Star Trek-Larppi - Käsikirjoitus
Star Trek-Larppi - Kuvat
Takaisin Halzagurkin tapahtumasivulle
Takaisin pääsivulle
Tämä on tarina naisesta, joka halusi elää hyvän elämän, mutta joutui traagisella tavalla järjestelmän uhriksi. Hänen nimensä oli Susannah Jédour. Hän oli lempeä ja hyväntahtoinen ihminen, joka tunsi olevansa parhaimmillaan tukiessaan toisia ihmisiä ja lukuisten muiden rotujen edustajia suurissa vaikeuksissa tai tavallisissa arkipäivän ongelmissa. Hän olisi voinut elää onnellisena ja rakastettuna muutamien läheisten ihmisten kanssa, mutta se ei käynyt päinsä. Jo varhain hänet oli pakotettu uskomaan kilpailuun, ja kunnianhimo oli istutettu hänen viattomaan mieleensä. 45-vuotiaana hän oli jo saavuttanut paljon. Hän toimi upean avaruusaluksen kapteenina aluksen lähtiessä suorittamaan diplomaattista tehtävää.
Itse alus miehistöineen oli loistava esimerkki vinoutuneesta systeemistä. Se oli vaikuttava, jo vain. On vaikea kuvitellakaan kaikkea sen eteen nähtyä vaivaa. Mutta pinnan alla voitiin huonosti. Automaatio oli syrjäyttämässä ihmiset. Miehistö kävi yhä turhemmaksi huippukehittyneen tietokoneen ohjatessa laivaa. Kapteeni oli tuskallisen tietoinen asioiden tilasta, mutta ei vaipunut epätoivoon, vaan hyödynsi parhaita puoliaan myös näissä luonnottomissa olosuhteissa. Hän piti hyvää huolta miehistöstään. Hän suhtautui hämmästyttävän rauhallisesti myös siihen tosiseikkaan, että aluksen lääkintäupseeriksi oli valittu hologrammi. Hän huolehti tästäkin yhtä hellästi kuin konsanaan lihaa ja verta olevasta elämänmuodosta. Susannah luuli olevansa onnellinen, vaikka työ ei sopinut hänelle ensinkään.
Kunnes jotakin tapahtui. Aluksen kommunikaatioyhteydet alkoivat häiriintyä. Ilmeni ongelmia myös kurssin suhteen. Kapteenilta vaadittiin nopeita päätöksiä, ja hän teki parhaansa, vaikka tiesi olevansa täydelleen salaperäisen tietokoneen armoilla. Miehistö näki hänen heikkoutensa. Varsinkin hävytön romulaani-klingoni-insinööri alkoi uhmata kapteeninsa käskyjä. Ahdistunut ja ylirasittunut miehistö oli kykenemätön hoitamaan tehtäviään. Edes häytystilan aikana kapteenia ei kuunneltu, mikä lisäsi osaltaan naisparan neuvottomutta. Myös kylmäsydämiset diplomaatit ahdistelivat kapteenia. Epävarma tilanne sai heidät käyttäytymään kovapintaisesti ja esittämään kiperiä kysymyksiä. Kapteeni haki turvaa first officieristaan, joka muuten sattui myös olemaan myös modernin teknologian nerokas aikaansaannos.Ikävä kyllä hän joutui huomaamaan, että tästä ei ollut hienovaraisten poliittisien tehtävien suorittamiseen.
Tilanne kävi yhä kaoottisemmaksi. Klingonit hyökkäsivät alukseen, ja kapteeni tajusi vähitellen olevansa täydellisen kykenemätön hallitsemaan tilannetta. Ja aina löytyy niitä, jotka vainoavat toisten heikkoudet ja käyttävät niitä hyväkseen. Tällä aluksella yritettiin vallankaappausta. Aluksella oli puhjennut virusepidemia, ja terveystarkastuksen varjolla miehistön tärkeimmät jäsenet saatiin samanaikaisesti laboratiorioon. Ovi sulkeutui, hups! Kapteeni tajusi olleensa hölmö. Juuri ennen tapausta hän oli nähnyt sen silmille hyppivän romulani-klingonin vuotamassa arkaluontoisia tietoja diplomaateille, mutta silti hänen varovaisuutensa ei ollut herännyt. Hän soimasti itseään ankarasti. Epidemia oli muuten ennestään kuormittanut hänen mieltään.Herra paratkoon, ei ole lainkaan mukavaa, että monet merkittävät henkilöt aluksella muuttuvat salaperäisestä syystä psykoottisiksi.
Kun kapteenille vähitellen selvisi, että vallankaappaus oli tosin nujerrettu, mutta alus oli täynnä romulaniterroristeja, hän romahti täysin. Hänen mielensä lievään tasapainottomuuteen oli nimittän osasyynä turvaton lapsuus, jonka taas aiheutti orpoutuminen romulanien hykköyksessä. Tämä yllättävä romulanikapina tietenkin palautti katkerat muistot hänen mieleensä.
Kapteeni yritti koota itsensä ja kierteli ympäri alusta tukemassa kriisin järkyttämää miehistöä. Kävi kuitenkin ilmi, että kukaan ei voinut yhtä huonosti kuin kapteeni itse. Hieman lohtua toi sentään lämminsydäminen science officier Lee Hall, joka keskusteli auliisti Susannahin lapsuudesta. Kaikki muut lähinnä ammuskelivat toisiaan. Kenellekään ei tullut mieleenkään kuunnella kapteenia. Hän ymmärsi tullessaan elämässään käännekohtaan ja päätti erota kapteenin virasta.
Tästä olisi kenties voinut alkaa paraneminen, jos kohtalo olisi päättänyt olla vähemmän ironinen. Hologrammi ei kestänyt epävakaita oloja, sai jostakin käsiinsä aseen ja... lopun voimme arvata. Kapteeni päätti elämänsä laboratorion nurkassa, rinta rinnan tavallisen ferengikauppiaan rinnalla, kenenkään edes huomaamatta koko asiaa. Sic transit gloria mundi.
Tämä oli tarina kiltistä tytöstä, josta kasvoi kiltti, uhrautuvainen nainen. Tämä oli tarina systeemistä, jossa teknologia on huippuunsa kehittynyttä, mutta yksilöt ovat yhtä onnettomia ja turhautuneita kuin alkoholisoituneet, työttömät yksinhuoltajaäidit itähelsinkiläisessä betonilähiössä joskus vuoden 2000 tienoilla. Systeemistä, jossa rakennetaan komea avaruusalus missään säästelemättä - ja otetaan miehistöön ammattitaitoisen, työtä kipesäti kaipaavan elämänmuodon sijasta hologrammi, joka ei kylläkään syö, juo eikä nuku, mutta joutuu helposti epätasapainoon eikä epäröi... tappaa.
(Dramaattinen nenän niiskautus, jatketaan vetoavalla äänellä) Ystävät, tällaisessako systeemissä me haluamma lastemme lasten ja heidän lastensa elävän? Ei! Liittykää rintamaamme, ja voimme rakentaa uuden, ihmisten perimmäiseen hyvyyteen nojaavan yhteiskunnan!
Olin ehdottoman loogisesti ajatteleva, tunnollinen ja tehtävälleen (aluksen ja sen matkustajien+miehistön turvallisuus... <add_here_jauhanta>) uskollinen androidi.
Astun komentosillalle, jossa ystävällinen kapteenimme jo puheleekin mukavia muutaman miehistönjäsenen kanssa. Vaeltelen ympäri komentosiltaa tarkistaen kaiken olevan kunnossa ja siirryn sen jälkeen yleiseen oleskelutilaan, jossa minua odottaa näky, jonka tiesin tietävän pahaa tulevaa ajatellen: joukon yliuteliaita ja oikeuksistaan tietoisia suurlähettiläitä. Tarkistin laivaa tavallisella tarkastuskierroksellani, kun Chief security officer tuli sanomaan minulle että alukselta oli löydetty kaksi (2) salamatkustajaa. Sovimme, että etsimme tietoja salamatkustajista Liiton Galaktisesta Tietokannasta ja pidämme samalla heitä silmällä.
