Säikähdin hahmokuvaustani lukiessani sanaa 'diplomaatti': en ole kummoinenkaan puhuja. Onnekseni en kuitenkaan lopulta joutunut selvittämään mitään diplomaattisia konflikteja, en ainakaan diplomaattisesti.
---
Olin aivan rauhallisin mennyt kryokammiooni. Matkan piti olla varsin rutiininomainen. Mutta kun avasin silmäni, olin turtana kylmyydestä, päätäni särki kuin jäänmurtaja ja ruumiini nyki ja tärisi hallitsemattomasti. Utuisesti erotin heikosti valaistussa tilassa hahmoja ympärilläni. Yksi heistä oli aluksemme kryolääkäri Rashin Sonol, joka alkoi rauhoitella minua. En juurikaan saanut selvää, mitä ihmiset ympärilläni puhuivat. Vähitellen kuitenkin tajusin: nämä eivät ole ihmisiä. Joku heistä keskusteli ihmisten kielellä, ja tilastani oltiin selvästi huolestuneita, syystäkin. Jos olisin kyennyt vähänkään hallitsemaan ruumistani, olisin hypännyt nahoistani siinä vaiheessa, kun he alkoivat puhua aivosiirron mahdollisuudesta.
Rashin antoi minulle jotain stressileluja tärinän vähentämiseksi ja löysi minulle lämpöpeiton. Tilani ei kuitenkaan kohentunut. Sitten Rashin antoi minulle sähköshokkihoitoa, jonka jälkeen seurauksena nukahdin.
(Havaitessani off-game, että huoneessa oli vain yksi muukalainen seuranani, päätin hämmentää tätä hieman ja aloin kuorsata)
Alus laskeutui jollekin planeetalle ja minut kannettiin paareilla ulos. Olimme keskellä metsäistä erämaata, jollain korkealla kalliolla. Minut asetettiin pystyasentoon kallion reunalle. Muut häipyivät, enkä voinut nähdä, minne he menivät. Olin yksin ja paareihin sidottuna. Sitten huomasin liikettä alhaalla metsässä. Sieltä laahusti esiin suuria, mustia puunkaltaisia olentoja. Ne liikkuivat huojuen ja kiipesivät kalliota pitkin ylös. Ne kietoivat juuriaan ja oksiaan ympärilleni, kaulalleni, kuristaen minua. Sitten ne tunkivat juurensa kiinni kallioon, ja murskasivat sen pirstaleiksi altani.
Säpsähdin rajusti hereille painajaisestani. Joku muukalainen katseli minua uteliaana. Hän tuli luokseni, ja käyttäen jotain outoa symmetristä instrumenttia hän onnistui keskustelemaan kanssani telepaattisesti. Hän kertoi minulle, että heidän aikeensa olivat rauhanomaiset, ja he halusivat keskustella kanssani. Hän onnistui jotenkin voimistamaan minua, mutta olin vieläkin lähes lamaantuneessa tilassa. Sitten hän lähti ilmeisen sekavassa olotilassa.
Onnistuin vaivoin hivuttautumaan istualteen seinää vasten, sitten kavahdin äkkiä taas nurin: leikkauspöydällä lojui kuollut ihmisruumis, taisi olla toinen lääkäreistämme. Rauhoitin mieleni ja yritin taas liikkua, mutta sitten Rashin tuli takaisin ja komensi minut makuulle. Aikaa kului varmaan ikuisuuksia, mutta vähitellen oloni koheni. Medlabissa oli koko ajan joku minua vartioimassa, ja välillä Rashin kävi ja sain pirstaleisia tietoja tapahtumista. En oikein hahmottanut kokonaisuutta, mutta ilmeisesti aluksella oli joku ihmisjoukkio, joka yritti hyökätä muukalaisten kimppuun.
Muukalaiset halusivat minun suostuvan mukaansa, jotta minut voitaisiin parantaa kunnolla ja voisimme keskustella. Suostuin, mutta emme päässeet lähtemään vielä, joten jouduin taas lojumaan aikakausia seuranani vain joku vähän väliä vaihtuva muukalainen, jonka kanssa ei voinut kommunikoida.
Sitten yllättäen alas saapui joku ihminen, jota en ollut aiemmin nähnyt. Hän ampui muukalaista, joka oli silloin vartiossani. Hän otti nosti muukalaisen kilvekseen, ja ampui toista muukalaista, joka säntäsi paikalle pian. Voi, hehän tulivat rauhanaikeissa. Otin maasta toiselta muukalaiselta jääneen aseen ja pakotin ihmisen laskemaan omansa. Sitten otin hänet panttivangiksi, kun en muutakaan keksinyt. Hän jankutti minulle, että muukalaisilla oli pahat aikeet, että ne aikoivat tehdä meistä kaltaisiaan tai jotakin. Aloin hieman epäröidä, ja päästin hänet vapaaksi.
Sitten huomasin, että huoneessa alkoi ravata porukkaa miten sattuu, enkä saanut aseellani minkäänlaista valtaa, sohin vain vuorotellen jokaista ja vaadin saada tietää mitä tapahtui. Kukaan ei tuntunut kiinnittävän edes juurikaan huomiota. Toinen ihmisen ampumista muukalaisista tuli tavoittelemaan asettani. Paikalle saapunut empaattitulkki suostutteli minua pistämään aseeni pois, luottamuksen eleenä. Laskin aseeni pöydälle, what the heck, minullahan oli toinenkin. Rauhoituin taas hetkeksi, mutta sitten muukalainen nappasi aseen pöydältä ja meinasi sännätä tiehensä. Harkitsematta vedin esille toisen aseeni ja pysäytin hänet ovelle. Sitten minut taas rauhoitettiin ja talutettiin medlabiin.
