saada lääkärinlupasi takaisin, koska mitään ei voida todistaa - mutta rupusakki on kimpussasi, valmiina tuhoamaan kaltaisesi yhteiskunnan tukipylvään. Alice Olsen Blake, se kelvoton kiipijä, on saanut haltuunsa kuvamateriaalia hirviövauvan ruumiista. (Maybellen perverssi veli meni tietenkin kiikuttamaan sen roskikseen. Ja taas sinä saat kärsiä seuraukset toisten typeryydestä.) Häpeämätön Alice kiristää sinua, ja myös ystävääsi Maybellea.
Maybelle onkin yksi harvoista, joihin enää voi luottaa. Kunnioituksesi häntä kohtaan tosin laski hieman, kun kuulit huhuja nuoruudenaikaisesta aviottomasta lapsesta. Mutta onhan meillä itse kullakin ollut hurja nuoruutemme, eikä sinun suoraan sanottuna auta nirsoilla liittolaistesi suhteen. Maybelle on korvaamaton apu, kun selvittelet perheesi sotkuista tilannetta. Tällä hetkellä pääasiallinen huolesi on Vanessan harkitsematon avioliitto. Hääpäivä on jo koittanut, mutta sinä ja Maybelle ette ole suinkaan luopuneet ajatuksestanne saattaa Mark ja Vanessa yhteen. Mark on eronnut siitä Blaken tytöstä, ja onhan se edistystä. Paha kyllä hän on ehtinyt kihlautua jo uudelleen, mutta se nyt on sitä nuoruuden hurmaa. Eivät tuollaiset liitot voi olla pysyviä. Kun vain Harvey ja Vanessa eivät ehtisi naimisiin! Yrität kehitellä pätevää avioestettä, ja sillä alkaa olla tulenpalava kiire. Jos väittäisit vaikka olevasi myös Harveyn isä... No ei, se olisi liian skandaalihakuista. Sitä paitsi pidät Harveyn isää suuressa arvossa, etkä voisi loukata häntä niin. William Darcylla, Harveyn isällä siis, on sinänsä yhtä ja toista liittoa vastaan. Te ajattelette asioista paljolti samalla tavalla. Koti, uskonto ja isänmaa monta kertaa. Ei Vanessaa Cornfieldiin. Tavallaan sinua loukkaa, että tyttäresi ei kelpaa appiehdokkaalle, mutta nyt ei auta valittaa.
Toinenkin tyttäresi aiheuttaa sinulle harmaita hiuksia minkä ehtii. Hän sai aviottoman lapsen puolitoista kuukautta sitten. Se on valtava häpeä perheellenne, mutta on toisaalta helpotus, että Marlene ei enää voi hinguta naimisiin sen Danny Blaken kanssa. Olette Maybellen kanssa ajatelleet, että Frankistä saataisiin sopiva mies Marlenelle. Nykyään poika juhlii turhan innokkaasti, mutta Marlenen kaltainen topakka tyttö kyllä saa hänet ojennukseen. Ei siinä ole mitään pahaa, että nuoret miehet hiukan hummailevat ennen perheen perustamista. Sinulle ja Maybellelle tosin aiheuttaa erimielisyyksiä lapsen isä. Maybelle ei suhtaudu kovin lämpimästi Blaken sukua olevaan perheenjäseneen. Yrität selittää hänelle, että ei se Blake-perimä nyt niin selvästi näy, kyse on pikemminkin kasvuympäristöstä. Maybelle vain tohisee isyystesteistä. Sinusta on äärimmäisen loukkaavaa esittää, että Danielle ei muka olisi Daniel Blaken lapsi. Seurusteli tyttäresi sitten Blaken tai Thornbridgen kanssa, hän on uskollinen. Mikä se äpäröitä jälkeensä jättävä eukko oikeastaan kuvittelee olevansa?