Suunnistin sillalle, jossa sain kuulla että tietoliikenneyhteydet ovat enemmän tai vähemmän poikki ja myöskin mahdollisen syyn siihen: aluksen nopeus oli nostettu ilman mitään ennakkovaroitusta tai edes kapteenilta kysymistä poimuun 9.2, josta en pitänyt tippaakaan. Oli pysyttävä matkasuunnitelmassa. Ehdotin hetimiten kapteenille paluuta alkuperäiseen matkasuunnitelmaan ja sainkin tämän vakuuttuneeksi asiasta. Myös valtaosa muista komentosillalle Red Alertin hälyttämisen myötä saapuneista miehistönjäsenistä oli samaa mieltä kanssani. Ihmettelin, miten jollain yleensä oli otsaa vastustaa kapteenin päätöstä ja väitellä asiasta, mutta lopulta kuitenkin nopeus laskettiin normaaliksi. Ja tietoliikenneyhteydet eivät edelleenkään toimineet.
Ojasta allikkoon. Nyt oli komentosillan ulkopuolella koko aluksen suurlähettiläskatras penäämässä tietoa tapahtuneesta ja kaikesta muustakin oikeuksiinsa vedoten. Sanoin heille kaiken olevan kunnossa ja yritin poistua paikalta keskustelemaan informointi- puolesta kapteenimme kanssa. Hän asetti harteilleni muiden velvollisuuksieni lisäksi myös kaikenlaisen tiedottamisen yli-innokkaille diplomaattimatkustajillemme, jonka otin kuitenkin mukisematta tehtäväkseni.
Seurasi muutamat sekavat hetket, joiden aikana en (edes off-game enkä mitenkään aargh) tiennyt _mitään_ aluksen suunnasta, nopeudesta, mahdollisista vaurioista, vaikka kyseisiä tietoja yritin koko ajan kalastella ympäri komentosiltaa. Kaiken lisäksi science officerimme lisäksi myös tactical officeriin iski joku outo sairaus ja he olivat kykenemättömiä hoitamaan tehtäviään. Hieman myöhemmin määräsimme heidät yhdessä securityn ja medicalin kanssa eristykseen estääksemme mahdollisen taudin leviämisen ja rauhoittaaksemme suurlähettiläitä, jotka tietysti olivat huolissaan turvallisuudestaan.
Yhtäkkiä kuulin Red Alertin äänimerkin ja siirryin viipymättä komentosillalle, jossa sain kuulla että aluksen viereen oli ilmestynyt cloakista Klingon Bird of Prey, joka tähtäsi aseillaan meitä. Tactical officerimme puuttuessa ihmettelimme mahdollisuuksiamme kunnes Bird of Prey avasi tulen. Suojamme eivät kestäneet jatkuvaa tulitusta kovin kauaa, ja pian ne olivatkin alhaalla. Jostain tässä vaiheessa tuntemattomasta syystä Bird of Prey siirtyi taas cloakkiin eikä enää häirinnyt meitä, mutta syykin tähän selvisi pian: Bird of Preyn olikin tarkoitus vain pudottaa suojat jotta Klingon-iskuryhmä pääsisi siirtymään alukseen. Klingonin suurlähettiläs otti yhteen Klingon-iskuryhmän kanssa kunnes securityn tyypit tulivat tulittamaan koko porukan matalaksi haavoittaen suurlähettilästä.
Tämäkös lisäsi suurlähettiläiden tiedonhalua ja aktiivisuutta entisestään, kohta heitä sai olla koko ajan häätämässä komentosillalta pois tiedustelemasta kaiken maailman asioita. Maan suurlähettiläs, sotilasarvoltaan fleet admiral, yritti ottaa tilannetta haltuunsa, mutta selitin hänelle että hänen sotilasarvollaan ei ole täällä mitään merkitystä, sillä hän on aluksella vain diplomaatin ominaisuudessa. Heitimme hänet yhdessä Chief engineering officerin kanssa ulos sillalta. Suurlähettiläs vakuutti ettei tämä jää tähän, mutta olin täysin varma tehneeni oikein.
Pidimme miehistön kesken kapteenin määräyksestä nuhtelutuokion, jonka aikana kapteenimme puhui miehistölle muutamista tärkeistä asioista, esimerkiksi siitä että red alertin tullessa jokaisen on tultava viipymättä sillalle. Ihmettelin, miksi korkeassa sotilasarvossa olevat upseerit eivät osanneet tällaisia perusasioita noudattaa.
Koko miehistölle päätettiin tehdä lääkärintarkastus kuulemma flunssaepidemian perusteella, minua ei tietenkään tarvinnut tarkastaa joten sain luvan lähteä läkinnästä. Yhtäkkiä lähes kaikki aluksen sisällä sijaitsevat suojakentät kytkeytyivät jostain syystä pälle ja aseistetut valtaajat ryntäsivät alukseen. Muu miehistö oli ansassa läkinnässä, minä olin parin siviilin ja Klingonin suurlähettilän kanssa oleskelutilan toisessa puolikkaassa. Kohta aseistetut hyökkäjät käskivät kaikkia menemään makuulle maahan ja Klingonin suurlähettiläs haavoitti yhtä hyökkääjistä rynnäten miekkansa kanssa oven takaa.
Asetuin mahalleni maahan hieman vastahakoisesti yrmeä ilme kasvoillani, koko ajan valmiina nousemaan ja käymään käsiksi hyökkääjiin. Onneksi tässä vaiheessa Chief engineering officerimme tuotti melkoisesti hämminkiä potkaisemalla aseen yhden hyökkääjän kädestä ja pääsin livahtamaan takanani olleeseen lääkintään, jossa salamannopeasti mursin siellä olleen romulaanihyökkääjän niskan ja otin tämän aseet haltuuni. Samaan aikaan ilmeisesti joku muukin onnistui saamaan aseen oleskelutiloissa, kun sieltä kuului hirveä hämminki ja mellakka. Lisäsin mellakkaa omalta osaltani tulittamalla Romulaaneja lääkinnän ovelta ja kohta olimmekin riisuneet kaikki romulaanihyökkääjät aseista ja sitoneet heidät.
Seurasi hetkellinen rauhallinen vaihe ennen kohta avautunutta tulitaistelua <off-gametusta>, jossa huökkäjät pitivät hallussaan komentosiltaa sekä <off-gametusta> tele-huonetta ja vankilaosastoa. Hetken epähuomiossa huomioni kiinnityttyä käytävässä juosseisiin romulaaneihin saivat <off-gametusta> romulaanit kaapattua kapteenimme <off-gametusta> panttivangiksi, mutta kohta tulikin hologrammi teurastamaan kaikki.
(/me vastustaa viimeisen kappaleen tapahtumia: sännöt kusivat, liikaa off-gametusta, tyhmä hologrammi)
---
Oli kyllä oikein mukava larppi, vaikken miksikän trekin ylimmäksi
ystäväksi tunnustaudukaan. Oli hyvä kun larppi ei vaatinut minkänlaista
trekkituntemusta :).
Loppu vain oli väkisin vännetty, miksei tilanne olisi voinut vaikka rauhoittua jossain vaiheessa? Vähän naurettavaa kun GMt ovat päättäneet että "kaappaajien pitää voittaa" ja puolikuolleet ja selkäranka_katkaistuina makaavat ruumiitkin ottavat aseita porukoiden käsistä ja ampuvat nämä. Jos joskus joku voisi vaikka loppua ilman että alus räjähtää/kaikki kuolee/avaruusmegamönkiäinen hotkaisee.
Eli olin valepuvussa esiintyvä romulaaniterroristijoukon johtaja. Muille aluksessa oleville esitin science officeria. Pelin alussa taggasin head science officeria Lee Hallia siitä yksinkertaisesta syystä, että kuulemma kunnioitin häntä hänen työlleen omistautumiseensa vuoksi. Noh, se kunnioitus ei kauaa kestänyt ei kauaa kestänyt. Arvon pomoni näet rupesi erittäin piakkoin käyttäytymään kaikkea muuta kuin työlleen omistautuneesti (=osoitti lahjakkaita kasvihumalan oireita). Lopullisesti mielenkiintoni hävisi, kun hänet kytkettiin sairaspetiin.