Rashin seurassani kyhjötimme piilossa medlabin perillä. Lojuin nurkassa. Mikäli paikalle saapuisi ihmisiä, näyttelisin hyvin huonokuntoista. Ase oli yhä minulla piilossa. Aikani kuluksi kerroin Rashinille, kuinka joskus vuosituhannen vaihteessa Solin tähtijärjestelmässä esiintyvät kvasigeosynkronoidiset valoilmiöt hämmensivät sen ajan ihmisiä, ja he kehittivät mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita vieraiden rotujen kontakteista selittääkseen näitä valoilmiöitä.
[End Of Game]
Jo ennen peliä huomasin, että jalkani tärisi lakkaamatta, ja kädetkin hieman vapisivat. En tiedä mistä johtui, mutta se oli helppo soveltaa horkkaiseen lamaannustilan näyttelemiseen. Pelin jälkeen minulla vain oli hieman hankaluuksia lopettaa kaikinpuolista vapinaa ja tärinää, jota olin ansioituneesti harjoittanut pelin läpi. Peli oli yllättävän kiva ottaen huomioon, että lojuin suunnilleen koko pelin ajan medlabissa eikä minun annettu poistua. Ainakin onnistuin eläytymään hyvin. Jatko-osa olis ihan positiivista joo.
(by the way, olen kiitollinen mielenkiintoisesta hahmosta.)
Tehtäväni, johon minut oli määrännyt Tashkanin salainen palvelu, oli alkanut oikein mallikkaasti. Olin juuri saanut kaadettua aluksen systeemit sähköpääkeskuksesta käsin ja venailin vain merkkiä Johan Zaranin lahjotuilta henkivartijoilta, että saisin vihdoinkin aluksen hallintaani.
Yhtäkkiä kuulin huutoja, jotain kaasusta ja että kaikki kuolee... Tämä horjutti hieman itsevarmuuttani, ja yritin kytkeä kaiken bäkkiin, valitettavasti vain mikään ei tuntunut toimivan. Kuulin jotain ääniä oven takaa, mutta en voinut poistua huoneesta, jos jokin oli mennyt vikaan, niinkuin asianlaita tietenkin oli. Siis ainakaan ilman kunnon selitystä läsnäololleni...
Sitten alkoi kuulua ihmisääniäkin, ja päättelin, että pelastukseni oli saapunut. Aloin huutaa apua, ja parissa minuutissa ovi murrettiin. sisään astui ryhmä crionilaisia, jotka sanoivat tulleensa Polar-asemalta tutkimaan alusta, johon ei ymmärrettävästi (heh, heh) saatu yhteyttä. He antoivat ystävällisesti minulle kaasunaamarin, sillä alukseen oli todella ilmestynyt kaasua. Sähköpääkeskusta se ei ollut onnekkaasti vallannut... Kehitin sitten pikku stoorin muistinmenetyksestä ja esitin avutonta ja hyväksikäytettyä, jolla sainkin kaikkien empatiat suht tehokkaasti puolelleni.
Crionilaiset tutkivat aluksen ylintä kerrosta tehokkaasti ja militaristisessa järjestyksessä. Heidän komentajansa ehdotti siirtymistä turvaan heidän alukseensa, sillä ruumiita lojui joka puolella. Henkivartijat olivat todella hoidelleet hommansa. Hekin olivat kuitenkin kaasun tappamia, ja minulla raukalla oli vain sähkötaseri. En luonnollisesti voinut vaatia crionilaisilta asetta, sillä olihan henkinen tasapainoni järkkynyt melko pahasti... kaiken muun kukkuraksi kryokammio oli tyhjillään!
Edetessämme sitten varovasti alempiin kerroksiin, törmäsimme pariin alieniin. Heillä ei ollut kaasunaamareita, ja sen lisäksi he olivat muuttaneet jonkun lääkärityypin keuhkot sopiviksi aluksen ilmalle. Minusta se vaikutti hiukan epäilyttävältä. Alienit vakuuttivat kuitenkin tulevansa rauhassa. Heillä oli messissä jonkinsortin empaattti, jota ilman he eivät voineet kommunikoida meidän kanssamme. hetken aikaa pelkäsin, että empaatti ehkä näkisi peiteroolini läpi, (mikä offgame olisi tietenkin mahdotonta) mutta hän vakuutti ymmärtävänsä minun kärsimyksiäni...
Aluksen päätietokone näytti olevan täysin offline, mutta tärkeintä oli nyt löytää Johan Zaranin fileet, joilla voisin todistaa hänen petturuutensa. Alienit alkoivat kuitenkin häiritä toimintaani kaikin tavoin. En päässyt käsiksi päägeneraattoriin, enkä myöskään yläkertaan. Lisäksi heidän psimaaginsa aiheutti minulle ei täysin epämiellyttävän mutta erittäin hermostuttavan onnellisuuden tilan. Virheellisesti päättelin heillä kaikilla olevan yliluonnollisia kykyjä.
Alienit eivät päästäneet minua käsiksi keskustietokoneeseen, joten yritin päästä käsiksi päägeneraattoriin. Se ei kuitenkaan onnistunut, sillä heidän turvamiehensä esti minua peräti väkivaltaisesti...
Koska alakerta oli blokattu, menin ylös ja löysin fileet. Otin ne mukaani ja chillasin hetken ympäriinsä, miettien vaihtoehdoksi mm. virran johtamista päätietokoneeseen esim. kahvinkeittimestä. Yhtäkkiä ylhäällä tuli kuitenkin jotain laukaustenvaihtoa, ja päätin ottaa messiin Johan Zaranin, jonka uskoin olevan ainoa täysjärkinen lisäkseni aluksella. Niinpä murtauduin alakertaan, ja tainnutin alienit tieltäni, jolloin Zaran yhtäkkiä tähtäsi minua aseellaan. Siitä lähtien kaikki meni päin helvettiä, joku seonnut androidi ampui jalkaani, jouduin sidotuksi ja kuulin levottomia alieneiden ihmiskokeista. the end.