Isoisäksi tuleminen on pehmittänyt sinua vähän. Danielle on suloinen lapsi, aivan kuin äitinsä ja tätinsä pienenä. Joskus yllätät itsesi lepertelemästä vauvalle kuin mikäkin idiootti. Toinen luontoasi pehmentävä seikka on jo kauan sitten kuolleeksi luullun vaimosi paluu. Et ollut uskoa silmiäsi, kun näit hänet istumassa Darcyjen keittiönpöydän ääressä. Hän on menettänyt muistinsa, aluksi hän ei tunnistanut edes sinua. Luoja tietää, missä hän on viettänyt nämä viisitoista vuotta, ja miten hän on Iowaan joutunut. Joskus siitäkin täytyy ottaa selvä, mutta nyt olet liian kiireinen ja haluat nauttia kaikessa rauhassa Lizzysi seurasta. Teillä voi olla edessä ihan leppoisat elämän ehtoopäivät. Kun paritat molemmat tyttäresi oikeille miehille ja puhdistat oman maineesi, saat hyvinkin kulumaan ne eläkeikään jäljellä olevat 3 vuotta. Tämä ei kyllä ole naurun asia. Mutta Jonathan Lancasterin nähdään kieltämättä nauravan useammin kuin ennen.
Pari sanaa ryhtymyksistäsi viime pelissä.
Seurasit Jeremiahin jälkiä Kaliforniaan, Paradise Beach-nimiseen rikkaiden ja kauniiden ihmisten pikkukaupunkiin. Hän oli mennyt naimisiin Starling Thonrbridgen, Thornbridge Creations-muotitalon omistajan tyttären kanssa. Hengailit aikasi kaupungissa ja aloit hankkia leipäsi erään lehden seurapiiripalstan pitäjänä. Sopivaa ja hyvin palkattua työtä kaltaisellesi uteliaalle ja kekseliäälle miehelle. Hengailit paljon myös kaupungin baareissa (siellähän ne juorut kuulee) ja tutustuit erääseen mukavaan mieheen, joka kuului Thornbridgien loistohuvilan henkilökuntaan. Sait tietää, että perheen poika oli päättänyt pitää yllätytsjuhlat ja julkistaa samalla kihlauksensa. Paha kyllä perheen äiti oli juhlista tietämättä antanut vapaapäivän lähes koko henkilökunnalle. Näit tilaisuutesi tulleen ja pestauduit juhliin tarjoilijaksi.
Aavistit heti, että talossa oli jotakin outoa tekeillä. Velipuolesi Jeremiah ja hänen vaimonsa olivat ahdistuneen oloisia. Tähän löytyi syykin: Jeremiahin ja Starligin esikoinen oli kuollut aivan pienenä vauvana vuotta aikaisemmin. Muka. Mutta tähän palaamme kohta... Huomasit myös, että perheen pojan Markin kihlautuminen ei saanut perheen täyttä hyvksyntää. Markin kaksoisveli Frank vaikutti hänkin masentuneelta, ja teini-ikäinen kuopustytärtä Lucya vaivasi ankara kapinointi. Eniten sinua kuitenkin järkytti perheen äiti, ylhäinen, brittikorostuksella puhuva rouva. Hänen etunimensä oli Maybelle. Hänellä oli veli nimeltä Charles Rusworht. Sinänsä tässä kaikessa ei olisi mitään kummallista, mutta, traagista kyllä, isäsi jäämistöistä löytyneiden tietojen mukaan Jeremiahin äidin nimi oli juuri Maybelle Rushworth. Rouva Thornbridgen nimi, ikä, brittialkuperä... Kaikki täsmäsi. Tämä siis tarkoitti sitä, että Jeremiah oli tietämättään naimisissa oman sisarpuolensa kanssa.