Tässä vaiheessa rupesin kiinnittämään huomiotani lähinnä tehtäväni suorittamiseen, eli itseni ja kolmen muun romulaanin preppaamiseen laivan valtaamiseen, vaivaiset parikymmentä vastustajaa huolenamme. Noh, suurinhan osa heistä _ei_ olisi aseistettu. Suuri ja mahtava suunnitelmamme käsitti miehistön eristämistä lääkintätupaan karanteenin varjolla ja yhtäaikaista hyökkäystä engineering roomiin ja komentosillalle ja voimakenttien nostamista.
Nämä suunnitelmat tehtiin yksityisissä tiloissa, joihin olimme kokoontuneet kuullessamme aluksen ajo- ja kommunikaatio-ongelmista. Näistä ongelmista en kyennyt saamaan koskaan kunnollista tietoa itselleni. Toisin oli orastavan sairasepidemiamme kanssa. Huvittuneena seurasin sivusta, kun head medical officer Holum diagnosoi yhä mielenkiintoisempia sairauksia miehistölle pelaten täten suoraan meidän romulaanipussiimme.
Jossain näillä paikkeilla (sorry, tapahtumien tarkka kronologinen järjestys on päässyt hämärtymään) rupesi red alert ulvomaan. Koska olin ottanut chief science officerin pystin arvon Hallin siirryttyä sairaslomalle, siirryin pikaisesti komentosillalle kuulemaan, mitä jännää oli tapahtumassa. Silloin käytävillä tapahtui jotain hälinää, haavoittunutta porukkaa siirrettiin lääkintään ja joku alus tulitti meitä. Vieraan klingonialuksen häivyttyä ja tilanteen rauhoituttua minua tultiin hakemaan. Syynä oli se, että klingonilähettilästä epäiltiin osuudesta hyökkäykseen, jonka hän oli kylläkin kiistänyt, ja minun haluttiin tekevän hänelle jonkin vulkaanien mindjonkin. Mutta koska olin romulaani, enhän minä sellaista osannut. Mutta toisaalta hän oli klingoni, ja voisin yhtä hyvin pistää pikkaisen sähellystä lisää jo olemassaolevaan infernaaliseen hullunmyllyyn. Sitä paitsi arvon K'ahlayrilla oli iso komea miekka, jota hän myös veitseksi kutsui, joka ei välttämättä tuntuisi kovin kivalta terän puolesta koeteltuna...
Joten julistin hänen tienneen mahdollisesta hyökkäyksestä ja takavarikoin em. miekan. Tosin lähettiläs jatkoi syyllisyytensä kiistämistä, ja olin joutua pienoiseen pulaan. Mutta silloin vastaanotimme romulaaninkielisen viestin (toisen, ensimmäisessä käskettiin vain odottamaan), jonka tarjouduin ottamaan tiedekeskukseen käännettäväksi. Se oli käsky toimia. Ilmoitin tästä ryhmälleni ja menimme asemiimme. Tosin huomasin Seralin yht'äkkiä jättäneen paikkansa ja roudaavan vulkaanien suurlähettilästä johonkin. Mielessäni oli kuitenkin muita asioita, joten en kiinnittänyt tähän paljoa huomiota.
Alkuun kaikki kävi hyvin. Miehistö saatiin sairaskeskukseen, engineering room vallattua, suojakentät nostettua ja komentosilta seurasi perässä. Mutta sitten homma rupesi kusemaan. Yhtäkkiä porukkaa rupesi ryntäämään läpi paikoista, joissa juuri äsken oli ollut voimakenttä. Saimme heidät kyllä kiinni (he törmäsivät viereiseen voimakenttään;), mutta panttivangit rupesivat leikkimään sankareita. Vei hetken aikaa, ennen kuin he rauhoittuivat, ja silloin huomasin jäniksenä olleen jätkän makaavan maassa. Raahasin hänet lääkintään ja jäin yleisiin tiloihin pitämään vahtia. Silloin chief engineering officer potkaisi aseen pois kädestäni. Niittasin hänet lattialle ja nappasin aseeni takaiseni. Nopea vilkaisu vakuutti kaiken olevan kunnossa. Sitten se tapahtui. Kaikkialla rupesi pomppimaan porukkaa aseita heilutellen (mistä pirusta he niitä olivat saaneet) ja hetken kuluttua minäkin sain osumaa...
... Kun heräsin, makasin lattialla kahlehdittuna seinään. Pian trillilähettiläs tuli jututtamaan minua kysellen tarkoitusperistämme. Koska olin aikaisemmin kuullut sivusta hänen ja kingonin keskustelun romulaanien kaatamisesta, päätin, ettei minulla olisi mitään hävittävää. Ja pian kuultuaan minun (kaunistellun) versioni liikkeemme tarkoitusperistä ("Tottakai tarvitsemme vahvempia johtajia. Mutta vain sen takia, ettei sotahullu kansa pompottelisi heitä!" *blinkblinkblink*) hän oli valmis myöntämään poliittisen turvapaikan minulle ja ryhmälleni. Ja, jos onni suosisi, apua liikkeellemme.
Sitten minut iskettiin täyteen rauhoittavia ja heitettiin tyrmään muiden romulaanien seuraan. Pian kuitenkin ilmaantui useampi pelastusaalto "pelastamaan" meitä. Lopputulos: Pitkän tulitaistelun jälkeen joku stunnasi minut, enkä enää herännyt...
Kiitos larpin järjestäjille erittäin hauskasta larpista.
Paitsi lääkäri olin myös hologrammi, vaikka yritinkin pitää asian salaisuutena. Hologrammiudestani johtuen minua ei voitu tappaa eikä stunnata. Toisaalta en saanut hyökätä kenenkään kimppuun. Vain muutama (en tiennyt ketkä...) miehistön jäsen tiesi hologrammiudestani. Aluksi kaikki vaikutti tavallisen tylsältä päivältä lääkinnässä. Suostuin mielelläni apulaiseni pyyntöön saada poistua lääkinnästä, sainhan hänet pois häiritsemästä mahdollisia töitäni.
Ensimmäinen potilaani oli miespuolinen siviilimatkustaja, joka kärsi kaikesta päätellen liian rankasta edellisestä illasta. Hieman myöhemmin samainen mies kuitenkin pyörtyi lattialle ja heräsi osittain muistinsa enettäneenä, jolloin aloin epäillä jotain vakampaa. Hänen ruumiistaan löytyikin joitakin epätavallisia vasta-aineita, mutta muuten en löytänyt mitään erikoista, joten laskin hänet taas pois hoidosta.
Jossain vaiheessa komentava tiedeupseeri Hall alkoi vaikuttaa siinä määrin sekavalta, että suoritin hänelle tarkastuksen. Määräsin hänet lopettamaan outojen kasvien maistelemisen ja pyysin muutamia miehistön jäseniä valvomaan tätä määräystä mahdollisuuksien mukaan. Pian Hall oli jälleen pakko ottaa hoidettavaksi. Tällä kertaa määräsin hänelle rauhoittavia ja vuodelepoa sekä aloin tutkia hänen päiväkirjaansa, josta selvisivät milloin hän oli syönyt mitäkin kasvia ja millaisia oireita oli seurannut. Tältä pohjalta kehitin vasta-aineen kasvien myrkyille.
Kasvien jäämien hävitessä komentavan tiedeupseerin elimistöstä hän ei tuntunut selviävän yhtään enempää. Samaan aikaan lääkintään tuotiin toinenkin potilas, jolla oli varsin samanlaisia oireita. Tarkempi tutkinta osoitti, että molempien päässä kasvoi jonkinlainen mikro-organismi, jolla oli varsin kiinnostavia vaikutuksia (muistinmenetys, sekavuus). Molemmat toimitettini karanteeniin ja samalla aloin taipua apulaiseni aiemmin esittämään ehdotukseen koko aluksen miehistön tutkimisesta.
Äkkiä muualta aluksesta kuului ammuskelun ääniä ja minut kutsuttiin hakemaan lääkintään vakavasti rintakehään haavoittunut turvallisuusupseeri Mullerby. Onneksi hänet saatiin nopeasti hoitoon, joten paraneminen onnistui hyvin, vaikka veikin aikaa. Hetken kuluttua lääkintään tuotiin myös Klingoni, jonka vammat eivät olleet erityisen vakavia, joten hoito onnistui melko nopeasti.