Kirjoittaessani tätä leijailen puoliksi toimivassa aluksessa avaruudessa, ryhmästäni on noin puolet jäljellä, enkä tiedä, tulemmeko koskaan selviämään...
Olen Crionilainen korpraali, ja tämä on ollut kusisin tehtäväni tähän mennessä.
Kaikki alkoi muuten Crionin asioihin kokonaan liittymättömän diplomaattialuksen suunnanmuutoksesta ja (mahdollisesti tahattomasta) tunkeutumisesta Crionin sektorille. Johdin partiota, joka lähetettiin tarkastamaan alusta. Saavuttuamme paikalle havaitsimme aluksen huonossa kunnossa olevaksi: ulkopuolelle ei näkynyt mitään toimimisen merkkejä. Pyydettyämme radioitse ohjeita saimme käskyn tutkia tilanne. Pyysimme lisävoimia, ja niiden sanottiin saapuvan parin päivän sisällä. Niinpä telakoiduimme alukseen valmiina tilanteen kartoittamiseen.
No, tilanne oli vähintäänkin yhtä sekava, kuin ulkopuolelta oli näyttänyt. Diplomaatin kryokammio oli telakoitumispaikkamme vieressä, mutta se oli tyhjä. Läheisestä kammiosta löytyi kapteenin ruumis: ensimmäinen syy siihen, että alus meni minne sattui. Kuulimme avunhuutoja, ja löysimme konehuoneesta ihmisen, joka sanoi menettäneensä muistinsa. Annoimme hänelle kaasunaamarin, ja sallimme hänen seurata operaatiossa mukana.
Tässä vaiheessa (jo) alkoivat asiat luisua käsistä. Ryhmäni ei odottanut käskyjäni, vaan osoitti huomattavaa oma-aloitteisuutta, joka häiritsi operaation edistymistä, kun suurin osa ajastani kului sen sanomiseen, mitä ei saa tehdä. Mutta se oli vasta ongelmista ensimmäinen. Laskeuduttuamme (jonkinlaisessa järjestyksessä) aluksen alempiin kerroksiin törmäsimme yllättävän moneen asiaan, joka kaipasi pikaisia päätöksiä. Näitä olivat:
Tässä vaiheessa minun täytyy selvittää hiukan toimintamme prioriteetteja. Sotilaallisen tehtävän suorittamisessa on otettava huomioon (tärkeysjärjestyksessä)
Edustamamme tahot ovat (tärkeysjärjestyksessä)
Näin ollen vieraaseen muotoon törmätessämme suurin huoleni oli varmistaa vielä elossa olevien ihmisten turvallisuus, jopa vaikka alukseella sattuneet kuolemantapaukset olisivatkin olleet avaruusolioiden tekosia. Tämän yritin varmistaa noudattamalla diplomaattista linjaa - toinen vaihtoehto olisi ollut yllätyshyökkäys, mutta se ei ole parhaita mahdollisia taktiikoita, kun vihollisen voimavaroista ei ole aavistustakaan). Niinpä selvitettyäni sen, minkä kykenin, heidän empaattinsa kanssa (mikä ei ollut paljon, sillä empaatilla oli hirveä kiire), arvelin miesteni pystyvän jatkamaan tehtäväänsä, aluksen kartoitusta, ilman että avaruusolioista aiheutuisi haittaa sille.
Mutta tällä aikaa mieheni olivat jo (käskyttäni) menneet tutkimaan paikkoja, ja minulle tultiin raportoimaan, ettei meitä haluttu päästää aluksen alimpaan kerrokseen. En pystynyt kommunikoimaan enää tästä ongelmasta avaruusolentojen kanssa, koska empaatti juoksenteli missä sattui. Niinpä totesin viisaammaksi jatkaa tehtävää (kartoitusta) vaivihkaa, kunnes paikalle saataisiin (parin päivän kuluttua) Crionilaisia diplomaatteja, joiden tehtävänkuvaan avaruusolioiden kanssa kommunikointi varsinaisesti kuului.
Ja niin ryhmällämme oli tylsää. Olisin vienyt kaikki takaisin alukseemme, mutta tässä päätin kuitenkin luistaa sotilaan ohjesäännöstä larpin mielekkyyden hyväksi. Tänä aikana tapahtui kuitenkin mielenkiintoisiakin, joskin merkityksettömiä asioita:
Ylipäänsä useimmilla asioilla ei ollut minulle paljonkaan merkitystä, koska ongelman luonne oli muuttunut diplomaattiseksi, eikä diplomatia ole sotilaiden työtä; en edes tiedä, minkä takia avaruusoliot sitten jossain vaiheessa alkoivat tainnuttaa ihmisiä.
Omalta osaltani olin saanut kuulla, että pelastamamme ihminen voisi mahdollisesti saada aluksen hallintaansa, jos pääsisi käsiksi keskustietokoneeseen. Päätin kokeilla (okei, luotin liikaa tuohon ihmiseen, muttei sillä ollut juurikaan väliä). Lähdimme siis takaisin ylempiin kerroksiin, joissa meidät tainnutettiin jostain syystä. Heräsimme kammiossa, josta oli tehty vankila ihmisille. Vain diplomaatti ja aluksen lääkäri eivät olleet siellä.
Tässä vaiheessa vaikutti siltä, ettei meidän tarvinnut enää välittää diplomatiasta, koska omat henkemme olivat vaarassa ja S'sshatarit olivat osoittaneet vihamielisyyttä ystävällisyydestämme huolimatta. Niinpä älyttömän väittelyn jälkeen päätimme oven avautuessa seuraavan kerran tehdä rynnäkön aluksellemme.
