Teknologian kehitys on ollut räjähdysmäistä. Heti, kun gravitaatiokommunikaatiojärjestelmät kehitettiin 2000-luvulla, löytyi maailmankaikkeudesta salaisuuksia, joiden olemassaoloa ei pystytty edes kuvittelemaan. Seuraavaksi saatiin ratkaistu matkustuksen ongelma pulssigeneraattoreilla ja avaruuden valloitus alkoi. Nykyään kaukaisimmat siirtokunnat ovat 20 parsekin päässä.
Myöskin taistelu muuttui sivistyneemmäksi 2000-luvun alkupuolen väkivaltaisuuksien jälkeen. Ihmiskunta oppi vihdoin arvostamaan elämää ja kuolemaa sen verran, että kaikilla katsottiin olevan oikeus elää rauhassa sodista, mikäli sodat eivät heitä itseään koskeneet. Tästä johtuen esimerkiksi miljardit maan asukkaat vaativat Solin rauhoittamista ja muuttamista neutraaliksi alueeksi, jolla kaikenlainen taistelu on kiellettyä. Samalla Maa menetti suurimman osan auktoriteettiaan ulkosiirtokunnissa ja nämä alkoivat itsenäistyä. Teknologian kehitys alkoi hidastua kunnes lopulta se melkein pysähtyi. Paneuduttiin enemmänkin maailmankaikkeuden kartoittamiseen ja tutkimiseen. Teknologian kehitys menetti muutamassa kymmenessä vuodessa vakuuttavuutensa ja alettiin uskoa, että ihmiskunta on nyt jo vihdoin saavuttanut huippunsa.
2228 alkupuolella tuli ensimmäinen avaruussota. Tashkanin alukset hyökkäsivät Crionin alueelle ryöstääkseen heidän rikkautensa. Tashkan oli salaa varustellut pienen, mutta ennennäkemättömän, avaruuslaivaston lasereilla ja tehokkailla ohjuksilla, joita vastaan Crionin pieni vastarinta oli mahdoton. Crionin uloimmat siirtokunnat Alfa Wallock ja Alfa Pegasi olivat ensimmäisiä kohteita. Crionin apuun tuli mahdollisimman nopeasti Sashva ja Sol, jotka saivat Tashkanin ajettua takaisin. Tämä oli lähtölaukaus asevarusteluille, joita tehtiin avoimesti ja salassa joka valtakunnasssa. Sol ilmoitti alunperinkin toimivansa rauhanturvaajana, mutta ei halunnut silti olla poliittisesti mukana eri kahakoissa. Jo tällöin Nemesis ilmoitti sodan olevan aina huonoin vaihtoehto.
2251 alkoi toinen avaruussota, jota kutsuttiin myöhemmin Hiljaisuuden Sodaksi. Tashkan nousi nöyryytettynä Sashvaa vastaan hyökäten yllättäen Delta Bethesdan ilman mitään aseita. Sashvan ja Crionin liitto alkoi lepsua, mutta yhdessä he kävivät Tashkanin kimppuun. Kun sota yltyi siviilikohteidenkin tuhoamiseksi, sotkeutui Sol sotaan puolustaen Tashkania Sashvan ylivoitolta. Crion mursi liiton Sashvan kanssa ja Sol vetäytyi sodasta. Sashva ja Tashkan olivat vastatusten sodassa. Sotaa jatkui niin kauan, että Sashva alkoi jo hävitä Tashkanille, johon ensimmäiseksi ehti hätiin täysin yllättävä tekijä. Sota loppui Epsilonin aurinkokunnassa, kun Sashva oli häviämässä Tashkanille viimeiset laivansa: Nemesisiksen laivasto tuli syöksyen auringon takaa ilman mitään varoitusta ja avasi täyden tulivoiman. Tashkanin laivaston lippulaiva ammuttiin ensimmäisenä ylhäältä päin ja seuraavaksi seurasi muut komentoalukset. Taistelun voitti Sashva ja Nemesis loisteliaasti ja Hiljaisuuden Sota oli loppunut. Valtakuntien uudelleenrakentaminen alkoi ja kommunikaatio pelasi taas.