Tilanteen rauhoituttua kutsuimme henkilökunnan koolle lääkärintarkastusta varten. Ihan kaikkia emme saaneet paikalle, mutta aloitimme kuitenkin. Turvallisuusupseeri Mullerbyltä löytyi mikro-organismi ja hänet laitettiin eristykseen lääkinnän nurkkaan. Miehistön yrittäessä poistua huomasimme oveen ilmestyneen suojakentän, jonka takana liikkui joukko aseistautuneita henkilöitä. Suojakenttä avattiin ja meidät otettiin vangeiksi naapurihuoneeseen. Minut määrättiin hoitamaan haavoittuneita kaappajia. Hoidon jo päätyttyä lääkintään ilmestyi aluksen ensimmäinen upseeri Well, joka mursi minua vartioivan entisen apulaiseni niskan ja otti tämän aseen. Siirryin hoitamaan niskavammaista ex-apulaistani sekä vapautin Mullerbyn. Pikaisen hoidon ansiosta potilaani selvisi, joskin paranemisessa kuluisi vielä varsin kauan. Annoin potilaalle vahvoja rauhoittavia ja jätin hänet vartijan huostaan.
Kaiken muun hyvän lisäksi onnistuin jäämään "maan hallituksen apujoukkojen" järjestämän uuden kapinan jalkoihin. Minua ammuttiin stunnerilla ja esitin tajutonta, vaikka minua olikin mahdotonta tainnuttaa. Kuultuani tarpeeksi nousin ylös, otin maassa lojuvan aseen ja kävelin rauhallisesti pois paikalta hämmästyneiden kaappajien tulittaessa minua. Nyt pääsin avustamaan aluksen puolustajia havainnoimalla kaappajia sekä hoitamaan joitakin loukkaantuneita. Ilmeisesti päivän tapahtumat olivat liikaa aluksen keskustietokoneelle, jossa ilmennyt ikävä häiriö sai minut tappamaan kaikki eloonjääneet. Traagista.
Pidin juuri yleistä komennonjakoa miehilleni kun engineerimme toi tietoomme nähneensä aluksella ferengin, joka ei tuntunut kuuluvan paikalle. Todensin asiantilan nopeasti matkustajaluettelosta ja päätin, että oli aika tehdä yleinen pintapuolinen henkilötarkastus, mitä olin itseasiassa suunnitellut aikaisemminkin.
Kunniakseen pätevä turvallisuusmiehistöni löysi ferengin lisäksi toisenkin matkustajaluettelosta puuttuneen henkilön, ihmisen, joka vaikutti hyvin eksyneeltä. Diplomaateilla, varsinkin Trillin diplomaatilla tuntui olevan jotain ferengin paikallaoloa vastaan, mutten vielä halunnut ketään pakottaa putkaan. Komensin alaisiani kyselemään epäillyiltä tietoja samalla kun itse menin kysymään communications officeriltamme päivitettyjä tietoja matkustajaluettelosta lähtotukikohdastamme.
Kun päivitetty matkustajaluettelo saapui, saimme vihdoin varmennuksen, että kyseiset henkilöt eivät olisi kuuluneet alukselle. Ferengillä oli koko ajan suuria vaikeuksia selittää paikallaoloaan ja hänen tarinansa sotkeutui jatkuvasti itseensä vieden siltä kaiken pohjan. En kuitenkaan nähnyt ferengiä minään vaarana, joten komensin toisen turvaupseerini pitämään tätä silmällä.
Ihmisjänis oli aluksi hieman kiinnostavampi tapaus, hän selitti minulle nimensä ja että oli ollut ruumassa ja että hänellä oli päässään kuhmu, mutta sitten kaatui pökertyneenä maahan. Hänet kärrättiin medbayhyn ja asetin toisen alaisistani tarkkailemaan häntä. Lukitsimme ferengin putkaan, myöhemmin myös vironneen miehen, joka ei nyt muistanut edes sitä, mitä oli minulle aikaisemmin sanonut.
Koska Vapaa Romulus -tehtävämme vaati mahdollisimman vähää neuvonpitoa en oikein ajatellutkaan varsinaista tehtävääni ennen isoa neuvonpitoamme, jossa laadimme aluksen kaappaussuunnitelman. Suunnitelmamme avaimia olivat Seralin avulla toivottavasti aikaansaatavat voimakentät ja medical officerina esiintynyt Vulak, jonka piti saattaa koko aluksen henkilökunta lääkärintarkastukseen (yhdellä aluksen henkilökunnasta oli jo ilmaantunut outoja oireita jostakin, päätimme käyttää tätä hyväksemme) kriittisellä hetkellä. Seralin piti sulkea koko muu alus voimakentillä niin, että ainoastaan engineeringistä sillalle johtava käytävä olisi avoin. Suunitelman toteutuksessa oli ajoitus äärimmäisen tärkeä ja kaiken piti tapahtua silmänräpäyksessä.
Neuvonpitomme oli pitkä, ehkä liiankin pitkä, sillä first officer Well tuli jo kyselemään palattuani takaisin, missä olin ollut. Sanoin hänelle olleeni tutkimassa tiedostoja henkilötiloissa.
Vähän aikaa kaikki oli rauhallista, mutta sitten yhtäkkiä kaksi täysin ilmasta ilmestynyttä klingonnaarasta hyökkäsi Kronoksen suurlähettilään kimppuun. Saapuessani paikalle lamaannutin suurlähettilään, joka heilui miekallaan ja sain pidäteltyä toista klingoneista, joka yritti päästä tämän kimppuun.
Kun tilanne oli taas hallinnassa takavarikoin kaikki näkyvät aseet, mitä ympäriinsä oli. Trillin suurlähettiläs, joka oli ollut aikaisemminkin koko ajan niskassani aluksen tiedottamisesta (jonka olin jo ovelasti sälyttänyt aluksen first officerille kapteenin kautta), alkoi haukkua turvamiesten toimintaa. Yritin selittää, että halusin vain neutraloida tilanteen mahdollisimman nopeasti, mutta Trill ei ollut tyytyväinen. Myöhemmin hän jopa halusi itselleen asetta itsepuolustukseen, mutta sitä en hänelle suonut.
Klingonit vietiin putkaan, mutta yhtäkkiä tuli taas hälytys, klingonien sota-alus oli edessämme, valmiina ampumaan. Alus lopulta ampuikin meitä ja klingonivankimme hävisivät transportaatiossa.
Aluksen toiminta reistaili muutenkin koko ajan, mutta se ei ollut minun ongelmani. Paitsi silloin, kun alus hetkellisesti pysäytettiin, sillä meidänhän piti päästä mahdollisimman nopeasti lähelle neutraalia vyöhykettä. Olin muutenkin jo hieman hermoissani, miksei viestiä vallata alus jo kuulunut.
Myöhemmin sitten tuli yksi viesti romulaanina ali-avaruuskanavilta, jonka sainkin käsiini ensin kysyttyäni lupaa kapteenilta, mutta siinä luki, että meidän piti odottaa vielä.
Yhdessä vaiheessa kun olin ollut pitkään jututtamassa toista vankia luulin jo, että merkki oli tullut, kanssaromulaanini tuntuivat jo valmistelevan kaappausta, mutta näin ei ollutkaan.
Lopulta merkki sitten tuli ja kävimme toimeen. Saimme lähes kaikki aluksen henkilöstöstä medbayhyn, käytävän ja sillan alueelle jäivät ainoastaan trilli ja maan suurlähettiläs. Trilli oli muuten juuri äsken raportoinut minulle, että vulkaanin avustaja näpelöi engineeringin laitteistoja. Niinpä. Suojakentät nousivat, vedimme aseet esille ja pakotimme kaikki käytävässä olleet miehistön tiloihin.