Aloimme huutaa ja hakata ovea. Ajattelimme, että otukset sentään katsoisivat, mikä meillä on, vaikkeivät tietäisikään juuri mitään ihmisistä. Onneksi juuri samaan aikaan aluksen rakas kryolääkäri selitti olioille, että ihmiset tulevat hulluiksi, jos heitä pitää ahtaassa tilassa pitkään - tämä ei ollut osa meidän suunnitelmaamme. Niinpä ovet avattiin, ja rynnäkkö, jossa ainakin kaksi meistä haavoittui liikuntakyvyttömiksi, vei meidät alukseemme.
Silloin alkoi suunnitelmamme toinen osa. Koska S'sshatarit vaikuttivat meistä suhteellisen vahingoittumattomilta (emme olleet onnistuneet tappamaan sitä, jota olimme ampuneet), päätimme hyökätä alipaineella. Teimme rynnäkön ulos aluksestamme, varustettuina happinaamareilla, turvaköysillä ja singoilla, ja ammuimme aluksen ylimmän kerroksen tuusannuuskaksi. Pelastimme samalla haavoittuneet sotilaamme, ja pyysin ryhmämme lääkäriä huolehtimaan heistä. Sen jälkeen räjäytimme aluksemme irti diplomaatin aluksesta, pyrkien mahdollisimman vähiin vaurioihin.
Ohjauslaitteemme eivät toimineet, mutta olimme sentään pelastuneet, ja odotettavissa oli apujoukkoja (pelin alussa pyytämämme vahvistukset). Juuri, kun olimme turvallisen matkan päässä diplomaatin aluksesta, näimme sen pinnalla melkoisen räjähdyksen. Ilmeisesti S'sshataritkin olivat yrittäneet räjäyttää meidät irti, mutteivät yhtä hellävaraisesti kuin me.
Eli tällä hetkellä:
Larppi alkoi kun iskujoukkomme saapui alukselle, pilotimme kuoli kun aluksesta tuli jotain outoa kaasua. Tutkiessamme aluksen ylä- kantta, löysimme lukitusta huoneesta jonkun teknikon, joka oli ollut tarkastamassa alusta. Diplomaatti ei ollut enää kammiossaan, ja kapteeni löytyi murhattuna (ei mikään ihan mahtava alkutilanne :)
Siirtyessämme alempaan kerrokseen, tapasimme joitain muukalaisia, joista yksi osasi kommunikoida kanssamme. Hetken selvittelyn jälkeen korpraalimme kertoi meille, että muukalaiset eivät päästä meitä alas reaktorin ja muun koneiston luo, häntä se ei näyttänyt pahasti vaivaavan. Seuraavat puoli tuntia vain kuljimmme ympäriinsä katsellen paikkoja, kunnes huomasimme etteivät muukalaisiet päästäneet meitä enää edes ylös aluksellemme. Korpraalin käskyistä huolimatta tuli pieni paniikki, ja rynnimme ylös. Päästyämme aluksellemme puhelimemme ammuttiin, ja meitä alettiin tainnuttaa. Vetäydyin yhteen sivuhuoneeseen, otin aseesta lippaan pois, ja pidin käsiäni erillään. Alienit eivät piitanneet mokomasta, vaan tainnuttivat minutkin. Heräsin jossain pienessä huoneessa, jossa olivat myös ystäväni. Ovi oli lukittu. Huolimatta mahtavista teknikon kyvyistäni, en kyennyt purkamaan edes yhtä vaivaista lukkoa, joka oli väsätty ties mistä. Onnistuimme kuitenkin pääsemään ulos, ja suurin osa joukkoa löysi tiensä alukselle, minä ja eräs sotilas kuintenkin tulimme tainnutetuiksi.
Ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun ystäväämme hakivat meidät, ja räjäyttivät alukseen tyhjiön raketinheittimillä.
[CR.gov.prs-244.drd.ilta25526.on.mission552]
Tehtävä: Pitää huolta Crionin raja-aseman
sotilasaluksen tehtävän aikaisesta tallennuksesta ja
toimia myös osittain kykyjensä mukaan apuna tehtävän
aikana.
...retrieving record p78.mis552.A1-A16-B1-B27...
Astelin alukselle iskujoukon jälkipäässä, tehden järjestelmällistä raporttia aluksen tilasta. Ensimmäisiin havaintoihiin kuului Johan Zharanin poistuneen kryokammiosta. Havaitsin myös kapteenin kuolleen. En pitänyt ylläni kaasunaamaria (toisin kuin ihmiset), koska androidina en hengittänyt. Valitettavasti minulle myöhemmin paljastui, että kaasu vaikutti muistinhallinta piireihini, jotka aiheuttivat positroniaivoihini virtaamaan vääriä aistihavaintoja ja tietoa, josta johtuen käyttäytymiseni alkoi hiukan muuttua...
Kun sitten kävelimme aluksen keinotekoista gravitaation mukaan alaosiin, törmäsimme tunnistamattomaan eliömuotoon. Tunnistamaton eliömuoto kommunikoi mystisellä yhteydellä keskenään, ja meidän kanssamme yhteisön yhden yksilön kautta. Myöskin aluksen kryolääkäri oli hengissä. Johan Zharania ei näkynyt.
Perämies ja henkivartija, kuolleet. Maasta löysin vaarallisen aseen, joka täytyi heti takavarikoida. Tässä vaiheessa alkoi sekavuus lisääntyä. Kahvi kuumaa, kahvi kylmää, kahvi kuumaa, kahvi kylmää... Minua yritti S'sshatarien teknikko kontrolloida, mutta valitettavasti virheistäni johtuen käskyt eivät menneet aivan perille.