Myötätuntoinen sydämesi oli pakahtua. Pitkän kamppailun jälkeen päädyit kuitenkin antamaan kirjeen Jeremiahille juhlaillan kuluessa. Se oli ehkä hiukan harkitsematonta, Thornbridgen perhe kun joutui monien muidenkin traagisten koettelemusten ravistelemaksi juuri tuona iltana. Uteliaisuutesi ansiosta sait selville enemmän kuin useimmat muut. Tässä yhteenveto:
Mielenkiintoista. Tunsit luonnollisesti suurta myötätuntoa kovia kokenutta perhettä kohtaan, mutta mitäpä saatoit tehdä? Et mitään, paitsi lyödä rahoiksi. Mielestäsi tässä ei ole mitään ristiriitaa. Onhan kansalla toki oikeus tietää totuus suurten yritysjohtajien kulissientakaisesta elämästä. Maybelle Thornbridge yritti kuitenkin innokkaasti maksaa sinut hiljaiseksi saatuaan tietää, että et ollutkaan mikään tavallinen tarjoilija. Päädyit kompromissiin - myit filmin kohukuvineen Maybellelle ja tarjosit kuvittamatonta kohujuttua eri lehdille. Useimmat lehdet kieltäytyivät ottamasta juttuasi vastaan - ilmeisesti Maybelle oli löysännyt kukkaronnyörejä ahkerasti. Ainoastaan hyvin epäilyttävä ja pienilevikkinen lehti suostui ostamaan kohuartikkelisi. Sen saama huomio jäi lopulta kovin pieneksi. Sinusta se on väärin. Porhot voivat viettää miten moraalitonta elämää hyvänsä ja maksaa tiedotusvälineet hiljaisiksi! Et voi hyväksyä tilannetta. Et niin kauan kuin tietämättömät kuluttajat ostavat Thornbridge-turkkeja ja mahdollistavat ökyrikkaiden rällästämisen.
Olet tullut siihen tulokseen, että toimittajan ammatti on kutsumuksesi. Viimeiset puoli vuotta olet työskennellyt erilaisille sensaatiolehhdille ja piinannut julkisuuden henkilöitä häikäilemättä. Rahan takia et sitä tee, Maybelleltä ja sensaatiolehdiltä saamiesi rahojen turvin voisit elää mukavasti vaikka miten kauan. Ei, sinua johdattaa ideologia! Ihmisten on saatava tietää totuus! Näppärintä jourutoimittajan ammatissa on, että voit yhditää aatteen palon ylelliseen elämään. Sinussa pulppuaa ranskalainen elämänilo, ja rakastat shampanjaa, gourmet-aterioita, upeita coctail-kutsuja, urheiluautoja, huviveneitä ja kalliita naisia. Nyt saat niitä kaikkia niin paljon kuin sielu, maksa ja yleiskunto sietävät. Sinulla ne sietävät paljon.
Olet jo penkonut esille joitakin kutkuttavia skandaaleja, mutta Thornbridgen perheellä on yhä erityinen paikka sydämessäsi. Se johtuu varmaan velipuolestasi. Tällä hetkellä hän on vapaalla jalalla takuita vastaan ja odottaa oikeudenkäyntiä. Thornbridgen perhe suhtautuu häneen varsin kylmästi, eikä enää ota häntä kattonsa alle. Hänen tarkasta olinpaikastaan ei ole tietoa. Sydämesi vuotaa verta, kun ajattelet veliparkaasi. Hänen vaimonsa on seonnut surusta ja joutunut mielisairaalaan. Saman kohtalon koki myös nuori ja viaton Lucy-tyttönen, tuo olosuhteiden uhri. Muu perhe ei anna pikku vastoinkäymisten häiritä elämäänsä. Mark on jo löytänyt uuden morsiamen sisarpuolensa tilalle. Henkilökohtaisessa yhteydessä olet ollut ainoastaan Frankin kanssa. Hän viettää nykyään paljon aikaa baareissa, ja on muutamaan otteeseen itkeskelllyt sinullekin perheensä piittaamattomuuden aiheuttamaa tuskaa. Hän itse tuskin muistaa tätä tehneensä. Kaiken kaikkiaan voit todeta, että Thornbridget ovat heikkoa ja moraalitonta joukkoa. Olet jättänyt heidät rauhaan jo liian pitkäksi aikaa. Nyt julistat sodan. Aiot taistella kuin herrasmies ja saattaa kaiken julkisuuteen.
Vihollisperhettä Blakeja kohtaan tunnet syvää myötätuntoa. Varsinkin suurisilmäinen Betsy, joka yritti itsemurhaa jouduttuaan kihloihin veljensä kanssa, liikuttaa sydäntäsi. Thornbridgien on lakattava polkemasta tuota urheaa perhettä jalkoihinsa!