Näin, kun aluksen chief engineer yritti avata toiselta puolelta voimakenttää, mutta uskoin niiden pitävän. Sanoin kuitenkin Seralille, että varmistaa asian. Jotain kuitenkin tapahtui ja suojat pettivät. Pakotimme kaikki maahan ja kaikki tuntui onnistuvan hyvin, kunnes näin hetken hämäännyksessä jonkun peräytyvän medbayhyn. En edes tiennyt Vulakin olleen siellä ja aioin varmistaa huoneen, mutta toisessakin huoneessa oli liikaa hämminkiä ja vaikka näinkin medbayssa liikettä ja ammuin sinne pari laukausta en ollut tarpeeksi varovainen ja minut first officer lamaannutti minut laukauksella oven takaa. Kaaduin maassa olleiden päälle.
Kun heräsin, minut oli sidottu seinään. Vihani roihahti ja aloin tahallani ärsyttää kaikkia, haukuin heitä kunniattomiksi pelkureiksi. Jostain syystä kuitenkin klingoni suojeli minua ihmisten vihalta, vaikka yksi engineeringistä potkaisikin ryhmämme johtajaa, joka oli myöskin sidottu.
Trilli alkoi puhua johtajamme kanssa, yritin sanoa hänelle, ettei kertoisi tarkoitusperistämme, mutta hän lateli kaiken trillille. Yllättäen kuulin kuitenkin trillin keskustelevan diplomaattisen turvapaikan antamisesta meille.
Myös minä sain kuulla jotain kiinnostavaa, kun aluksen klingon-romulan -puolisikiö tuli kertomaan minulle, että halusi tavata Tojokin, joka ilmeisesti oli hänen isänsä ja olisi valmis auttamaan meitä tilaisuuden tullen. En kuitenkaan uskonut tilaisuuden tulevan.
Meidän raahattiin lopulta putkaan, jossa emme voineet muuta kuin istuskella. Jonkin ajan kuluttua kuitenkin putkaan hyökättiin ja trilli tainnutettiin. Meille myönteiset hyökkääjät ehtivät heittää Seralille aseen, mutta sitten yhtäkkiä sivussa istunut maan suurlähettiläs tainnutti heidät ennen kuin he ehtivät reagoida. Seral teki tilanteessa ehkä yllättävänkin ratkaisun ja päätti riistää henkensä.
Minä näin kun hän ampui itsensä ja minut valtasi epätoivo. Minäkin ajattelin tappaa itseni ensi tilassa jos saisin jostain jonkin aseen, jolla tempun tehdä. Yritin myös saada vangitsijoitani reagoimaan jotenkin vastasellissä makaavaan Seralin ruumiiseen, jotta minun ei tarvitsisi katsella sitä.
Kohta putkaan iski kuitenkin jo toinen hyökkäysaalto, joka tällä kertaa onnistui vapauttamaan meidät. Annoin Vulakille tehtävän hoitaa Seralin ruumista ja suorittaa välittömät kuolemanriitit samalla kun lähdimme etenemään. Trilli tarjoutui vapaaehtoisesti panttivangiksemme, jonka turvin pääsimmekin sillalle. Silloin vastustajamme ampuivat jo tappavilla meidän aseidemme ollessa yhä tainnutuksella.
Sillalla oli aluksen kapteeni, joka tosin sanoi eronneensa tehtävästään ja oli muutenkin myötämielinen meille, sillä hänen miehistönsä, jota hän ei enää mitenkään hallinnut oli täyden sekasorron ja yleisen ammuskelun vallassa. Yhtäkkiä Kronoksen suurlähettiläs avasi tulen minua ja panttivankiani kohden, jolloin trilli sai osuman ja hyppäsin suojaan. Ammuskelimme toisiamme jonkun aikaa ruumiiden täyttämässä käytävässä ilman suurempaa menestystä. Minulla oli apunani Vulak, joka tosin tarkkaili toista ovea. Yhtäkkiä maan suurlähettiläs heräsi, tainnutti minut ja ampui heti perään tappavan latauksen.
Kaaduin maahan U.S.S. Pacifierin sillalle, minusta tuli vain yksi uusi ruumis monien muiden joukossa.
Jeh, olin tämä paranoidi, muukalaisista ei-tykkäävä ja Sherlock Holmesia ihaileva turvamies.
Ihan pelin aluksi sain tiedon, että aluksella olisi jotain ferengimatkustajia, joita ei ollut matkustajalistalla. Tuokion kuluttua onnistuimmekin paikallistamaan tämän ei-toivotun matkustajan. Käyttelin sitten aika paljon peliaikaa hänen vainoamiseensa, sillä epäilyni ja inhoni häntä kohtaan kasvoivat pelin myötä eksponentiaalisesti.
Sitten yhtäkkiä, kun olin vartioimassa/kuulustelemassa kyseistä ferengiä, minut kutsuttiin äkkiä jonkin hätätilanteen vuoksi. Alukselle oli ilmaantunut kaksi hullua klingoninaarasta. Kaikkialla oli kauheasti hässäkkää. Huomasin aseistetun klingoninaaraan, ja käskin aseella uhaten tämän luopumaan tuliluikustaan. Hän vain tylysti ampui minua keskelle rintakehää. Onneksi minut saatiin pikaisesti medical baylle ja toivuin vammoistani.
Myöhemmin asiat alkoivat mennä aina vaan enemmän sekaisin. Kaikki vain ravasivat ympäriinsä ja saivat minut hermostuneeksi. Miksei ne voinu vaan istua hiljaa niin kuin kunnon kansalaiset? Mä en saanut enää mistään mitään selvää!
Valitettavasti minut diagnosoitiin terveystarkastuksessa jonkin taudin sairastajaksi, enkä kerennyt kilahtaa täysin (ehkä olisi sittenkin pitänyt vaan rohkeesti alkaa räiskiä kaikkia jo ajoissa). Vietin tuokion häkissä kaikenlaisten rauhoittavien vaikutuksen alaisena, ja sainpa vielä ihan uutta vastalääkettä.
Sitten tuli romulanien hyökkäys. Siinä vaiheessa olin muuten selvä, mutta ajatukset ja puhe eivät oikein kulkeneet. Hieman selvittyäni minut oli pistetty vartioimaan viittä vaille kuollutta kaveria aseen kanssa. Kumma kyllä, tuo henkitoreinen koomapotilas onnistui ampumaan minut omalla aseellani.
***changing characters***
Vviuum! Minä, Bobby Flint, ja toverini Rotel transporttauduimme U.S.S. Pacifierin komentosillalle. Olimme siis olevinamme Maan Hallituksen lähettämiä apujoukkoja. Oikeasti olimme tietysti ihmisiksi naamioituneita romulaneja. Ensisijaiset tavoitteemme oli vapauttaa lamautetut toverimme ja hankkia heille aseita.
Saapuessamme alukselle alkuperäinen iskujoukkomme oli stunnattuna ja he lojuivat ympäriinsä. Heitä alettiin raahata siitä sitten toisaalle parempaan säilöön. Chief of engineeringillä tuntui olevan ongelmia saada asettaan mihinkään sillä välin, kun hän lähti raahaamaan romulaneja. Ystävällisesti tarjosin auttavan käden: "Minä voin pidellä asettanne." En kuitenkaan ehtinyt löytää sille piilopaikkaa ennenkuin hän tuli vaatimaan sitä takaisin.
Toisella kerralla onnisti paremmin. Engineering-mestasta kerättiin kaikki aseet pois romulanivankien ulottuvilta. Turvallisuusupseeri Loya Aishe astui huoneesta syli täynnään aseita. "Anna kun minä vien ne säilöön", tarjosin taas apuani, ja Aishe oli vain helpottunut. Piilotin aseet ruumaan.
Etsin käsiini toverini Rotelin. Oli aika hyökätä. Otimme aseet mukaan ja hyökkäsimme vankilaksi muunnettuun engineering roomiin. Käyttelin insinööripäällikköä ihmiskilpenä sillä välin, kun joku poisti voimakentän.
Kun yritin sitten hyökätä ensimmäisenä käytävään, tulin kavalasti ammutuksi ovenraossa väijyvän turvallisuusupseerin toimesta.
***
Tämän jälkeen lojuskelin vain kuolleena ja seurailin tapahtumia mielenkiinnolla. Vaikka olikin aika sekavaa, niin minulla oli ainakin mukava peli.