Löysin Johan Zharanin aluksen lääkintätiloista, hyvin huonokuntoisena, joskaan en välittänyt. [mutta löysinpä kumminkin, hähä S'sshatar :]
Teknikko ei saanut onnistunutta omistajanvaihdosta aikaan minussa, joskin joudun melkein käyttämään asettani muutamaan S'sshatariin. Sain jossain vaiheesssa vihdoin apua sekavalle hortoilulleni, jonka jälkeen kävin tekemässä raportin iskujoukun korpraalille. Valitettavasti korpraalia ei tuntunut paljon kiinnostavan juuri tuolla hetkellä. Johan Zharan eli, mutta sillä ei ollut kenenkään mielestä väliä.
Ah, voi pojat. Tässä vaiheessa mentiin uudestaan sekaisin, koska teknikko jatkoi yrittämistä. Päädyin kyselemään ihmisiltä: "Oletko onnellinen?" "En?" "PUMMMMM!"..."Oletko onnellinen?" "...aih...prkl...jooOOOoo...." "No hyvä......" Vaikkakin ainoa uhrini oli Sonya Higgins jota ammuin jalkaan.
Valitettavasti minut todettiin uhkaksi S'sshatar yhteisössä, joten päädyin reikäjuustoksi ruokailutilojen portaikon yläpäähän. Androidin varajärjestelmien kytkeytyessä toimintaan riistettiin minun pääni pois. Kehoni raahautui epätoivoisesti etsimään iskujoukkoa, joka valitettavasti lähti pois ilman minua, ja kai nyt sitten S'sshatarkin lähti, joten androidin kaksi eri osaa, pää, jolta loppuu virta muutamassa päivässä, ja keho, jonka vara-aivoilla kestää patterit vielä muutama kymmenen vuotta, leijailevat tyhjiössä etsien kuumeisesti omistajaansa, Crionin sotilasvoimia.
...ending record p78.mis552.A1-A16-B1-B27...
Pelistä voisin mainita vaikka esim. sen, että Sonya Higginsille annoin peliohjeen Johan Zharanin paljastavien dokumenttien sijainnista, vastailin niihin muutamiin OFFGAME kysymyksiin peliteknillisistä seikoista, jotka minulle esitettiin ja HOURIN ÄLYTTÖMYYKSIÄ!
Jengi veti hahmojaan hyvin, joskin iskujoukon yleinen asenne oli minusta hiukan liian positiivinen, mä vaan katoin ilosesti vieressä, kun iskujoukkoa pissitettiin suoraan silmään. No hyvä, ehkä me kirjotettiin iskujoukon johtajasta liian harkitsevan positiivinen ja muutenkin me unohdettiin ehkä mainita, että siellä oli tarkotus olla badassmothafuckazeja, joita ei muutama allu paljoo pissittäis... Mutta jooh, olihan se ihan oikeutettua, että S'sshatareilla meni peli niin hyvin.
Olin Tarak Sh, yksikkömme pitkälle edistynyt ja paljontietävä mentaatti. Olin jo kauan sitten saavuttanut sen rajan, jolloin mentaatin on jo vaikea pysyä kosketuksissa normaaliin universumiin, ja tämä tilanne olikin minulle erityisen raskas, sillä tunsin, että minun piti yrittää pysyä mahdollisimman paljon selkeänä.
Kulutinkin huomattavasti energiaa ja minun täytyi aina välillä mennä alakertaan lepäämään poissa kaikesta kosketuksesta tämän universumin kanssa. Välillä sekään ei riittänyt ja jouduin toimimaan jopa yläkerran ihmisten nähden hieman sekavassa tilassa.
Aluksi olin aluksen lääkintätiloissa, joissa yritimme empaatikkomme Nathax Eq:n ja ksenobiologimme Janon Be:n kanssa saada kaappaamamme diplomaatin tilaa stabiloitumaan ja samalla yritimme kysellä sattumalta hengissä säilyneeltä aluksen kryolääkäriltä hoitoavun lisäksi myös neuvoja, miten kannattaisi suhtautua aluksen yläosaan telakoitumassa olevaan, luultavasti vihamieliseen joukkioon.
Joukkion telakoiduttua täytyi koko yksikkömme miehistön toimia suuressa paineessa ja repeytyä kahteen suuntaan. Minäkin jouduin juoksemaan aluksen keskiosan ja alaosan väliä yrittäessäni auttaa kaikkialla, missä vain voin. Samalla minua riipi olla koko ajan selkeänä. Jouduin myös kerran pinnistämään kaikki voimavarani yhteen saadakseni yhteyden diplomaattiin, joka alkoi virota. Empaatikkomme oli todella kiireinen ihmisten kanssa ja minusta tuntui, että meidän oli pakko saada diplomaatti edes jotenkin rauhoitettua ja tietoiseksi hyvistä aikeistamme. Kulutin kaikki energiani ja sainkin puhuttua diplomaatille hieman, mutta olin sen jälkeen täysin toimintakyvytön hyvän aikaa.
En ollut paljonkaan mukana keskusteluissa, joita kapteenimme Lori Ak kävi Nathax Eq:n välityksellä, ajattelin, etten olisi tilassani sopiva keskustelukumppani ja muutenkin tunsin, että paikkani oli olla neuvoja antamassa siellä, missä niitä tarvittiinkaan. Vain kerran kysyi Lori Ak virallisesti tietoani ihmisten luonteesta ja älyllisestä toiminnasta, miten heidät saataisiin rauhoitettua. Mutta omatoimisesti olin paljon osallisena keskusteluissa, mitä ihmisille tulisi tehdä.