Sattumalta Thornbridgien tuttavaperheen Lancasterien tytär Vanessa on menossa naimisiin. Häät pidetään Iowassa maissipeltojen keskellä, ja juhliin on kutsuttu koko ökyrikas, luuragoilla kaappinsa täyttävä joukkio - Lancasterit, Thornbridget ja Blaket. Olet päättänyt mennä juhliin kuokkavieraaksi. Yrität tietenkin esiintyä kohteliaasti ja vedota lehdistön vapauteen, jos läsnäolosi herättää vastustusta. Sinun on vaikea uskoa, että kenelläkään todella olisi mitään sinua vastaan - täytyyhän heidän toki ymmärtää, että teet vain työtäsi, niin kuin hekin tekevät omaansa suunnitellessaan vaatteita kuolleista ketuista ja minkeistä. (Kun kyllästyt juorutoimittajan ammattiin, olet ajatellut liittyä eläinoikeusliikeeseen. Ah, sitä pyhyyden sädekehää, jonka viattomien pörröturkkien alttarille itsensä uhraava sankari saa! Ah, raikkaita, punaposkisia tyttöjä, joiden suonissa virtaa lämmin ja kiihkeä veri!)
Marssit paikalle muitta mutkitta. Olet kuullut, että myöskään veljensä murhasta syytetty Stewart Blake, hänen morsiamensa Daisy Nicholson Blake ja Blake Fashionin nykyinen keulakuva, Alice Olsen Blake, eivät ole erityisen toivottuja vieraita. Tiukan paikan tullen voit lyöttäytyä heidän seuraansa. Alice on muuten kerrassaan upea nainen. Hän on viileä lumikuningatar, jonka suudelma on tappavaa jäätä, mutta silti niin ihanan polttava... Hänen terävät silmänsä saavat kylmänväreet kulkemaan selkäpiissäsi. Hänen seuraansa voit hakeutua, vaikka tilanne ei olisikaan tavallista tukalampi. Varmuuden vuoksi olet kuitenkin päättänyt ilmaantua paikalle vasta h-hetkeksi, kun muut vieraat ovat olleet talossa jo joitakin päiviä.
Odotat illalta paljon sekä ammatillisessa että muussa mielessä. Maalaishäät ovat mielenkiintoisia tilaisuuksia. Et ole pitkään aikaan maistanut kunnon mallasolutta ja kotileivonnaisia, etkä tavannut kukkeita maalaisneitoja. Kissamaiselle charmillesi ja juonittelutaidollesi taitaa tulla vielä paljon käyttöä.
Tässä yhteenveto kaikesta, minkä tiedät hääseurueesta:
Isäntäväkeä eli Harveyn perhettä et vielä tunne.
No niinhän siinä kävi, että rakas kihlattusi Betsy olikin siskopuolesi. Menneille ei voi mitään ja sopivan hetken (aivan, hetken) surtuasi mielenkiintosi ajautui taas uusille urille. Erittäin selvästi näkyvät urat oli viime juhlien aikana kerennyt opastukseksesi vetää mallinne Janice Fox. Olihan hän sympaattinen, erittäin kaunis, mukava sinua kohtaan, kaunis sekä kaikin puolin cool. Unohtamatta tietenkään hänen upeaa ulkonäköään.
Te kaksi olette heilastelleet jo jonkin aikaa, kerkesitte jo kihlautuakin. Janice tuntuu nauttivan olostaan rinnallasi, etkä sinäkään voi väittää tilanteen missään nimessä epämiellyttävän olevan. Sinulla on kaunis nainen, teillä molemmilla menee lujaa ja Betsy on jo mennyttä elämää. Et ole kovin paljoa hänestä kuullut sitten eronne, on kai kiertänyt maailmaa tai jotain. Hyvä että hänkin tekee jotain omin päin eikä ole jäänyt suremaan sinun perääsi.