Aluksi haluaisin huomauttaa tälleen GM:nä, että kaikki se sählinki pelin lopussa ampuma-aseiden kanssa ei toivottavasti tule toistumaan, ja vastaisuudessa yritetään sitten selkeyttää sääntöjä. Nyt vaan ei ollu paljon aikaa perehtyä niiden ampumis-juttujen kehittämiseen...
Myös voimakentät klikkasivat, mutta ei yhtä pahasti kuin ampuminen. Niitäkin voisi kehittää. Ja sitten. Tämä on kaikille niille joita jäi vaivaamaan hologrammi-Holumin riehuminen kill-phaserin kanssa pitkin laivaa: Starfleetin Safety Protocollat kyllä estävät hologrammeja, kuin myös androideja, tappamasta eläviä olentoja. Spekuloisin siis, että mikäli hologrammissa olisi ilmennyt jotain vikaa, esim. juuri liiallista aggressiivisuutta, automaattisen deaktivointisysteemin olisi välittömästi mennyt on-line.
U.S.S. Pacifier oli vihdoinkin lähtenyt matkaan, ja minä olin päässyt kaikkien teknisten vimpaimien kimppuun. En oikein viihtynyt diplomaattien ja heidän snobien juttujensa parissa, ja tässä vaiheessa laivan systeemit pelasivat vielä aivan mainiosti, joten keskityin kokeiluluonteiseen projektiini ohjata virtaa pääkommunikaatiojärjestelmien lohkosta 70A3 laivan poimumoottoreihin poistamalla positroniset käämit kyseisestä osasta järjestelmää. Ilokseni pienen näpertelyn jälkeen hanke onnistui, tosin käämit paloivat pahoin karrelle enkä saanut niitä enää takaisin on-line, mikä aiheutti kommunikaatiojärjestelmien välittömän sortumisen. Mutta ei se mitään! Ryntäsin innoissani komentosillalle ja kerroin kapteenillemme Susannah Jédourille (Riina) kokemastani teknisestä riemuvoitosta. Valitettavasti vain kapteeni ei oikein ymmärtänyt miten hienoa oli, että pystyimme nyt liikkumaan galaxy-luokan aluksen maksiminopeudella, poimulla 9,2. Olin valmis antamaan sen hänelle anteeksi, koska tietenkään hänellä ei ollut insinöörikoulutusta, ja yritin selittää miten asiat olivat. Totuushan oli se, että minulla ei ollut mitään mahdollisuutta saada tarvittavia varaosia kommunikaatiojärjestelmien korjaamiseen, joten ainoa mahdollinen ratkaisu oli jättää järjestelmät omaan arvoonsa.
Mutta ei. Kapteeni vaati, että pysymme alkuperäisessä matkasuunnitelmassa ja etenemme kohti Nequencian järjestelmää poimulla 6,0. En ollut uskoa suippoja korviani ja protestoinkin välittömästi ja suuriäänisesti. Olin varma, että aluksen Chief Engineering Officer Kiaraira Bilcock (Tomas) olisi puolellani tätä hullujen ryhmittymää vastaan, mutta sen sijaan hän näytti hämmentyneeltä ja lupasi vain nöyrästi kapteenille yrittää modifoida laivan ainoaa replikaattoria tuottamaan tarpeellisia varaosia. tarjouduin auttamaan, mutta en suostunut luopumaan saavuttamastani poimuihmeestä ja niinpä korjasin viestintäyhteydet vain näennäisesti. (Toisinsanoen kaikki viestit, joita laivalta lähetettiin, jäivät Main Engineeringin systeemeihin, ja kaikki saapuvat viestit olivat minun paljastumisen pelossa kynäilemiäni lukuunottamatta tietokoneen tulostamia aliavaruussignaaleja.)
Nielin kuitenkin lopulta kielelleni pyrkivät klingoninkieliset kirosanat ja muistutin itselleni olevani rauhallinen, kavala romulani. Vihasinhan äitiäni ja koko omaa klingonilaista perimääni. Näiden katkerien muistojen takia tunsin syvää ennakkoluuloa myös Klingonin suurlähettilästä K'ahlayriä (Sampo) kohtaan. Kapteenin saamattomuus ja epäluottamus tekniseen lahjakkuuteeni sai minut kyräillen siirtymään diplomaattien seuraan. En nimittäin tuntenut kuuluvani oikein miehistön joukkoon, he kun olivat kaikki ihmisiä, heikkoja ja lyhytikäisiä (ja kaiken lisäksi heillä oli paljon vähemmän sisäelimiä kuin minulla).
Yritykseni jututtaa Vulkanuksen suurlähettilästä (Ville?) kilpistyivät hänen ja hänen assistenttinsa liialliseen logiikkaan. Vaikka he ulkoisesti muistuttivat romulaneja, rotua, joka kiehtoi mieltäni, he olivat lopultakin täysin eri kansa. Sitten sain ajatuksen: vieressänihän istui Maan suurlähettiläs, amiraali Herman Chandler (Niko). Olin kuullut juttuja hänen rakkaudestaan kunnon taistelua kohtaan, ja aloin purkaa sydäntäni kapteenimme saamattomuudesta siinä toivossa, että hän amiraalina ottaisi laivan komentoonsa ja voisimme päästä etenemään nopeammin. Käteen jäi kuitenkin vain se, että vuodin tiedot laivan ongelmista turhaan diplomaateille, koska Chandler päätti vain istua rauhassa replikaattorin välittömässä läheisyydessä.
Ajattelin juuri, että tästä matkasta tulee tylsä (olisin saanut jäljelläolevat kolme matkapäivää supistettua yhteen, mikäli kapu olisi antanut nostaa nopeuden 9,2 poimuun), kun yllättäen matkalla Transporter Roomiin kuulin siirtosäteen äänen. Samanaikaisesti Communications Officer Enor Sol (Aura) raportoi tietokoneen havainneen klingonilaisen sotalinnun aivan lähellä U.S.S. Pacifieria. Ohitseni ryntäsi kaksi klingoninaista (Sini & Riia) jotka hyökkäsivät rauhassa replikaattorihuoneessa oleskelleen K'ahlayrin kimppuun.
Suurlähettiläällä oli nähtävästi hiukan ongelmia torjua hyökkäystä molemmilta puolilta, mutta en tyrkyttänyt apuani, vaikka seisoin aivan vieressä. (Myönnän, että se johtui osittain inhostani mokomaa satavuotiasta Elvistä kohtaan, mutta osittain tietenkin myös siitä, etten ollut mitenkään aseistautunut, kun taas tappelussa oli mukana kaksi disruptoria ja suurlähettilään julma bat'leth-kopio.)
Pian turvamiehet kuitenkin korjasivat molemmat klingoninaiset säilöön, ja loukkaantunut suurlähettiläs vietiin Medlabiin. Otin asiakseni hiukan kuulustella hurjistuneita naisia, koska heidät oli eristetty voimakentin Main Engineeringiin. Sain selville sen verran, että kysymys oli kunniasta: ilmeisesti K'ahlayr oli luvannut vannoa avioliittoa vastaavan valan molempien naisten kanssa, mutta pettänyt sittemmin lupauksensa, mikä vaati tietenkin veristä kostoa. Klingoninaisten tarina oli luultavasti totta, päättelin, koska suurlähettilään kertoilemat hohdokkaat sotajututkin tuppasivat paisumaan aivan uskomattomiksi... Niinpä menin tiukkaamaan K'ahlayriltä totuutta asiasta. Hän vakuutti (hyvin uskottavasti) että ei edes tuntenut naisia, mutta päätin varmistaa asian. Aluksellahan oli monta vulkaania, joista joku kenties voisi suorittaa mind-meldin. Lähimpänä sattui seisomaan Vulkanuksen suurlähettilään assistentti Seral (Enkeli), mutta hän valitti päänsärkyään. Sain kuitenkin Science Officer Senarin (Pekka?) taivuteltua hommaan. Hetkisen kuluttua hän ilmoitti, että suurlähettiläs oli tiennyt mahdollisesta hyökkäyksestä U.S.S. Pacifierille. "Minä tiesin sen!", ajattelin voitonriemuisena, ja informoin kapteeniamme asiasta välittömästi. Samalla mieleeni tuli, että kenties klingonit olivat myös matkalla Nivochiin, ja klingoneiden myötä muistin myös kavalat romulanit. Taivuttelin kapteenimme lisäämään laivan nopeuden 9,2 poimuun sillä perusteella, että romulanit olisivat ehkä poimineet tuon saman aliavaruussignaalin kuin Liittokin. Samassa yhteydessä kuulin jotain ongelmista navigaationkin kanssa, mutta uuden kurssin määrittäminen ei kestänyt kauan, vaikka olimmekin jossain vaiheessa ajautuneet pois alkuperäiseltä kurssilta.