Ongelmammehan oli siis se, ettei ihmisiä oikein voinut päästää menemään, sillä kenenkäänhän ei vielä pitänyt tietää olemassaolostamme. Oli siis selvää, että meidän tarvitsi neutraloida ihmiset jotenkin ja mahdollisesti saada heidät vietyä kotiasemallemme, missä heidän muistinsa voitaisiin myöhemmin pyyhkiä. Tosin jos se ei onnistuisi, meidän pitäisi ainakin viivyttää ihmisiä tarpeeksi, että apuumme lähetetty aluksemme voisi toimia ennaltaehkäisevästi. Konsultoimme psi-maagiltamme Quanar Qe:ltä ja suojelijoiltamme Gak Za:lta ja Narion Sa:lta, kuinka hyvin he voisivat taltuttaa ihmiset, jos siihen ilmenisi tarve. Päättelimme voivamme ainakin sopivan tilaisuuden tullen neutralisoida heidät ja yhdyin Lori Ak:n kantaan, että tilanne oli niin tärkeä, että voisimme uhrata osan yksikköämmekin toteuttaakseemme neutralisaation.
Toinen ongelmamme oli se, että vaikka aluksen kryolääkäri vakuuttikin olevansa puolellamme, mietin, ettei tämä varmastikaan olisi ilahtunut, jos hänen lajitovereilleen tapahtuisi jotain pahempaa, kuin tainnutus (tosin oli itseasiassa omituista, ettei silti meille tullut mieleenkään vain repiä kaikkien ihmisten kaasunaamareja irti).
Lopulta asiat lähtivät kärjistymään, kun kapteeniamme ammuttiin ja suojelijoidemme täytyi taltuttaa pari ihmistä heidän yritettyään ottaa yhteyttä omaan kotitukikohtaansa. Lori Ak vetäytyi alas suojaan ja suojelijamme kanssa raahasimme kaksikon ja kolmannen varmuudeksi tainnuttamamme ihmisen huoneeseen, jonka kutsuin teknikkoyhteytemme Arvoi Yo:n sulkemaan lukolla. Tosin minä en itse tilanteessa tiennyt, mistä ammuskelu johtui, toimin vain ennaltaehkäisevästi. Sain vasta myöhemmin alakerrassa Lori Ak:lta kuulla, mikä oli ollut konfliktin syy.
Nopeasti ja tehokkaasti haravoimme koko aluksen ja saimme loputkin ihmiset riisuttua aseista ja teljettyä lukkojen taakse. Tässä vaiheessa teimme psi-maagin kanssa törkeän arviointivirheen kuunnellessamme kryo-lääkäriä, kun tämä selitti ihmisluonteesta, että jos heidät änkeää ahtaaseen tilaan, josta ei ole poispääsyä he sekoavat. Tosin oven takaa kuuluikin paljon huutoa ja koputuksia. Kryolääkäri ehdotti, että voisi yrittää rauhoitella ihmisiä, ja ajattelimme, että koska paikalla oli psi-maagimme ja yksi suojelijoistamme ja ihmisillä ei ollut aseita, olisi turvallista avata ovi vähäksi aikaa, että ihmiset saataisiin rauhoitettua.
Hieman oven avaamisen jälkeen seurasi kuitenkin mieletön sekamelska, sillä ihmiset tekivät aseettoman rynnäkön ja syöksyivät alukseensa. Psi-maagimme tainnutti yhden ja suojelijamme toisen, jonka kaasunaamari lähti irti, ja hän oli tukehtua kaasuun.
Vielä palautuessamme tilanteesta ihmiset palasivat oman aluksensa oviaukosta ampumaan kovin asein. Suojauduimme ja suojelijamme avasi puolustustulen, mutta ihmisten onnistui saada maassa makaavat toverinsa takaisin alukseensa. Heidän tulituksensa sai aikaan myös reiän aluksen runkoon, jolloin peräydyimme heti alempaan kerrokseen ja yläosan paineovi sulkeutui takanamme.
Ylhäällä oli siis tyhjiö, eikä sinne ollut enää pääsyä. Meillä ei siis ollut enää mahdollisuutta päästä sähköpääkeskukseen, joka olisi ollut ainoa paikka, josta olisimme vielä voineet saada aluksen täydellisesti toimintakuntoon. Teimme nopean päätöksen räjäyttää koko aluksen yläosa (teknikkoyhteytemme voisi minun ja psi-maagin avulla johtaa kaiken virran sähköpääkeskukseen aikaansaaden räjähdyksen) toiveenamme, että ihmisten aluskin räjähtäisi mukana tai ainakin vaurioituisi pahoin. Ennen kuin ehdimme kuitenkaan toteuttaa suunnitelmaamme tunsimme toisen räjähdyksen.
Ilmeisesti ihmiset olivat itse räjäyttäneet aluksensa irti omastamme. Ajelehdimme avaruudessa, ainoa toivomme on, että apuumme lähetetty alus saa kiinni ihmisten varmasti myöskin ajelehtimassa olevan aluksen ja pelastaa meidät tältä hylyltä.
Rakas kapteenimme Lori Ak päätti että olisi aika tehdä ensikontakti ihmisten kanssa, joten me S´sshataarit lähdimme hiljakseen etenemään kohti yläkerroksia, kuitenkin pysytellen ns. neutraalilla aluella. Oli aika hämy-tunnelma kun ihmisiä ei näkynyt ja taustalla soi joku outo musa...
Minä jouduin aina ravaamaan alhaalla katsomassa diplomaatin kuntoa, ja oli minun tehtäväni ottaa selvää ko. henkilöstä. Onneksi oli tämä ihmiskryolääkäri joka oli apuna, hän kun tunsi ihmisanatomiaa paremmin kuin me. Diplomaatti oli kuitenkin heikossa kunnossa, ja hänen vasen aivopuoliskonsa ei kuulemma ollenkaan toiminut. Jätin kryolääkärin hoivailemaan miestä, ja lähdin tsekkaamaan tilannetta ylhäällä.