Synkän varjon muuten niin ruusuisen elämäsi ylle luo perheyritystänne Thornbridge Creationsia uhkaava taloudellinen vajoaminen. Siitä lähtien kun mallistonne varastettiin ja Blake Fashion lähti nousemaan kohti tähtiä, on oma perheyrityksenne vajonnut vähä vähältä. Suuret rahavaranne hävisivät nopeasti äitisi Maybellen yrittäessä pitää sinun ja Betsyn kihlauksen ilmoittamiskutsujen ikävät tapahtumat salaisina. Taloonne harhutunut palvelija kun oikeasti oli jonkinlainen freelancereportteri. Hän yritti saada juttunsa julkaistua monissa eri lehdissä, mutta iso raha sai hänetkin lopulta suht hiljaiseksi. Jules de Gaulle ei enää ole tervetullut vieras taloonne.
Molemmat sisaresi ovat joutuneet tuon illan seurauksena laitokseen. Starling hermoparantolaan ja Lucy jonkinlaiseen koulukotiin. Lucy kun meni vahingossa ilmeisesti aiheuttamaan kaksi kuolemantapausta: sekä Starlingin ja Jeremiahin kehitysvammainen lapsi Renard että Blakejen poika Danny, joka oli tuotu teille koomassa, kuolivat seurauksena heidän elimistöihinsä joutuneesta marihuanasta. Tai jotain. Et sinä ole lääkäri. Säälit hieman heidän kohtaloaan, mutta minkäs sille mahdat.
Joka tapauksessa myös Renardin piilottelu hieman epäonnistui hänen kuoltuaan, ja vaikka hän ei olekaan enää keskuudessanne, odottaa lähes koko perhettäsi syyte Renardin rääkkäyksestä. Mutta olet silti varma, että sinulle ei nyt voi mitään kauheaa käydä, etköhän tästäkin selviä. Joten olet jatkanut biletystä vanhaan malliin.
Olet myös nähnyt veljesi Frankin aina silloin tällöin juhlimassa, ja mieltäsi lämmittää se seikka, että myös hän iloitsee elämästään. Loppujen lopuksi, kaikilla on mielestäsi hyvä olla. Ja mikäs sen parempaa.
Nyt Vanessa Lancaster menee naimisiin, ja myös oma perheesi on kutsuttu juhliin. Myös Janice on mukana, tottakai. Saavuitte muutama päivä sitten Darcyjen talolle, ja oletkin nauttinut olostasi suuresti näinä muutamina päivinä, huolimatta huonosta säästä sekä hieman hermostuneesta ilmapiiristä.
Äitisi Maybelle on hermoillut paljon Blakejen läsnäolon vuoksi. Itse et näe mitään syytä hermostumiseen, mutta olet kyllä huomannut äitisi olevan aika rasittunut viime aikoina. Ei mikään ihme, hänellä kun on niin paljon töitä. Toivot tämän rasittuneisuuden katoavan mahdollisimman pikaisesti, se kun saa äitisi käyttäytymään hieman äkkipikaisesti. Lasket rasittuneisuuden piikkiin myös sen, että hän tuntuu olevan hieman äksy Janicelle. Eiköhän se ajan mittaan lopu.
Sinusta on ihan mukavaa tutustua uusiin ihmisiin ja tavata uudestaan vanhoja. Varsinkin siskopuolesi Betsyn tapaaminen taas vaihteeksi on ollut mielestäsi ihan mukavaa.
Kertaus..
Thornbridgen kutsuista tulikin sitten surullinen käännekohta elämässäsi. Muistosi illasta ovat synkkiä ja sekavia. Hätääntyneitä kasvoja... huutoja... itkua.... Danny sairasvuoteessa... Betsy Blake oli syönyt liikaa unilääkkeitä, ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Rose Blake sai keskenmenon. Thornbridgejen yläkerrasta löytyi lapsi... Ja Danny heräsi koomasta. Hän avasi siniset silmänsä ja sait nähdä ne. Hän tunnisti sinut. Ehdit jo kertoa hänelle lapsesta ja iloita yhteisestä tulevaisuudestanne, josta sittenkin tulisi totta. Mutta sitten jotakin meni pieleen. Danny vaipui uudestaan koomaan ja kuoli samana iltana. Verenmyrkytykseen. Isäsi sanoo, että Lucy Thornbridge oli pannut huumeita hänen tiputuslaitteisiinsa. Muuten Danny olisi selvinnyt.