2200-luvun loppupuolella päättivät valtakunnat muodostaa liiton, jonka tarkoituksena on säilyttää rauhaa ja turvata kaikkien valtakuntien oikeudet. Liittoa johtaa neuvosto, joka jakautuu eri aloihin. Kaikki valtakunnat ovat koonsa mukaan edustettuina tässä neuvostossa. Tärkeimmät neuvoston aikaansaannokset on liikkumisvapaus muidenkin rajojen sisäpuolella ja se on antanut myös paljon pontta kaupankäynnille.
Tashkan ilmoittaa oletettuja havaintoja niin sanotusta sollonisäteilystä, joka olisi maailmankaikkeuden seitsemäs perusvoima. Tashkanilaisten teoria perustuu kvanteissa havaittuun pieneen virheheittoon massan lähestyessä valonnopeutta. Teorialla on ollut tukea jo aikoja sitten, mutta Tashkanilaiset väittävät löytäneensä vihdoin jotain todenperäistä.
Crionin etäisimmässä siirtokunnassa Samayjissa on pidätetty pelätty kapinajohtaja Amaryl Ganjya. Kapinajohtaja koetti saada aikaan Samayjissa vallankumouksen ja pyrki keräämään pientä armeijaa. Amaryl jäi kiinni kävellessään tapaamaan salaisen poliisin vasikkaa, joka toimi asekauppiaana.
Nemesiksen alueelta on löydetty luonnollista elämää Alfa Draconailta. Järjestelmän 5. planeetalla auringosta elää mikrobintasoisia orgaanisia eläimiä, joilla ei silti ole aivan maan eläinten DNA:ta vastaavaa periytymisjärjestelmää. Nämä elämänmuodot lisääntyvät Elijah-Crowleyn sääntöjen mukaisesti. Tätä tapaa ei ole tavattu tähän mennessä luonnollisena.
Solin Rauhanneuvosto on esittämässä laajamittaista protoniaseista riisuntaa, koska näiden aseiden aiheuttaman tuhot ovat katsottu liian mittaviksi käytettäväksi missään sodassa.
Crion ilmoitti perustaneensa yhden raja-aseman lisää, Polar XI:n. Se on suunniteltu mahdollisimman tasapainoiseksi, kuten aikaisemmatkin Polar-asemat. Sen majoituskyky on 200 henkeä, omavaraisuusindeksi 130 ja koko 4,3 km3. Asema rakennettiin alunperinkin avaruudessa, joten se ei koskaan tule käymään maankamaralla. Sillä on pienitehoiset kuljetusmoottorit mikäli sen täytyy korjata asemiaan.
Maassa ollaan valmiita koettamaan Tanuanin tyylistä maailman luonnontasapainoa kontrolloivaa tietokonetta, jonka tulisi toteuttamaan yhdessä Neutraalialueen valvontojärjestö, Luonnonneuvosto ja lukuisat yhtiöt. Tietokone tulisi olemaan Maan tähän mennessä suurin tietokone, jollaista ei olla ennen nähty.
Delta Bethesdassa vallitsee nälänhätä planeetan keinotekoisen ruoan raaka-aineiden äkkiä destabilisoiduttua. Paikalliset viranomaiset epäilevät ääriliikkeiden sabotaasia, mutta tutkimukset ovat vasta aluillaan. Tashkan ja Sashva tukevat Sashvan siirtokuntaa Delta Bethesdaa lähettämällä heidän nälänhätäänsä entistä suurempia paketteja. Myös Sol ja Nemesis tekevät kaikkensa.
Crion on kärsinyt valtavia rahallisia tappioita asetehtaidensa toimittamasta huonosta tavarasta. Nemesis ja Sashva ovat molemmat olleet tyytymättömiä saamiinsa aseisiin.
Nemesiksen alaisuudessa oleva Vegan tähtijärjestelmä ilmoitti äskettäin saavuttaneensa omavaraisuuden ja sulkevansa Nemesiksen johdon suostumuksella kolmeksi vuodeksi yhteytensä ulkomaailmaan kehittääkseen uutta yhteiskuntajärjestelmäkokeiluaan.