Seistessämme sillalla suojattomaan laivaamme iski yhtäkkiä jokin. Olimme unohtaneet klingonilaisten sotalinnun! Suojat nostettiin aavistuksen verran liian myöhään, ja sisäiset sensorit raportoivat kaksi siirtojälkeä Transporter Roomista. Myöhemmin selvisi, että klingoninaiset olivat karanneet siinä välissä. Se ei juuri harmittanut minua, koska uskoin K'ahlayrin olevan syyllinen siihen mitä he väittivätkin. Meninkin välittömästi saatuani tehtäväni sillalla suoritettua Medlabiin ilkkumaan hänen paljastumistaan. Oletin, että hän kunniallisena klingonina lopettaisi valehtelun nyt kun hänen syyllisyytensä oli jo paljastunut ja saisin kuulla kerrankin mielenkiinotisen tarinan hänen suustaan, mutta tuo vastenmielinen pullistelija vain jatkoi syyttömyytensä todistelua. Hänen kunniattomuutensa sai sisäisen vereni kiehumaan yli ja vihanpuuskassa läimäisin suurlähettilästä kasvoille. Olisin voinut käsitellä hänet paremminkin, mutta paikalla sattui olemaan Chief Security Officer Adam Gong (Eetu), joka rauhoitti tilanteen.
Matka alkoi vihdoin sujua, kun laiva saapui Neutraalin Vyöhykkeen laitamille. Tietokone sai kiinni romulanien aliavaruussignaalin, joka vahvisti epäilyjäni romulaniaktiviteetista alueella. Olin kuitenkin jo kauan yrittänyt päästä Romulukseen, ja ymmärsin tämän olevan tilaisuuteni. Pettymyksekseni romulaneja ei signaalin jälkeen näkynyt, kunnes...
Olin juuri ihmetellyt, miten aivan asiaankuulumattomat ihmiset olivat saaneet haltuunsa aseita, ja olin hommaamassa sellaista itsellenikin eräältä ferengiltä (Chia), jonka olin hiukan aiemmin vapauttanut sellistä, kun yhtäkkiä voimakenttien heikko himerrys ilmestyi kaikkiin oviaukkoihin replikaattorihuoneen ympärillä. Olin varma, että oli tapahtunut jokin virhe, ja pelkäsin jopa hetken verran sen olevan omaa syytäni, mutta tie Main Engineeringiin oli valitettavasti tukossa.
Onneksi nurkassa jököttävää replikaattoria oli modifoitu tuottamaan teknistä rekvisiittaa, joten replikoin itselleni manuaalisen elektrokonfiguroijan jonka avulla pystyin avaamaan ja kumoamaan voimakentät seinäpaneeleista käsin. Samaan huoneeseen kanssani juuttuneet henkilöt pakenivat välittömästi ja hakivat aseita jostain mysteerisestä piilopaikasta sillä aikaa kun minä livahdin Main Engineeringiin, jossa suljin virran tilapäisesti ja laitoin sen taas päälle, joka luhisti kaikki voimakentät.
Pian tilannetta selkeytettiin sen verran, että laiva oli "Vapaa Romulus"-nimisen terroristijärjestön valtaama. Kaduin jo kaataneeni voimakentät, koska olisin mielussti liittynyt romulaneihin, mutta se oli liian myöhäistä: kaikkialla ympärilläni ammuskeltiin holtittomasti. Minulla ei ollut asetta, joten siirryin jonnekin takavasemmalle seuraamaan asioiden kulkua. Hetkisen kuluttua romulanit makasivat lattioilla stunnattuna nynnyjen Starfleet Officereiden heilutellessa huolettomasti phasereitaan. (off-game: ei sen näin pitänyt mennä!)
Olin pettynyt tilanteen etenemiseen. Yleisen sekavan tilan vallitessa kävin jututtamassa ex-Adam Gongia ja vakuutin hänelle haluavani auttaa kaikin tavoin mikäli tilanne kääntyisi jossain vaiheessa romulanien eduksi. Se ei kuitenkaan näyttänyt todennäköiseltä, koska Pacifierille biimasi jostain kaksi Liiton lähettämää apulaista. Tulijat (Henkka & Ville?) selittivät saapuneensa tarkistamaan tilanteen, koska kommunikaatio oli ollut poikki niin pitkän aikaa. Kirosin klingoniksi.
Jossain tässä vaiheilla selvisi, että Vulkanuksen suurlähettiläs Temak oli karannut ennen hyökkäyksen alkua U.S.S. Pacifierin ainoalla escape-podilla jonnekin avaruuteen. "Oliko se loogista?", ihmettelin, mutta muut asiat painoivat jo päälle.
Romulanit eristettiin ennen pitkää voimakentin Main Engineeringiin. Epätoivoisena nappasin aseen, jonka joku Security Officer lainasi minulle, kun väitin tarvitsevani sitä johonkin tekniseen tehtävään. Sen turvin hyökkäsin Main Engineeringiin aikomuksenani vapauttaa romulaniterroristit ja liittyä heihin saavutettuani tällä tavoin heidän luottamuksensa. Jätin kuitenkin huomioimatta nurkassa hiljaa istuvan amiraali Herman Chandlerin (jolla ei kyllä olisi pitänyt olla asetta), joka stunnasi minut niille sijoilleni. Yritykseni oli epäonnistunut surkeasti, ja olin vielä paljastanut olevani romulanien puolella. Sucks!
Hiukan myöhemmin meitä yritettiin taas vapauttaa, joka tällä kertaa onnistuikin. Sain aseen, mutta ankarien tulitaistelujen jälkeen minut jälleen stunnattiin. En tiedä, kuinka kauan olin ollut tajuttomana, mutta herätessäni joka puolella lojui ruumiita. Romulanit olivat ilmeisesti linnoittautuneet komentosillalle, jonne onnistuin hiipimään. Paikalla ei kuitenkaan enää ollut elossa kuin yksi romulani, ex-Medical Officer (Veikko).
Mielestäni loppuratkaisu jäi hiukkasen epäselväksi, koska seuraavaksi sisään ryntäsi seonnut E.M.H.-program (Emergency Medical Hologram) joka ampui holtittomasti ympäriinsä. Mutta romulanit olivat kuolleet, minä olin hävinnyt Tähtilaivasto-urani, enkä ollut saanut mitään uutta selville romulani-isästäni Tojokista, joten olisin kai voinut yhtä hyvin tehdä Selarit.
Menipä aika pitkäksi. Mutta niin meni larppikin.
Lähdin kävelemään rauhallisesti kohti U.S.S. Pacifierin komentosiltaa dutyni alkaessa. Kapteeni Susannah Jédour istui ilmeisen tyytyväisenä suuressa tuolissaan ja tiedustelin tilannetta. Kaikki näytti rauhalliselta ja käväisin replikaattorin luona juomassa hieman raktajinoa. Juttelin muiden Starfleetin officerien kanssa sekä opastin paria ensigniä.
Joku tuli sanomaan minulle että minua tarvittaisiin komentosillalla, joten menin sinne. Heti päästyäni perille kapteeni määräsi laivan Red Alertiin ja kertoi meille että kaikki communications systeemit olivat down, mutta vauhti näytti lisääntyneen huomattavasti. Engineerit eivät kuulemma voineet asialle mitään, kun poimut lähenivät jo 9 niin jotakin pieniä korvaamattomia osia oli posahtanut communicationsissa, eikä niitä voinut replikoida. Kapteeni ei oikein tiennyt pitäisikö meidän vähentää nopeutta vaiko jatkaa tällä nopeudella. EO Qenar oli vahvasti sitä mieltä että meidän pitäisi nopeuttaa vielä vauhtia, jotta ehtisimme sinne ajoissa. Minä en oikein pitänyt tästä ajatuksesta. Inhosin muutenkin kaikkia insinöörejä (oman onnettoman engineering-rakkauteni takia), joten aloin inttää vastaan kaikin mahdollisin tavoin. Ehdotin kapteenille counselorina virallisesti että nopeutta pitäisi vähentää. Kun vielä försti Wellkin piti ajatusta poimujen vähentämisestä hyvänä, kapteeni määräsi nopeutta vähennettävän. (EO Qenar väitti vieläkin vastaan vaikka hän oli jo saanut suoran käskyn kapteenilta. Törkeää.)