Ihmiset uskaltautuivat vihdoinkin alas, ja minulla oli täysi työ tulkkaamisessa. Jossain vaiheessa kryolääkärikin tuli auttamaan minua ihmisten vakuuttamisessa siinä, että me olimme rauhallista porukkaa.Ihmisten kanssa kului tosi paljon aikaa, ja välillä tuntui tosi naurettavalta toistella kaikkien puheita. Se oli myös rasittavaa kun en oikein tiennyt mitä saisin sanoa ihmisille, päätöstenteko kun ei ollut niin minua varten. (Ensi kerralla kehittäkää joku toinen keino kommunikointiin, vaikka kaksi empaattia jos ei muuta!).
Diplomaattikin heräsi tokkuraisena ja yritin viritellä keskustelua hänen kanssaan, mutta se ei oikein onnistunut. Hän oli tosi tylsä ihminen mielestäni, koska ei oikein näyttänyt tunteitaan. Ja koska minä olin tosi kiinnostunut ihmisten tunteista ja niiden ilmaisemisesta jätin miekkosen rauhaan. Melkeinpä ainoa kiinnostava ihminen oli juuri tämä kryolääkäri, joka kiihkoili ja korotti ääntään jatkuvasti. Se kiehtoi minua. Minä osasin näytellä jopa neljää ihmisten tunnetta, ja siitä oli kyllä apua kun aluksen droidi tivasi minulta ja teknikoltamme Arvoi Yolta onnellisuuttamme.
Olin melko rauhallinen tyyppi, enkä ollut koskaan harrastanut paljoakaan väkivaltaista toimintaa, ja pysyttelinkin usein turvamiesten takana. En ollut koskaan ampunut aseella, ja se oli tosi mielenkiintoinen kokemus minulle kun kerran sitä kokeilin. Lopuksi asemalla alkoi tulla ruumiita, eikä kukaan siinä näyttänyt tekevän paljonkaan mitään järkevää.
Muuten oli kiva larppi, vatsinkin nämä lavasteet oli aika hienot.
Kumarruin ihmisruumiin puoleen. Mielenkiinto täytti minut, kun tutkin sen rakennetta. Takanani kryolääkäri (ihminen) puhui diplomaatille jotain, josta en tajunnut sanaakaan, en edes kaukaista tarkoitusta. Eikä minua sillä hetkellä kiinnostanutkaan. Katsoin taakseni, ja näin sairasvuoteella makaavan diplomaatin, ja kryolääkärin, joka empaatikkomme Nathax Eqin mukaan kertoi diplomaatilla olevan jokin vaurio vasemassa aivopuoliskossa. Minulta odotetaan jonkinlaista ratkaisua, mutta tietoni ihmisten geneettisestä rakenteesta (aivoista puhumattakaan) ovat aivan liian vähäiset niin vaikeaan ratkaisuun. Katson parhaaksi mumista jotain turhaa ja jatkaa ruumiin tutkimista, tosin siirryn tutkimaan sen aivoja.
Otan käteeni ensimmäisen löytämäni terävän esineen ja viillän ruumiin pään auki. Näen luiden lomasta kaksi aivopuoliskoa ja katson niitä nyökkäillen, vaikken niistä kyllä hullua hurskaammaksi tule. Päähäni pälkähtää, että ehkä diplomaatin tilanteen voisi korjata aivonsiirrolla - irroitetaan vain kuolleen vasen aivopuolisko ja vaihdetaan se diplomaatin vastaavan paikalle. Kutsun paikalle empaatikon, jonka välityksellä saan kysyttyä kryolääkäriltä mielipidettä, joka on "ei onnistu". Hieman harmistuneena syvennyn taas omiin töihini.
Kohta luokseni tulee hieman hätääntyneen oloinen teknikkomme, Arvoi Yo, joka etsiskelee itselleen sopivaa piilopaikkaa mahdollisesti tulevan ihmisten hyökkäyksen varalta (niin, kyllä, kuulin aikaisemmin että jotain ihmisiä olisi tullut sisään aluksen ylemmissä osissa sijaitsevasta ilmalukosta), ja ehdotan reaktorihuonetta vakuuttaen, että sieltä lähtevä voimakas radioaktiivinen säteily ei vaikuta rotuumme kovinkaan suuresti. Arvoi Yo hyväksyy ehdotukseni ja kokeileekin heti reaktorihuoneen lukkomekanismia.
Yhtäkkiä diplomaatti tulee tajuihinsa. Sillä hetkellä olen ainoa paikalla, ja osittain olen suorastaan riemuissani, osittain hätääntynyt, kun en voi mitenkään kommunikoida hänen kanssaan. Lähetän heti jonkun hakemaan empaatikkoa ja kryolääkäriä, jotka ovat jossain aluksen ylemmissä osissa. Kun kryolääkäri vihdoin saapuu, alkaa hän vilkkaasti kommunikoida diplomaatin kanssa ja minä seuraan vierestä kiinnostuneesti diplomaatin reaktioita. Aluksi diplomaatti näyttää olevan aika vauhkona, mutta rauhoittuu koko ajan kryolääkärin selittäessä hänelle jotain, ilmeisesti tilannekatsausta. Empaatikolla on kuulemma kiireitä, joten hän ei paikalle pääse saapumaan.
Aika kuluu ja minä jään diplomaatin pääasialliseksi vartijaksi muiden hoidellessa ylhäällä juuri saamaamme ihmiskontaktia. Kohta uteliaisuus voittaa pelon ja minäkin uskaltaudun ylempiin kerroksiin, jossa näen sekalaisen joukon ihmisiä sekä omia, tuttuja naamoja ihmisjoukon ja alas vievän tien välissä. Tutkin hieman paikkoja, kunnes satun kulkemaan aluksen ylempiin osiin (joissa mm. ilmalukko sijaitsi) vievän portaikon läheltä. Sieltä kuuluu ihmeellistä mekkalaa, valot välähtelevät ja aseet laulavat.