Maailmasi romahti - toinen parhaista ystävistäsi oli tuhonnut unelmasi kauniista tulevaisuudesta! Lapsi, jota kannoit, ei edes ollut Dannyn. Sinulla ei ollut enää mitään muistoa rakastetustasi, paitsi hänen sietämätön perheensä, joka yhä kieltäytyi uskomasta Dannya lapsen isäksi. Järkytyit niin, että olit vähällä saada keskenmenon ja makasit viikkokausia vuoteenomana. Uusi elämä sisälläsi osoittautui kuitenkin selvityjäksi. On varmaan tullut äitiinsä. Puolitoista kuukautta sitten sait terveen, suloisen tyttölapsen. Tajusit rakastavasi lastasi enemmän kuin mitään muuta maailmassa, olipa sen isä sitten kuka hyvänsä. Tajusit myös, että olennaista ei ole totuus, vaan se minkä ihmiset luulevat olevan totta. Jos melkein kaikki uskovat Dannyn lapsesi isäksi, se on käytännössä katsoen totta. Niinpä annoit pienokaisen nimeksi Danielle. Toivoisit sen voivan käyttää isänsä - hups, Dannyn sukunimeä, mutta tähän tarvitset Blaken perheen suostumuksen. He eivät ole vielä nähneet lasta. Toivot heidän heltyvän tämän suloisuuden edessä ja umohtavan typerät puheet isyystesteistä. Jos tämä ei onnistu, sinun täytyy huijata. Paras tapa olisi joko päästä näpelöimään näytteitä tai väärentää ne. Tarvitset jonkun Dannyn lähisukulaisen verta, jota voit käyttää testissä. Kekseliäisyyttä, sitkeyttä ja röyhkeyttä se vaatii, mutta nämä ovatkin vahvimpia ominaisuuksiasi (jälkimmäistä et tosin itsellesi myönnä).
Kun tämä asia on hoidettu, Dannyn perään nyyhkiminen saa jäädä. Sinun täytyy tarjota Daniellelle kunnollinen lapsuus, ja niin paljon kuin luotatkin itseesi kasvattajana, et katso pystyväsi siihen yksin. Tarvitset miehen. Ensimmäisenä jonossa olisi Kevin Nicholson, lapsesi oikea isä, mutta häntä et huoli. Hänhän muistuttaa sinua vain onnettomasta syrjähypystäsi! Hänestä ei onneksi ole kuulunutkaan mitään moneen kuukauteen. Hän on liittynyt Da Village Boyz-nimiseen poikabändiin ja menestynyt huimaavan hyvin. Sopii sinulle, jos se saa Kevinin pysymään poissa sinun kimpustasi. Kevinin sijaan olet iskenyt silmäsi Frank Thornbridgeen. Siinä on mukava poika, kerrassaan mainio ehdokas aviomieheksesi ja lapsesi kasvattajaksi. Et tietenkään voi rakastaa häntä yhtä syvästi kuin Dannya. Toista Dannyn kaltaista ei tule. Eikä tarvitsekaan, koska nyt sinulla on lapsi. Villi muoruutesi on päättynyt, etkä usko rakastuvasi enää koskaan.
Aikeistasi Frankin suhteen tietää toistaiseksi vain luottoystäväsi Janice, joka onkin myötämielinen. Hänestä voisi hyvinkin olla apua Frankin iskemisessä, koska hän on nykyään kihloissa tämän veljen kanssa. Ja ovathan Thornbridget vanhoja perhetuttuja. Tämän vävyehodokkaan isäsikin voisi hyväksyä. Varmuuden vuoksi et kuitenkaan ole kertonut tälle mitään. Usko isäsi kaikkivoipaisuuteen on hiipunut viime aikoina, ja pelkäät tämän sotkevan asiat. Rakastat toki isääsi, mutta tajuat, että hänkin saattaa tehdä virheitä. Nyt hänen lääkärinlupansakin on hyllyllä syistä, joista ei puhuta edes kuiskaten. Se kai sai sinut tajuamaan hänen heikkoutensa. Rohkenet uhmata isääsi avoimesti, kun tämä vastustaa Vanessan liittoa. Sinun mielestäsi Vanessa menettelee aivan oikein. Kun kohtaa tosirakkauden, siitä on pidettävä kiinni. Ennen kuin on liian myöhäistä. Nyt sisaresi saa miehen, ison talon, paljon lapsia ja tila-auton. Ja koiran. Toivottavasti sinäkin joskus.