Red Alertin johdosta silta oli täynnä eliömuotoja jotka eivät kuuluneet sinne, ja diplomaatit olivat hermona. Yritin rauhoitella heitä, mutta he eivät suostuneet hyväksymään mitään selityksiä siitä että kaikki oli kunnossa. Minusta kaikki diplomaatit olivat erittäin rasittavia, ja en sietänyt varsinkaan trillin dipliksen Xanede Uman seuraa. Hän yhtyneenä trillinä muistutti minua omasta epäonnistumisestani Trilliakatemiassa, minua kun ei oltu hyväksytty kelvolliseksi hostiksi symbiontille. Sen seurauksena myöskään vanhempani eivät suostuneet puhumaan minulle ja minun oli lähdettävä starfleetiin. nyyh. Osittain tämä reputtaminen johtui siitä että olin alkanut käyttää erästä yrttiä jonka vaikutukset olivat suorastaan epäsuotuisia. Laivan CSO Lee Hall viljeli ScienceLabissa samaisia yrttejä ja vaikka tosiaan yritin pysyä poissa sieltä, kävin kyllä nuuhkimassa yhden kerran paria kasvia. Lee Hall kuitenkin torjui yritykseni kokeilla niitä kunnolla. Yksi crew member oli kuulemma joutunut lääkintään siitä.
Ei ehtinyt kulua kauaakaan kun kuulin että meitä vastaan hyökättiin. Sillalla oli havaittu Klingon Bird of Prey, joka tulitti meitä, ja ilmeisesti osui. Suojat olivat mennyttä. Tilannetta pahensi vielä se, kun kaksi klingoninaista biimautui Pacifierille ja he hyökkäsivät Qo'noSin diplomaatin K'Ehleyrin kimppuun. Olin niin hätääntynyt etten ehtinyt tehdä mitään (oikeastaan se johtui siitä että minä GM:nä tiesin miten hämmästynyt K'Ehleyr, ja se oli aika koomista). Tilanne saatiin rauhoitettua, ja klingonit laitettiin turvasäilöihin.
Käväisin taas sillalla, ja communications officer Enor Sol oli saanut jonkun romulanin kielisen viestin. Outoa. Kukaan laivalla ei osannut romulania (joopajoo) ja päätimme vain antaa viestin olla. Yllättäen Chief Security Officer Adam Gong tuli ja pyysi nähdä viestin. Silmäiltyään sitä hetken hän näytti hieman tyytymättömältä ja jatkoi matkaansa. Hmm... Mitäköhän täälläkin taas oli tekeillä?
Saimme pian toisen viestin romulaniksi, ja ilmoitimme nyt kapteenille tästä. Hän piti myös hämmästyttävänä että me saimme tälläisiä viestejä. Taas Adam Gong kävi lukemassa viestin. Nyt epäilin häntä erittäin paljon, mutta en sanonut mitään. Itse asiassa en ehtinyt, sillä yhtäkkiä koko paikka oli täynnä voimakenttiä, ja romulaneja joka puolella. Olin lukittuna parin muun eliömuodon kanssa yleiseen tilaan. Mukana ollut EO Qenar keksi replikoida itselleen jonkin työkalun, ja hän saikin yhden voimakentän alas. Tiesin että parin metrin päässä olevassa hytissä oli hieman aseita, ja kun yhtään romulania ei ollut näkyvissä, minä, Qenar, Jeff Leighton ja ferengi jouksimme hytin suulle. Ikävä kyllä törmäsimme hytin oviaukon voimakenttään. (DAMN!) Romulanit olivat huomanneet meidät ja olimme loukussa heidän disruptoriensa ja voimakentän välissä. Tiesin että mukana ollut Qenar saisi voimakentän alas, mutta hän oli jäänyt jälkeen ja oli nyt erään toisen romulanin mukana joutunut takaisin yleiseen tilaan. Neuvokas Jeff Leighton keksi yllättäen suunnitelman; hän ”pyörtyi” maahan, jolloin minä kumarruin hänen puoleensa, ja vaadin tohtoria paikalle. Koska medical officereja ei ollut lähistöllä, vaadin meitä aseella osoittelevalta romulanilta lupaa päästä hakemaan lääkäri paikalle. Hän suostui tähän, ja lähdin kohti Qenaria ja yleistä tilaa. Jokin ampumahässäkkä sattui juuri sopivasti, ja kiskaisin Qenarin mukaani kun romulanit eivät huomanneet mitään. Hän sai voimakentän alas, ja sain aseen! Jehuu! Samassa yksi romulaneista vaati minua mukaansa, ja jotta he eivät olisi huomanneet phaseriani, sujautin sen selkäni takana kyyhöttelevälle ferengille. Kävelin hänen mukanaan, mutta yleiseen tilaan saapuessamme klinkkudiplis riehui aseiden kanssa. Joku käski minut maahan, ja lattialta käsin näin pian että melkein kaikki romulanit olivat stunnattu, eikä yhtään security officeria ollut edes osunut. Nousin ylös ja aavistelin tämän romulanitilanteen olevan nyt vihdoinkin kunnossa.
Kaksi henkilöä materialisoitui Engineerissä. Maa oli ilmeisesti lähettänyt apujoukkoja, jotka tulivat selvittelemään tilannetta. He keräsivät romulanit talteen jonnekin voimakenttien taakse.
Ei kestänyt kauaakaan kun romulanit pääsivät jotenkin kummallisesti vapaaksi. He saivat jostakin aseita, ja taas alkoi ammuskelua kuulua Pacifierin käytävillä. Klinkku oli saanut myös jostain ainakin kaksi asetta (minun nähdäkseni) ja teki vastarintaa aika maineikkaasti. En enää tiennyt ketkä olivat elossa ja ketkä eivät. Olin Enor Solin kanssa juuri menemässä ottamaan tilanteesta selkoa, kun joku ilmeisesti ampui meidät. Kaaduin Enorin kanssa maahan, ja tajuntani katosi.
GM:nä lisäisin vielä että vaikka off-gametusta olikin liikaa, niin ainakaan GM:iä ei saa syyttää koska meidän piti koko ajan laittaa jotain uutta juttuu peliin, eikä sitä voinu tehdä in-game (esim. ne klinkut piti hoitaa ja romulanit ja kaikki sellaset. Ja siihen meni melkein koko peliaika.) Ja ne romulanit oli saamattomia terroristeja. Me hankittiin niille niinku lisäporukka ja aseita, ja hommattiin ne pois sieltä voimakentistä. Eikä ne saa sitä hemmetin laivaa vallattuu, vaikka niillä oli esim. Chief Security Officer niitten puolella. Ärrr...
Ja sitten se hologrammi-juttu. Meidän oli pakko lopettaa peli koska se oli venyny jo vähän liikaa, eikä siinä tilanteessa meille tullu mitään parempaakaan mieleen. Eli tietsikka sekosi ja laittoi hologrammin ampumaan (täysin oikean luontonsa vastaisesti) kaikkia. Ja koska tietokone oli vähän silleen kelvoton niin se ei myöskään laittanut hologrammia kuriin, eli deaktivointisysteemit oli kanssa vähän down. (tuli muuten vaan mieleen; mun muistaakseni pelin jossain vaiheessa kaikki tietokonesysteemit meni nurin, jolloin periaatteessa hologrammitkin olis hävinny. mutta sille nyt ei voi mitään.)
|
Star Trek-Larppi - Käsikirjoitus Star Trek-Larppi - Kuvat Takaisin Halzagurkin tapahtumasivulle Takaisin pääsivulle |
|