Totuus iskee tajuntaani kuin salama: kapteenimme Loki Ak on joutunut vihamielisen ihmishyökkäyksen kohteeksi. Hälytän turvamiehemme paikalle ja pakenen turvaan lääkintäosastolle. Kävelen hermostuneena edes takaisin toivoen, että kapteenimme on kunnossa. Ja toivoni palkitaan: kohta kapteenimme tulee alas - aika huonossa kunnossa tosin - ja saan kuulla että hänet vain tainnutettiin. Ensimmäiset laukaukset on kuitenkin vaihdettu, eikä enää ole turvallista oleskella ihmisten lähellä (lukuunottamatta diplomaattia ja kryolääkäriä, jotka ovat jo saavuttaneet luottamukseni rauhallisiin aikeisiinsa).
Kohta saan kuulla, että suuri osa ihmisistä on neutralisoitu, ja uskaltaudun näyttämään naamaani ylhäällä. Ollessani toisen turvamiehemme, geneettisen kokeilun Gak Zan kanssa alas vievän käytävän suulla, tulee joku ihminen luoksemme yrittäen päästä alas, jonka turvamiehemme kuitenkin estää. Tämän seurauksena ihminen sitten tainnuttaa meidät molemmat, ja makaan jonkin tiedostamattoman ajan maassa ihmisen mennessä alas. Kun vähitellen tokenen tainnutuksesta, hoipun heikosti voivana alas, jossa istuu meidät tainnuttanut ihminen penkillä, ampumahaava jalassaan. Hän yrittää viestittää minulle jotain, mutten ymmärrä siitä sanaakaan, ja kun empaatikkomme ei ole maisemissa, siirrähdän lääkintäosastolle lepäämään. Huomaan, että diplomaatti on siirtynyt pois lääkintäosastolta.
Tullessani pois lääkinnästä näen diplomaatin, joka pitää minut tainnuttanutta ihmistä panttivankinaan uhaten tätä aseella. Turvamiehemme yrittää yhdessä kryolääkärin ja muutaman muun kanssa saada tätä laskemaan aseensa, joka onnistuukin parin turvamieheemme tähdätyn laukauksen jälkeen.
Turvamiehemme Gak Za alkaa olla melkoisen huonossa kunnossa, ja hän kaatuukin käytävässä. Hänen menetettyään tajuntansa takavarikoin hänen aseensa plakkariini ja suunnistan takaisin alas [tulee mieleen LucasArtsin seikkailupelin ratkaisu: ...ota ase turvamieheltä. mene lääkintään ja "Use Kill-o-Zap on nail", jolloin naula irtoaa seinästä ja voit avata yläkerran lukon tiirikoimalla... :].
Alhaalla minuun luodaan oudoksuvia ja pelonsekaisia katseita kun ase nähdään minulla, mutta kukaan ei ryhdy mihinkään toimiin kun vaikutan rauhalliselta. Turvamiehemme palattua tajuihinsa hän tulee etsimään asettaan, jonka luovutan hänelle pikaisesti.
Alamme kapteenimme johdolla suunnittelemaan aluksen yläosan räjäyttämistä irti alaosasta, jolloin pääsisimme kertaheitolla eroon sekä sähköpääkeskuksesta että kiusallisista ihmisistä. Viritämme räjähteet, mutta samalla ylhäällä räjähtää: ilmeisesti ihmiset ovat suunnitelleet jotain samansuuntaista. Aluksen yläosa on tiessään, onneksi paine-ovet ovat kiinni emmekä syöksähdä tyhjiöön (jonka sijaan jäämmekin leijailemaan päämäärättömästi avaruuteen - voi ilo).
Onneksi pelastusalus on jo matkalla, ja uskon, että yksinäinen taivalemme avaruudessa päättyy pian ja pääsemme takaisin kaltaistemme keskuuteen. Koska mukanamme on sekä diplomaatti että kryolääkäri, katson tehtävämme onnistuneeksi - jos pääsemme takaisin.
Ja onhan mukana vielä se minut ja turvamiehen tainnuttanut ihminen. Elävä ihminen... odottakoon vain jahka pääsen tekemään joitain kokeita hänellä... :->
Tähän loppuun 4 faktaa...
1)Tulikin aika teksti.
2)Ilmeisesti joku jaksoi lukea loppuun asti. :)
3)Ihan kivaa oli joo.
4)Tehkää kakkososa.
Alussa olin hieman hermostunut, koska minun täytyi vain odottaa ja olla hiljaa. Edettyämme ylemmäs minua alkoi uskomattomasti jännittää, enhän ollut nähnyt ihmisiä koskaan ennen! En malttanut millään olla paikallani kun odotimme ihmisten saapuvan, mutta kapteeni sai pidettyä minut aloillani.
Tavattuamme ihmiset olin hieman peloissani, he tuntuivat jotenkin aggressiivisilta... Minut määrättiin vuorotellen vartioimaan alas johtavia portaita ja tietokonekonsolia. En voinut vartioida molempia täysiaikaisesti, joten aina välillä joku valitti minulle asiasta jonkun päästessä livahtamaan alakertaan.
Ihmisten androidin kanssa oli joitain ongelmia, ja yhdessä vaiheessa jouduinkin pysäyttämään sen sen mennessä alas. Yhtäkkiä alkoi hirvittävä sekamelska ja minua tarvittiin kaikkialla. Jossain vaiheessa minuakin ammuttiin, sekä alakerrassa oli kova remakka.
Loppuen lopuksi ihmiset käsittääkseni pääsivät karkuun (lukuunottamatta niitä muutamaa jotka olivat hallussamme alussa asti sekä yhtä, joka tuli käsittääkseni haavoittuneena alakertaan) ja me jäimme alakertaan loukkuun. Koko touhu oli perin sekavaa enkä pitänyt siitä lainkaan, toiminnan alettua olisin halunnut vain päästä kotiin ystävieni luokse...
<klik> Rooli pois päältä. Oli mahtava larppi, kiitos kaikille osanottajille.