Vanessan sulhanen Harvey on kieltämättä vähän junttimainen, mutta varmaan sopiva pari sisarellesi. Hänen perheensä on omalaatuinen: Harveyn isä William horisee kaiket päivät keinutuolissaan, ja Harveyn veli Jefferson on sellainen syntymässä säikähtäneen oloinen, mutta omalla tavallaan sympaattinen poika. He ovat kaikki Dannyn sukulaisia, mitä sinun ei kannata väheksyä. Täältä Dannyn isäkin alunperin on kotoisin, ja sattuneesta syystä sinun on pakko mielistellä häntä. Muut maalaiset uhkaavat viedä hermosi. Marlene on tehnyt hevosmaisesta naapurintytöstä Mary Jane Gablesta morsiusneitonsa, niin kuin sinä muka olisit sopimaton aviottoman lapsesi takia. Olet aika katkera. Luku sinänsä on pappi George Egger. Muutaman päivän kuluessa hän on ehtinyt kähmiä sinua nurkan takana useita kertoja, mutta julkisesti hän on esittää niin hurskasta että. Allöttävä ja limainen mies. Säälit siskoasi, joka joutuu elämään tällaisten ihmisten keskellä. Mutta omapahan on valintansa.
Elämässäsi on tapahtunut vielä yksi hämmentävä asia, äitisi on nimittäin tullut takaisin. Hän ei kuollutkaan lento-onnettomuudessa Andeilla viisitoista vuotta sitten, vaan ajautui jotenkin Iowan maissipelloille harhailemaan. Hän on menettänyt muistinsa, etkä sinäkään häntä juuri muista. Olithan hädin tuskin täyttänyt neljä vuotta hänen kadotessaan. Olet iloinen, kun sinulla nyt on sekä isä että äiti, vaikka tilanteeseen sopeutuminen onkin vähän hankalaa.
Mikään ei ole niin kuin ennen, ei edes sinun valoisa luonteesi ole pysynyt täysin muuttumattomana. Olet kokenut liian paljon pahoja asioita. Mielessäsi kytee yhä katkeruus Lucya kohtaan. Ette enää koskaan ole ystäviä. Oli hyvä, että hänet vietiin koulukotiin. Et edes tiedä minne, eikä kiinnosta. Varsinaisena syntipukkina pidät kuitenkin Stewartia. Uskot vakaasti hänen yrittäneen murhata Dannyn, vaikka oikeudessa ei todisteita löytynyt. Sinulle koomasta heränneen Dannyn vertahyytävä huuto ("STEWART!") riittää todisteeksi. Pelkäät ja vihaat tuota ihmispetoa. Et haluasi viettää näin pitkää aikaa saman katon alla hänen kanssaan. Epäluuloisesti suhtaudut myös hyytäväkatseiseen Alice Olseniin. Stewartin uuteen naisystävään Daisy Nicholsoniin suhtaudut epäluuloisesti jo senkin takia, että hän on välttelemäsi Kevin-sian sisko. Daisy ei silti voi olla läpeensä paha, koska hänestä tulee pian äiti. Tavallaan hiukan samaistutkin isyyssotkujen keskellä räpiköivään Daisyyn, ylemmyydentuntoa kuitenkaan unohtamatta. Kaiken kaikkiaan Jack Blake ja hänen tyttärensä ovat suorastaan sympaattisia Stewartin joukkioon verrattuna. Stewartin ex-vaimoa Michelleä vastaan sinulla ei oikeastaan olekaan mitään erityistä. Hän on kiltti ja ymmärtäväinen nainen, ja ainut, joka ei ei epäile Dannyn isyyttä. Viime aikoina olette tulleet läheisemmiksi, mikä on hyvä juttu - Michellellä kun tuntuu olevan vaikutusvaltaa Jackiinkin
.Yhteenveto keskeisistä ihmissuhteista:
Mary Jane kulkee kukkamekossa ympäriinsä ja on Kiltti Ja Viaton (TM). Mary Janen huolista suurin (vaan ei ainoa) on jääminen vanhapiiaksi - onhan Mary Jane jo kolmissakymmenissä.
Mary Jane on rakastunut Harveyhin (joka on menossa juuri Vanessan kanssa naimisiin, kuten Mary Jane sattumoisin hyvin tietää) jo lapsena, eivätkä tunteet ole yhtään hellittäneet. Mary Jane vihaa Vanessaa ja haluaa estää häät kaikin keinoin jotka vain ovat käytettävissä Kiltille Ja Viattomalle tyttöparalle.
Ongelmia riittää - tällä kertaa pienemmästä päästä. Isä John pitää Mary Janea jonain ihmeen 13-vuotiaana teinityperyksenä, mikä ärsyttää Mary Janea kovasti. Mary Janen uusi äitipuoli, Dolly, on aivan liian nuori Johnille - mutta minkäs Mary Jane sille mahtaisi. Eipä se tosin oikeastaan Mary Janen ongelma ole, paitsi vähäsen. Mary Jane on kuitenkin niin kiltti tyttö, että esittää kilttiä&suopeaa isälleen sekä äitipuolelleen.
Se irstaileva, tekohurskas pappi, George (Egger) lähentelee Mary Janea, ja se ottaa Mary Janea suuresti kaaliin. Minkäs sille mahtaa, mutta tuollaiset hiplarit pitäisi kyllä poistaa päiviltä.
Mary Jane tuntee Cornfieldin porukasta kylätoimikunnan Rosaleen Matthewsin, jonka miestä ja perhettä Mary Jane kadehtii. Ilman tätä kadehtimista voisi pitääkin Rosaleenista. Toinen kylätoimikunnan puuhanainen, Wesley Clarkin sisar Trudy Clark on yksi inhottavimmista juoruämmistä mitä Mary Jane tietää. Wesley sensijaan on ihan mukiinmenevä, mutta taitaapa kuitenkin olla vähän väärää tyyppiä ratkaisemaan Mary Janen vanhapiikavälttöongelmat. Wesleyllä kyllä näyttäisi olevan tunteita Mary Janea kohtaan, harmillista ettei Mary Janella ole liiemmin haluja vastata niihin.
Harveyn veli Jefferson sekä isä William ovat ihan mukavia, Jeffersonin kanssa voisi ystävystyä ehkä lähemminkin.
Kaikista ongelmista viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä on Mary Janen suorastaan inhottava omena-allergia. Omenista Mary Jane saa aina hirveät allergiset reaktiot, ja sekin risoo häntä aika lailla. Mary Jane kun pitää ompuista kovasti. Vaan ei auta.
Kontaktit, suhtautumiset & osittainen kertaus:
Nykyään Thornbridgeillä menee huonosti. Mikäs yllätys se muka on, kun sinua ei toteltu. Jos kaikki olisivat kuunnelleet sinua alusta lähtien, olisivat asiat yhä hyvin eikä kenelläkään pahaa mieltä. Sinua ei vain toteltu.
Kyllähän sinä tiesit, ettei Markin - kultapojusi - kannattanut Betsyn perään haaveilla. Jos Mark vain olisi ollut kunnolla ja kuunnellut viisasta äitiään, niin paljolta pahalta olisi säästytty. Et tietenkään olisi edes voinut aavistaa, että Betsy oli oikeasti miehesi, oman Edwardisi, lapsi. Niistä onnettomista kutsuistahan tuo alamäki alkoi. Olit aina sanonut, ettei noiden epäkelpojen Blakejen kanssa kannata veljeillä. Ja olitkin oikeassa.
Olet yrittänyt niska hiessä korjata noiden kutsujen jälkimaininkeja. Kauan